Siispä tarkoitan uran pilaantumisella tietenkin pääosin type castingia joka on saattanut aiheuttaa sen että tunnetun ja leimaavan roolinsa vuoksi tietty esiintyjä ei pääse kenties edes näyttämään mahdollista sopivuuttaan aivan toisenlaisessa miljöössä.
Entäpä jos Shatner olisikin ollut Schindlerin Listan pääosassa. Kuulostaa hölmöltä eikö? Mutta hitostako me tiedämme että jos Kirkistä ei olisi tullut iso juttu, niin josko Shatnerin ura olisikin kulkenut toisia teitä. Ehkä se on esimerkiksi Shatnerin kohdalla parempi näin, että hän on on enemmän elokuvatähti kuin näyttelijä, mutta siltikin kun miettii hänen pientä osuuttaan Nürnbergin Tuomiossa (ei siis oikeassa tapauksessa, vaan samannimisessä elokuvassa) niin sen perusteella voisi luulla muutakin kuin mitä tietää.
No siitä pääsemmekin Burt Reynoldsiin ja elokuvaan Konna Ja Koukku.
Tämähän on, jos ei Reynoldsin uran isoin hitti niin varmaan vähintäänkin hänen top kolmosessaan. Puhumme siis hitistä miettien rahallista tuottoa ja tunnettavuutta massayleisön kohdalla. Samalla ollessaan suuri hitti aiheutti Konna Ja Koukku myös sen että saimme odottaa aina Boogie Nightsiin saakka ennen kuin Reynolds vaikutti jälleen osaavansa esittää muitakin rooleja kuin kovanaamaa taikka Konnaa, ja Konnaa Reynolds tuntui esittävän Konnan Ja Koukun jälkeen kerta toisensa jälkeen ja aina ja ikuisesti. Mikä on sinänsä sääli, sillä vaikka Reynoldsilla näytti olleen hauskaa esittäessään Konnaa, niin mielellään Reynoldsia olisi nähnyt enemmänkin vakavissa elokuvissa koska edellämainittu Boogie Nights ja Syvä Joki osoittivat että hän osaa olla hyvä draamaesiintyjä halutessaan (ellemme sitten vieritä syytä täysin ohjaajan niskoille.)
Mutta väliäkö muusta, sillä nyt vuorossa on siis Konna Ja Koukku.
Konna (Burt Reynolds) on moderni cowboy joka osallistuu ajantapoksi rekkarodeoihin.
Rekkarodeo? Pitääkö siinä olla olla rekan päällä vähintään kahdeksan sekuntia?
Erään rodeon yhteydessä Georgian rosvoparoni Big Enos (Pat McCormick) ääliöpoikansa Little Enosin (Paul Williams) kanssa saapuvat ehdottamaan Konnalle bisnestä. Haepa Teksasista rekkalastillinen olutta, niin tarjolla on palkkioksi iso summa rahaa. Varo samalla kyttiä sillä Georgiaan oluen tuonti on lailla rangaistavaa salakuljetusta.
Luonnollisesti Konna innostuu haasteesta ja lähtee liikenteeseen kumppaninsa Lumiukon (Jerry Reed) kanssa. Lumiukko saa luvan ajaa rekkaa oluineen, kun Konna puolestaan ajaa Pontiac Trans Amiaan edellä toimien eräänlaisena tutkanpaljastinkartturina. Tietenkin Lumiukko vastustaa löysästi Konnan suunnitelmia, koska Konnalla on tapana vetää puoleensa ongelmia jotka jäävät liiankin usein Lumiukon selvitettäviksi. Kuitenkin Konnan perustelut siitä että salakuljetuksesta saa paljon rahaa ovat niin vastustamattomia että Lumiukko lähtee innoissaan matkaan.
Seuraa energistä kantrimusiikkia ja näemme kuinka Konna eksyttää poliisin ja olemmekin jo olutlastin luona ja paluumatka voi alkaa.
Menomatka sujui siis kommelluksitta, mutta paluu kotiin osoittautuukin hieman tapahtumarikkaammaksi kun Konna ottaa mukaansa häistään karanneen tanssijattaren, Carrien (Sally Field) jonka perässä on ilkeä sheriffi Buford T. Justice, eli elokuvan Koukku (Jackie Gleason.) Sopivasti kun Carrien olisi pitänyt mennä naimisiin juuri Bufordin ääliöpojan Juniorin (Mike Henry) kanssa ja vaikka Junioria häiden peruuntuminen ei tunnukaan suuremmin haittaavan, niin Buford näkee asian henkilökohtaisena loukkauksena ja se on sitten haulikkohäät tai ei mitään.
Seuraa julmetusti pöllyävää hiekkaa, autoja lentämässä ympäriämpäri nurinkurin ojaan, lampeen ja vaikka minne. Mukana on siis runsaasti perinteisiä komediallisten takaa-ajoelokuvien kliseiksi muodostuneita kohtauksia, kuten se klassikko missä auto ajaa liian matalan aukon kautta mikä aiheuttaa katon irtirepeämisen. Soppaa maustetaan niin puisilla vitseillä että on ihme ettei pelkkä happi saa elokuvaa roihahtamaan ilmiliekkeihin, mutta toisaalta mikäpä pään sisäisessä tyhjiössä palaisi.
Koska elokuva keskittyy enimmäkseen Konnaan ja Carriehen ajamassa pakoon Bufordia banjoisen jahtausmusiikin tahtiin, niinpä Lumiukon rekkaseikkailut jäävät melkeinpä cameon osuuteen.
Tässö vaiheessa Konna ei vielä tiedä Bufordin olevan Carrien perässä eikä Konnan, joten siitä saadaan aikaiseksi pientä puntarointia, mutta se ei tietenkään estä Carrieta ja Konnaa pariutumasta.
Vanishing Pointin tapaan takaa-ajoon osallistuu koko ajan enemmän ja enemmän poliiseja ja samalla satunnaiset niin kutsutut tavalliset ihmiset hurraavat tuolle kansan todelliselle sankarille, Konnalle.
Välissä Lumiukko saa tilaisuutensa loistaa kun hän käy hakattavana jossain tienvarsibaarissa.
Ja jos poliisit eivät lennä lampeen autoillaan, niin sitten moottoripyörillään.
Sitten ajetaan rekalla poliisiautoista koostuvan muurin lävitse ja oluet on saatu perille.
Big Enos haastaa Konnan toiseen hakureissuun ja niinpä Konna, Carrie ja Lumiukko jatkavat matkaansa. Ennen sitä kuitenkin houkutellaan tietoisesti Buford seuraamaan ja jahti jatkukoon.
Olen katsonut Konnan Ja Koukun ja jatko-osansa edellisen kerran kauan kauan sitten, mutta en aivan niin kaukaisessa galaksissa ja huvittavaa on se että muistin hyvin Reynoldsin ja Trans Amin, Bufordin ja katottoman autonsa, mutta en laisinkaan sitä että mukana oli myös Lumiukko ajamassa olutlastillista rekkaa. Mikä ei liene ihme sillä elokuvan lähtokohdista huolimatta koko salakuljetusoperaatio jää niin sivuseikaksi elokuvassa, että sitä ei meinaa muistaa edes elokuvaa katsoessa. Tosin tottakai Konnan ja Bufordin kilpailu on se tämän elokuvan dynamo, joten Lumiukko sulakoon rauhassa.
Okei, Konna Ja Koukku on tyhmä elokuva. Sitä katsoessa tuntee kuinka älykkyysosamäärä putoaa kuin Gandalf konsanaan, mutta se on pakko myöntää että samaan tapaan kuin Pink Cadillac, Uunot, Ernestit, Pekot, Vääpeli Körmyt, Terence Hill/Bud Spencerit ja vastaavat, niin sen tyhmyydessä on jotain kovin miellyttävää. Ei tätä saa ottaa vakavissaan ja jos niin tekee niin samalla hukkaa sen miksi tämä on ollut menestyselokuva ja miksi moni muistaa sen vieläkin näin monen vuoden jälkeen. Se on vauhdikas ja ajatuksia kaihtava elokuva jota on äärimmäisen helppo katsella ja jos sen kuvittelee olevan jotain muutakin kuin pelkkää B-roskaa niin pettyy suuresti. Mutta jos asennoituu elokuvaan sen tarvitsemalla tavalla, niin katsottavana on aika mukavaa aivotonta viihdettä jossa autot lentävät nurin, kaikki puhuvat kuin kuuma peruna suussa ja katsojasta tuntuu kuin olisi sahalla töissä.
Mukavuudestaan huolimatta on huomioitava että nykystandardeilla ajateltuna Konna Ja Koukku on aika kesyä katseltavaa, mikä korostuu ajoittain tiettyjä kohtauksia ja hahmoja ajateltaessa. Se mikä on ollut riehakasta toimintaa 70-luvulla saattaa tuntua nykyleffoihin verrattuna lähes pysäytyskuvalta. Aikansa toimintakomediaksi vauhtia on kuitenkin riittämiin, vaikkakaan se ei pelasta elokuvaa kärsimästä niin tylsistä junttivitseistä että oikein ihmetyttää että naurattiko tämä ketään edes ollessaan uusinta uutta. No ainakin minä muistelen nauraneeni tälle muksuna, joten kaipa se on oikeasti naurattanutkin. Vitsit ovat silti niin äärimmäisen yksinkertaisia että jos tämän elokuvan nostaa muista kuin nostalgiasyistä suosikkikomediakseen, niin olen pahoillani.
Etenkin Sally Field masentaa elokuvaa katsoessa. Field on ihan kelpo näyttelijä ja tämänkaltaisessa elokuvassa hän on liian hyvä sisältöön nähden, mutta rooli on aivan väärä, ei niinkään siksi etteikö hän istuisi Reynoldsin seuraan, mutta ettäkö meidän tulisi uskoa Fieldin olevan seksikäs tanssityttö? Von Bondiesia hyväksikäyttäen c'mon c'mon, Field jos kuka on niin äitihahmo kuin vain on ikinä mahdollista, joten hänestä ei tosiaankaan saa aikaiseksi mitään Joe Eszterhasin luomaa pikku- tai suurituhmaa hahmoa.
Vaikka nyt aiemmin kritisoinkin Reynoldsin suhteen tätä ja kaltaisiaan elokuvia, niin se on kuitenkin myönnettävä että Reynoldsilla näyttää olleen selkeästi hauskaa esittäessään Konnaa, joten kyllä häntä mielellään seuraa tässä elokuvassa.
Konnan Ja Koukun koukku kuitenkin on Jackie Gleason sheriffi Bufordina, sillä hän on aivan loistava roolissaan. Hän tulee aluksi kuvaan vakavan oloisena sadistina joka hetki hetkeltä muuntuu enemmän ja enemmän absurdiksi karikatyyriksi ihmismäisestä Kelju K. Kojootista joka ei enää ymmärrä takaa-ajonsa syitä, vaan siitä on tullut pakkomielle jota ei voi järjellä selittää. Gleason osaa tuoda roolissaan esille sopivassa suhteessa asiallisuutta että silkkaa idiotismia ja hänestä jos kenestä voi hyvällä omallatunnolla todeta olevan liian hyvä tälläiseen.
Vaikka tämä elokuva sortuu enimmäkseen päättömään rymistelyyn niin mukana on yksi muita hienovaraisempi toistuva vitsi ja yksi veikeä eräänlainen loppuyllätys.
-Sen jälkeen kun Bufordin autosta leikkaantuu katto irti, pitää Junior isänsä hatusta kiinni tämän ajaessa autoa ja eräässä vaiheessa hän ei irrota otettaan heidän noustessaa pois autosta. Tämä on hieno oivallus kaiken sen ojaan lentelyn joukossa.
-Elokuvan aikana Buford ei tiedä minkä näköinen jahdattavana oleva Konna on, vaikka he sattuvatkin samaan aikaan erääseen kahvilaan jossa Konna puolestaan tietenkin saa tietää kuka Buford on, mutta Buford itse kuitenkin on loppuun saakka tietämätön Konnan ulkonäöstä. Onkin hauskaa kun lopussa Konna haluaa edelleen antaa mahdollisuuden Bufordille jatkaa takaa-ajoa, vaikka hän pääsisi helposti pakoon jättäen Bufordin ikuiseen tietämättömyyden olotilaan. Konna paljastaa lopussa Bufordille itsensä aiheuttaen täten Bufordille lisänöyryytystä hänen tajutessaan että paremmalla tietämyksellä hän olisi saanut Konnan kiinni jo ajat sitten siellä kahvilassa.
Konna Ja Koukku on siis junttihuumoria parhaimmillaan ja pahimmillaan. Sitä ei haluaisi myöntää pitäneensä elokuvasta, eikä sitä koskaan asettaisi omalle suosikkilistalleen, mutta samalla se on yksinkertaisuutensa ansiosta helppoa katseltavaa jota katsoo ihan suosiolla kun sen kerran on päälle laittanut.
Tähdet: ***
Konna Ja Koukku
...NOIR
2 kommenttia:
Uuh, tämäkin on siis viimein julkaistu täällä? Muistan kyselleeni tätä ja tämän jatko-osaa joitakin vuosia sitten paikallisesta Videodivarista ja tuolloin tätä ei ollut vielä julkaistu, joten jäi saamatta. Itsehän näin tämän ja jatko-osansa aikoinaan Kiinassa, kun siellä parisataa päivää vietin ja ainut englanninkielinen ei-uutiskanava oli HBO:n leffakanava nämä leffat tulivat kerran jos viidennenkin ja kyllä mä myönnän, että aika paljon näitä tuli katseltua. Enää en tosin näistä juuri mitään muista, mutta sillä ikuisella "hankin, kun tulee fyysisesti vastaan" -hankintalistalla nämä ovat olleet jo pitkään. En kyllä tiedä, iskeekö enää yhtä lujaa kuin silloin joskus. Toivottavasti. :)
No nämäkin minun versioni ovat Ruotsijulkaisuja, joten en mene lupaamaan että niitä saa kotimaisista kaupoista. Tosin ainakin CDON.com näemmä myy samoja, ihan uskomattoman rumilla kansilla varustettuja versioita.
Lähetä kommentti