Sharkwater (2006)

Tuntuu melkein ikävältä todeta että tämä haidokumentti on mielenkiintoisimmillaan silloin kun se ei kuvaa haita.

Ohjaaja Rob Stewartin dokumentti Sharkwater on kyllä kiva, mutta ei todellakaan ansaitse mielestäni Oscaria kuten Toronto Sun hehkuttaa, eikä myöskään ole ”Mestarillinen” kuten Daily Mirror puolestaan hihkuu.
Ei se huono ole, mutta vaikka kuinka monta kertaa Stewart sanoo hai, niin dokumentista puuttuu oikea punainen lanka ja tämä varsinaisen fokuksen puute tekee siitä aika yhdentekevän.

Dokumentin alussa Stewart osoittaa suurta rakkautta itseään kohti kun kuvauttaa itseään hidastetusti katsomassa kaukaisuuteen ja tekee sen sitten uudestaan. Saamme myös kuulla kahdesti kuinka hän on jo lapsesta saakka ihaillut haita, sillä hai on luomakunnan täydellisin eläin. Miten? En tiedä, sillä perusteluja hän ei asialle kerro, mutta sen sijaan huomauttaa kuinka hai on luomakunnan täydellisin eläin.
Hyvä on, Stewart rakastaa haita, joten suotakoon hänelle vaaleanpunaiset lasit niiden katseluun, mutta olisi kiva kuulla jokin syy sille miksi hai on niin hyvä. Muukin kuin se että ne ovat niin vanha eläinlaji.
Stewart kyllä luettelee hieman tilastotietoa siitä kuinka hai tappaa vähemmän ihmisiä kuin auto-onnettomuudet ja huumeet (hyvä vertaus) ja että ihmisillä on elokuvien vuoksi kuvitelmia siitä kuinka hai ei muuta teekään kuin syö ihmisiä. Siispä mukaan laitetaan pari elokuvaklippiä joista yksi on tietenkin Tappajahaista.
Onneksi sentään näemme dokumentin alussa paljon hyvin kauniin näköistä vedenalaisen maailman kuvaa ja tätä katsoo oikein mielellään.
Sitten dokumentti muuttuu oikeasti mielenkiintoiseksi. Stewart saa päähänsä lähteä estämään haiden salakalastusta ja liittyy mukaan luonnonsuojeluryhmään Sea Shepherds, joka on ottanut päämissiokseen estää kaikenlaisen salakalastuksen, ei vain haiden, mutta Stewart puhuu asiasta kuin Sea Shepherds ei muista eläinlajeista piittaisi. Kyse on vain siitä, että Stewart keskittyy haihin, kun Sea Shephers kaikenlaiseen salakalastukseen. Tämä osa dokumentista on parasta, sillä on hyvin mielenkiintoista nähdä Sea Shepherdseja toiminnassa estämässä salakalastajia ja heidän ongelmiaan eri maiden valtioiden kanssa. (Vaikka pääesimerkiksi nostetaankin Costa Rica.)
Seuraavaksi Stewart päättää ruveta taas kuvaamaan itseään, mutta tällä kertaa väliin ei vaivauduta laittamaan edes kivoja vedenalaisia kuvia. Stewart saa jonkun pöpön jalkaansa ja sen jälkeen kuvauttaa itseään hidastetusti katselemassa kaukaisuuteen ja heti perään sama uudestaan. Stewart kertoo kuinka hän tulee voittamaan tämän pöpön ja taistelee loppuun saakka haiden ihmisoikeuksien vuoksi ja että mikään Costa Rica ei häntä estäisi ja sitten katsellaan kaukaisuuteen. (Haiden ihmisoikeudet?)
Mukaan otetaan esimerkki joka saa teen purskahtamaan sieraimista ulos.
Missä on haiden oma Nelson Mandela, tai Gandhi?
Pyhä sylvi sentään! Ovathan hait vallan vekkuleita eläimiä, mutta Nelson Mandelan yhdistäminen niihin ei kuulosta järin onnistuneelta. Ja samalla voitaisiin kysyä että missä on kamelien Äiti Teresa, tai muuta vastaavaa.
Hassuksi tämän Stewartin jatkuvan haiden mukaan ottamisen tekee se, että hän ei oikeasti vaikuta kovinkaan innostuneelta puhuessaan haista. Toki hän toistuvasti kertoo kuinka hait ovat innostaneet häntä aina lapsesta saakka ja kuinka hait ovat niitä täydellisiä eläimiä kun ovat kerran niin paljon dinosauruksiakin vanhempia, mutta Stewart esittää asiansa siten kuin hän olisi vain päättänyt valehdella olevansa kiinnostunut aiheestaan ja lukisi vain Wikipediasta copy pasteemiaan infopätkiä. Hän tuntuu toki rakastavan luontokuvausta, sillä juuri se on elokuvassa huippuluokkaa, mutta toistaessaan samoja fraaseja haiden superionista hän tuntuu enemmänkin koettavan vakuutella itselleen olevansa oikeasti kiinnostunut niistä, kuin saamaan katsojaa kiinnostumaan haista. Etenkin kun Stewart ei kerro haista oikeastaan mitään mitä yksikään katsoja ei tietäisi jo pistäessään levyä koneeseen. Hitto! Jopa se Grizzly Manin Timothy tuntui kaikesta hysteriastaan huolimatta oikeasti rakastavan aihettaan.
Dokumentin lopuksi tulee vielä inforuutu jossa mainitaan kuinka moni hai kuoli sitä katsellessa ja sitten näemme (Luojan kiitos) jälleen kaunista luontokuvaa.
Aivan lopuksi Stewart kuvaa tietenkin itseään veden alla dancemusiikin tahtiin.

Kun sain Sharkwaterin käsiini noin viikko sitten, maltoin tuskin odottaa oikeaa fiilistä sen katsomiseen. Nyt luulin niin olevan, mutta joko niin ei ollutkaan, tai sitten olisi ollut kokonaan parempi jos en olisi Sharkwateria katsonutkaan.
Kuten lähes kaikki maailman pikkupojat, myös minä olen aivan innoissani kaikista avaruusjutuista, dinosauruksista ja eläimistä kuten hait. Siksi olikin pettymys katsella haidokumenttia joka tuntuu olevan pelkkää ohjaajansa egotrippailua. Olisi nyt ollut edes Michael Mooren tapaan humoristista egoismia, vaan ei, tämä oli pelkkää oman peilikuvan ihailua. Stewart selkeästikin rakasti itseään enemmän kuin dokumenttinsa väitettyä aihetta ja se oli sääli, sillä Stewart saattaa olla joidenkin mielestä söpö, mutta karismaattinen hän ei ainakaan ole ja siksi häntä ei oikein jaksaisi katsella, taikka kuunnella.
Toivottavaa olisi että Stewart ymmärtäisi pysytellä vast'edes poissa kameran edestä ja puhua enemmän kulloisenkin dokumenttinsa/elokuvansa varsinaisesta aiheesta kuin itsestään.

Se on kuitenkin Stewartin kunniaksi todettava, että hän on hyvä kameramies.
Suurin osa elokuvan luontokuvauksesta kun on ymmärtääkseni juuri Stewartin käsialaa, niin ne ovat tottavie kaunista ihailtavaa ja niitä olisi katsellut mieluusti kauemminkin.

Sharkwater toimisi parhaiten siten, että joku leikkaisi sieltä joukosta erilleen ne varsinaiset luontokuvat ja tekisi niistä Youtube-videon, jossa elokuvan äänien sijaan soisi jokin tarkoin valittu musiikillinen kappale. Mistä puheenollen, oli varsin sopivaa kun Sharkwaterissa kilpikonnaa kuvatessa soi taustalla Portishead. Siitä pisteet.

Kyseessä ei ollut aivan toivoton tapaus, sillä tosiaan kuvaus oli kaunista ja keskivaiheilla ollut Sea Shepherds-jakso olisi toiminut jo omanakin dokumenttiaiheenaan.
Mutta ohjaaja Stewart ei vaikuta rehellisesti kiinnostuneelta aiheestaan ja hän ei selkeästikään ole osannut hyödyntää kannessa esitettyä aihetta sen ansaitsemalla tavalla.
Kyseessä on Stewartin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ohjaustyö, joten kaipa voimme pistää osan heikkouksista ensikertalaisuuden piikkiin. Sharkwaterin perusteella olisi toki mukavampaa, jos Stewart jatkossa jatkaisi enemmän aiheen kuvaajana kuin kertojana.
Nyt pisteytys koostuukin lähes yksinomaan dokumentin visuaalisesta ilmeestä joka parhaimmillaan oli henkeäsalpaava.

Tähdet: **
Sharkwater
...NOIR