keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Maailman Sortuessa (When Worlds Collide, 1951)

Silloin kun ajattelen katastrofielokuvia, niin ajattelen joko Roland Emmerichia, tai Charlton Hestonia. No, oikeasti ajattelen Wicker Man remakea, sillä se on suurin katastrofi mitä pystyn kuvittelemaan.
70-luku tuntui olevan oikeaa katastrofielokuvien kulta-aikaa, ainakin päätellen siitä kuinka moni silloin tehdyistä kyseisen genren elokuvista on jäänyt hyvin mieleen. On Poseidonia, Liekehtivää Tornia, Kiitorataa, Jättiläistä Taivaalla ja Maanjäristystä muiden muassa.
Sitten seuraava suurempi tuhoaalto taisi iskeytyä katsojiin suunnilleen 90-luvun puolivälissä kun joka viikko tuntui ilmaantuvan uusi Twister, Dante's Peak, Armageddon, Deep Impact, Volcano, tai jokin muu ja Paniikkia oli muuallakin kuin Tunnelissa. (Ja kyllä, tiedostan että osa mainituista elokuvista on niinkin uusia kuin vuodelta 1998, mutta sovittakoon nyt tämän kerran senkin kuuluvan 90-luvun puoliväliin.)


Merkittävin nykyisten, väitetään vaikkapa että modernien, katastrofielokuvien ohjaaja lienee Roland Emmerich, joka tuntuu tekevän maailman isoimmat katastrofigenren teokset. Jos huomioimme Independence Dayn lajityyppiin kuuluvaksi, niin sen elokuvan kontolle voidaan melkein laittaa syy katastrofielokuvien uuteen uljaaseen nousuun (ironista sinänsä, että usein näissä elokuvisssa kaikki sortuu.) Sitten tuli Godzilla joka oli katastrofi muutoinkin kuin sisältönsä puolesta, mutta c'mon, kenen mielestä ei muka ollut pirun siistiä kun Jenkkigodzilla tallusteli ekaa kertaa kaupungin läpi. Eikä tietenkään saa unohtaa sellaista art house indie alternative taide-elokuvaa kuin Day After Tomorrow. Niin ja sitten on jo 2012, joka kasvaa jo niin isoksi että muuttuu itsensä tukehduttavaksi alkuräjähteiseksi supernovaksi.


Tarkoitukseni ei ole haukkua Roland Emmerichia, sillä Stargate on huisin hyvä elokuva, mutta haluan ottaa Emmerichin esille siksi, että Maailman Sortuessa on Emmerich-elokuva hyvässä ja pahassa.


Kun kyse on vanhasta elokuvasta, kuten nyt tästä joka on vuodelta '51, niin niille haluaa olla armollinen ja itseni tapauksessa, usein jopa tietoisen puolueellinen. Mutta sitten elokuva tahtoo itse jo ensiminuuteillaan pakottaa äärimmäisen sarkastisen pilkkakirveen heilutukseen, että sitä oikein kiittää Luojaa mahdollisuudesta saada kiusata elokuvaa niinkin paljon kuin minä aion nyt tehdä.


Maailman Sortuessa tahtoo tehdä heti alusta asti selväksi, että nyt on piru merrassa ja merta räjähtävässä raketissa.
Elokuvan nimi ilmaantuu ruutuun sana kerrallaan ja räjähtää liekkimereksi jonka taustana on liekkimeri.
Seuraavaksi ruutuun levähtää vanhan näköinen raamattu, jonka sivuilta näemme tiivistelmän siitä kuinka Jumala on tosi kyrpiintynyt ja hukuttaa Maailman tuhoavan veden alle.
Sitten kuva siirtyy tähtitaivaalle ja kuulemma kertojaäänen filosofisesti muistuttavan meille kuinka pieniä osasia me ihmiset olemme koko universumia ajatellen. Olemme vain pieni piste pienten pisteiden joukossa. Eikä äänessä ole Carl Sagan.
Seuraavaksi siirrymme observatorion sisälle jossa tutkimustuloksia katseleva tohtori Bronson (Hayden Rorke) toteaa samantien ”jos laskelmani täsmäävät, tämä löytö on pelottavin kautta aikojen.”
Ihan oikeasti, antakaa meille edes hivenen toivoa. Eihän elokuvaa ole kulunut vasta kuin 2 minuuttia 30 sekuntia.
Paikalle saapuu lentäjä-ässä David Randall (Richard Derr) joka on niin mies, että ei lentäessään vaivaudu edes katselemaan eteenpäin, kun mukaan otettu naikkonen vie kaiken huomion. Jep, villaliivi oikein huokuu man poweria.
Randallin tehtävänä on viedä monien mutkien kautta jokin lähetys Ameriikkaan, tohtori Hendronille (Larry Keating), mutta edes Randall ei saa tietää mitä kuljettaa.
Perille päästyään Randall tapaa muun muassa Hendronin tyttären, Joycen (Barbara Rush) ja saa vihdoin selville mitä hän toi tohtorille. Bronson oli saanut selville että Maata on lähestymässä tähdet nimeltä Bellus ja Zyra, ja Randall kuljetti laskelmat tarkistettaviksi Hendronille.
Laskelmat pitävät paikkaansa ja vuoden sisällä Maapallon saavuttavat Bellus ja Zyra iskeytyisivät peräjälkeen Maapalloon tuhoen kaiken elollisen.
Järjestetään eri maiden välinen kokous jossa tilanne selvitetään ja aletaan miettimään keinoja pelastautua vääjäämättömältä tuholta. Koska kokouksessa on mukana myös Ranska, nin saamme nähdä viiksekkään Pepé Le Pewlta kuulostavan miehen kyseenalaistavan kaiken Amerikkaisten esittämät tiedot.
Hendron ehdottaa että maat ryhtyisivät yhteishankkeeseen rakentamaan suuria avaruusaluksia (Battlestar Galactica?) joilla voitaisiin siirtää osa ihmisistä turvaan. Kaikkia ei voitaisi pelastaa, mutta harvat ja valitut voisivat aloittaa uuden ihmisrodun muualla. Ja tässä puheessa tulee esille seikka jota en tajua sitten millään, vaikka olen kelaillut kohtausta läpi useampaan otteeseen.

Okei, on siis todettu että sekä Bellus että Zyra osuvat Maahan. Se toistetaan juuri tässä Hendronin eri maille pidetyssä puheessakin. Hendron myös sanoo, että tutkimusten mukaan Zyra on planeetta joka voisi ylläpitää ihmisille soveltuvaa ekosysteemia ja että siellä nämä eliitti-ihmiset voisivat elää. MUTTA! Juurihan tässä todettiin että Zyra iskeytyy Maahan, joten miksi ihmeessä ihmiset matkustaisivat sinne tuhotakseen itsensä. Tämähän on kuin matkustaisi ajassa Titanicille hukkumaan, tai kiiruhtaisi ostamaan lippua Hindenburgille. Erityisen hölmöä on, että Hendron sanoo samassa virkkeessä että ihmiset voisivat matkustaa turvaan Zyralle ja että Zyra iskeytyy Maahan.
Olenko minä piilokamerassa? There is nothing wrong with your television. Do not attempt to adjust the picture.
No, osa eri maiden edustajista naureskelee Nooan arkki-ehdotukselle ja ei ota uskoakseen Hendronin varoituksia. Kokous päättyy siihen että muut maat eivät usko Hendronia ja eivät täten ryhdy rakennuttamaan jättimäisiä avaruusaluksia. Kun vielä lehdet iloitsevat otsikoissaan kuinka tutkijat ovat pähkähulluja, niin Hendron ei saa enää edes omalta valtioltaan tukea ajatuksilleen.
On kuitenkin olemassa ihmisiä jotka uskovat Hendronia ja suunnitelmat maastamuutolle pääsevät alkamaan. Päärahoittajakseen Hendron saa ilkeän raajarikkomiljonäärin, Sydney Stantonin (John Hoyt), joka ajattelee enimmäkseen omaa selviytymistään ja jopa vaatii saada valita alukseen pääsevät. Rahaa ja aikaa on kuitenkin vain sen verran, että ainostaan yksi alus voidaan rakentaa ja siihenkin mahtuu vain 40 ihmistä (ei se nyt kovin jättimäiseltä kuulosta, sen verranhan mahtuu yhteen linja-autoonkin.) Nämä ihmiset valittaisiin arvalla (ihmiskunnan tärkeimmät, viisaimmat ja komeimmat arvotaan. Minullakin on siis vielä mahdollisuus pelastua.)
Lähikuva raamatusta.
Belluksen ja Zyran lähestyessä Maata, alkavat muutkin maat uskomaan tuhoon ja rupeavat rakentamaan omia avaruusaluksiaan, mutat väliäkö niistä kun niitä ei koskaan näytetä.

Stanton vaatii aseita mukaan kasvavan paniikin hillitsemiseksi, mutta tietenkin idealistinen Hendron vastustaa ajatusta.
Siellä sivussa Randall ja Joyce ovat rakastuneet. Randall ei usko mahdollisuuksiinsa päästä pelastusalukseen, koska arpaonneen ei voi luottaa ja hän ei ole projektin onnistumisen suhteen elintärkeä osa koneistusta. Joyce koettaa vakuutella Randallille että kyllä tämä pääsee mukaan, mutta helppohan se on koko projektin aloittajan tyttärenä puhua.
Saamme nähtäväksemme montaasin jossa on vanhoja uutispätkiä evakuoinneista ja mistä lie kansankokouksista, kun samalla ruudulla pyörii eri maiden sanomalehtia otsikoilla kuten ”EL MUNDO EVACUA.”
Tässä vaiheessa Zyra onkin kulkemassa vain juuri ja juuri Maapallon vierestä, eikä suoraan iskeytymässä meihin. No sepäs sattui. Hiukkasen tärisyttää ja pienoismallisillat kaatuvat, pienoismallitalot palavat ja pienoismallitulivuori purkautuu. Näemme aivan loistavan kohtauksen jossa pienoismallitalo irtaantuu maasta tulvan ansiosta ja mittasuhteet ovat aivan päin mäntyä. Kaikkihan me tiedämme että tavallinen vesi näyttää koostumukseltaan liian suurelta pienoismallien rinnalla ja sen vuoksi veden sijaan käytetään esimerkiksi alkoholia. No niin ei tehty tässä, joten pienoismallitalo näyttää ihan kaarnalaivalta ojassa. Aivan loistavaa!
Alukselta on varattu muutama paikka etukäteen. Rahoittajat kuten Stanton ovat saaneet paikkansa koska ilman heitä koko hanke ei olisi päässyt edes alkamaankaan. Hendron ja Joyce ovat myös itseoikeutetusti mukana. Randallin yllätykseksi myös hänelle on varattu paikka alukselta ja loput saavat jäädä arvan varaan.
Randall on ravistanut itsestään sen alussa esitetyn egoistisen naistenmiehen kuorrutteen ja on nyt moraaliltaan uudistunut ihminen. Siispä Randall ei suostu ottamaan paikkaa aluksella, vaan haluaa kaikkien, jopa itsensä olevan samalla lähtölinjalla. Todellisuudessa Randall ei aio mukaan alukselle laisinkaan, koska ei usko olevan yhtä paljon pelastuksen arvoinen kuin joka ainoa muu ihminen maailmassa. Ei vaikka tämä tarkoittaisi rakastavan Joycen jäämistä ilman Randallin sylin lämpöä.
Selviää että toisella aluksen lentäjistä on heikko sydän ja hän ei todennäköisesti tulisi selviämään noususta elossa, ja siten vaarantaisi kaikkien matkustajien hengen. Nyt Randallin olisi otettava hänen paikkansa, vaikka tämä tarkoittaa että heikkosydämisen lentäjän täytyy jäädä kuolemaan Maapallolle.
Koska meille halutaan osoittaa että elokuvantekijöillä on sydän suuri kuin pallolaajennuksen jälkeen, niin näemme kohtauksen jossa söötti pikkupoika saa ottaa mukaan koiran, vain koska on söötti pikkupoika. Otetaan vain koiran painon verran ruokatarvikkeita pois. (Jättäisivät sen pikkupojan pois ja ottaisivat koiran tilalle.)
Näemme kuinka osa ihmisistä iloitsee saadessaan voittoarvan, kuinka rakastavaisia arvat erottavat ja kuinka osa koettaa saada voittoarvan itselleen aseen avustuksella. Rannalle jäävät ottavat Stantonin vaatimat aseet itselleen ja koettavat vallata aluksen. Kun Hendron näkee mellakoivan lauman, toteaa hän Stantonin olleen oikeassa kun tämä selitti ihmisen olevan susi ihmiselle. Ja koska Stantonin vaatimat aseet ovat nyt vaarantamassa kaikkien henget, tekee Hendron jotain dramaattista. Hän estää Stantonia nousemasta alukseen ja sulkee portit, jättäen itsensä ja Stantonin sekä villiintyneiden ihmisten, että maailmantuhon kouriin. Näemme myös ihmeen, kun jaloistaan halvaantunut Stanton nousee seisomaan. Eli tämä on vähän kuin se, että suuren uhan kohdatessa ihminen kokee lähes yliluonnollisia voimia. Tai,,, hullulla on hullun voimat.
Alus kulkee halki avaruuden ja Randallille selviää ettei lentäjällä ollut oikeasti mitään sydänvikaa, sillä samainen lentäjä on kuin onkin mukana. Kyseessä oli vain keino saada Randall mukaan. Tosiasiassa tässä haluttiin vain pitää Randall ja Joyce yhdessä.
Maapallo tuhoutuu ja alus laskeutuu Zyralle.
(Miksi ihmeessä Randallilla ja muilla on jonkinlaiset munkkikaavut päällään. Onko se jokin vaatimus uuteen maailmaan? Ahaa,,, he ovat kaikki Jedejä. Force is strong with you young Padawan.)
Zyra on näemmä jonkinlainen lumen peittämä vuoristoplaneetta. Mitä hittoa? Kun alus laskeutuu, näkyi ympärillä vain vuoria ja lunta, mutta aluksen allessa maassa lumi loppuu heti sen viereen ja kaikkialla näkyy tosi huonosti piirrettyä vihertävää laaksoa.
Hieman romanttista musiikkia ja uuden raamatun uusi aloitusvirke siitä kuinka uusi maailma on syntynyt.


Pohjimmiltaan tässä elokuvassa on todella paljon hyvää, mutta melkein koko ajan sorrutaan niin uskomattoman noloihin tapoihin esittää se hyvä, että naurua on vaikea pidätellä.


Pidin siitä että elokuvassa oli hyödynnetty jokseekin järkiperäisiä ideoita. Siis siinä mielessä miten tämänkaltaisessa tarinassa voidaan olla järkeviä.

Joten jos hyväksytään se ajatus että ihmiset voivat paeta tulevaa maailmantuhoa siirtymällä toiselle asuinkelpoiselle planeetalle, niin mukana on aika loogisia ratkaisuja. Kuten nyt esimerkiksi se, että kun alusta rakennetaan, niin rakennuspaikka esitetään tehtaana, eikä minkäänlaisena hullun tiedemiehen laboratoriona ja että itse aluksen rakennuksessa näytetään oikeaa työtä, eikä mitään oman aikansa virtuaalitodellisuusmeininkiä. Joten kun alusta näytetään rakennettavan suhteellisen realistisesti, niin sen toimivuutta ei epäile.

Lisäksi pidin siitä mitä tapahtuu kun tuho lähenee. Eli että ne ihmiset jotka olivat rakentamassa alusta, mutta jotka eivät pääsisi mukaan, eivät sulattaisi sitä tietoa suosiolla.

Muutenkin juuri tämä että esitetään ihmisten paniikkireaktioita oli hyvin uskottavaa.

Mainiota oli myös se, että tuhoa ei pystyä estämään. Toiselle planeetalle muutto on ehkä todellisuudessa kauempaa haettu idea kuin jokin superpommin lähettäminen asteroidille, mutta kun puhutaan Maapallon vääjäämättömästä tuhosta, niin ainakin siinä lupauksessa pysytään.


Elokuvassa oli tosi paljon sellaisia jippoja, jotka toimivat hyvin tämänkaltaisissa elokuvissa. Vastaavasti taas siellä myös on ihan älytön määrä juttuja joiden mukanoloa on todella vaikea puolustella. Onkin siksi hauskaa huomata kuinka monet tämänkin elokuvan kliseistä esiintyvät nykyajan vastaavissa elokuvissa toistuvasti. Tai ovat ainakin nyttemmin kliseiksi luokiteltavia.

En nyt väitä tämän nimenomaisen elokuvan keksineen katastrofielokuvien vakiokalustoon jääneitä seikkoja, mutta näin vanhan elokuvan ollessa kyseessä, on tämän täytynyt olla ensimmäisiä lajissaan.
-Maailmaa uhkaa lopullinen tuho, mutta joukko ihmisiä selviää taatusti. Check.
-Sankari on henkilö joka on aluksi moukka, mutta ymmärtää lopulta empatian ilot. Check.
-Rakastunut pari eroaa, mutta lopulta päätyy yhteen . Check.
-On se vanhempi viisas mies. Check.
-Joku uhraa itsensä jotta muu maailma pelastuu. Check.
-Tuhon jälkeen herätään uuteen entistä ehompaan maailmaan ja romanttinen musiikki soi. Check.
-Mukana on kohtaus jossa sankari epäilee itseään, mutta sitten joku valaa häneen uskoa. Check.
-Mukana on lapsi, jolla on lemmikki. Check.
-On montaaseja joissa näytetään miten muualla maailmassa reagoidaan tuhoihin. Check.
-On joku joka sekoaa paineesta ja heiluttelee pyssyä. Check.
-On näyttäviä ylipitkiä kohtauksia joissa osoitetaan tuhon voima. Check.

Etc.

Kun katselee esimerkiksi Armageddonia, niin siellä näkee paljon samaa kuin tässäkin elokuvassa. Mutta etenkin Roland Emmerich oli taatusti katsonut tätä tehdessään Day After Tomorrowia, sillä mukana on muutama kohtaus jotka ovat lähes identtisiä elokuvien kesken. Näyttävimpänä kohtaus jossa jättiläisaalto iskeytyy kaupunkiin ja näemme veden syöksyvän pilvenpiirtäjien välistä. Vaikka efekteissä on luonnollisestikin eroa, niin kaikkinensa molemmat ovat aivan samanlaisia.


Elokuvassa käytettiin joitakin aivan naurettavia mielikuvia. Vähemmälläkin uskoo että elokuvassa tapahtuva tuho on verrannollinen raamatulliseen tulvaan, ilman että siitä tarvitsisi mainita aina säännöllisin väliajoin ja kuvaan tunkea sitä raamattua. Etenkin elokuvan aloitus josta jo aiemmin puhuin saa heti luulemaan kyseessä olevan Ed Woodin elokuvan.

Ja sitten kun esitellään Randall-hahmo, niin ilo on suurimmillaan. Tämä hahmo esitetään jonkilaisena Bondin ja Indiana Jonesin fuusiona, jonka tulisi sitten oppia jotain elämästä. Mutta hahmo esitetään kuin kyseessä olisi Steve Guttenberg Poliisiopistossa. Ja samanlaiset naurettavuudet pätevät kaikkiin hahmoihin.
Jos kyseessä on vakava professori, niin silloin kyseessä on oppikirjasta opitun oloinen taukoamattoman vakava professori.
Jos kyseessä on Ranskalainen, niin oppi on otettu Warner Brosin animaatioista.
Ja sitten siellä on se söpö pikkulapsi söpön pikkueläimensä kanssa.
Niin ja ai hitto sen miljonäärihahmon kanssa. Tämä rooli esitetään siten, että tuntuu kuin Grinch varastaisi joulua koko ajan ja Roope Ankka sanoisi perään ”humpuukia.”
Ainoa mikä elokuvasta puuttui olivat patarummut joiden lyöntien olisi pitänyt entisestään korostaa tapahtumia.


Efektit olivat kömpelöitä.

Ne olivat kieltämättä aika näyttäviä ja suureellisia aikansa tuotteiksi, joten ideatasolla ne olivat loistavia. Mutta tässä näkee liian selkeästi sen, että kun kyseessä on katastrofiaiheinen elokuva, niin tuhokohtausten tulee olla pitkiä ja vaikuttavia. Kun kuitenkin toteutus jää kauaksi aiotusta, niin vähempi olisi parempi. Oli esimerkiksi todella nolon näköistä kun kerrostalon kokoinen tila palaa tavallisella sytkäriliekillä.
Samanlaisia vikoja löytyy muutoinkin elokuvan yleisdesignista.

Vaikka pidinkin siitä tavasta jolla avaruusalusta rakennettiin, niin miksi sen lopulta piti näyttää vain maalia vailla olevalta lentokoneelta.

Musiikki oli aivan liian alleviivaavaa.


Näyttelijät kauttaaltaan huonoja. Tai sanotaanko mielummin että ainakin hahmot olivat niin rajoittuneesti kirjoitettuja, ettei niitä voinut esittää kuin huonosti.


Maailman Sortuessa on täysin samanlainen kuin nykyiset katastrofielokuvat.
Joten aivot nollille ja tippa vuotamaan, EKG-käyrä siirtyy nollaviivaan nopeammin kuin eh...


Tähdet: **
Maailman Sortuessa

...NOIR

Ei kommentteja: