lauantai 17. huhtikuuta 2010

Ninja Scroll (Jûbei Ninpûchô, 1993)

Hiukan surku oikeastaan että nanosekunnin kestänyt innostukseni animeen eli ja kuoli reippaasti yli 10 vuotta sitten. Tuolloin kun Suomen markkinat eivät olleet vielä täynnä kaiken maailman Lohikäärmekivekziä ja Salapoliisi Conan Ranmoja, joten valikoimalla ei voinut hurrata. Siispä oli tyydyttävä sellaisiin lajityypin sivuhuomautuksiin kuten Akira.
Joten vaikka paikallisten markettien videohyllyt eivät oleet täynnä jokaista julkaistua anime-elokuvaa, niin se vähä taisi olla keskimääräiseltä tasoltaan parempaa kuin nyt. Nykyään vain eksyisin sinne Japanpopviidakkoon.
Eikä sitä aina viitsi pelata varman päälle ja ottaa vain uusinta Miyazakia, joten innostukseni lajityyppiin ei todellakaan roihua täydellä liekillä.
Mutta pieni kyteminen siellä tuhkan alla kuitenkin odottaa.


No, niin. Kuitenkin silloin joskus kauan sitten koin jonkinlaisen animeheräämisen ja tulin ostaneeksi muutaman elokuvankin, joihin kuului myös tämä Ninja Scroll. Mutta kunnia siitä kuinka näin Ninja Scrollin ensimmäisen kerran kuuluu eräälle Timolle, joka lainasi minulle kasetin johon hän oli nauhoittanut elokuvan Crying Freeman. Sen perässä kun sattui olemaan Ninja Scroll.

En ollut katsonut elokuvaa herran aikoihin, joten muistikuvani siitä olivat hatarat mutta epävarmat.
Itseasiassa tarkoitukseni oli kirjoittaa Mel Brooksin Blazing Saddles-elokuvasta, mutta en saanut sitä aikaiseksi, joten päätin valita jotain aivan muuta.

Ai niin. Vuosia sitten osallistuin piirrustuskilpailuun jonka aiheena oli piirtää mangahahmo. Ironista oli että siitä tuli palkinnoksi kirja jossa opetettiin piirtämään mangaa. Eikö sellainen olisi pitänyt saada käsiin ennen kuin osallistui piirrustuskilpailuun?
No, kirjan tekijä oli eurooppalainen, joten ei siihen kannattanut luottaa pätkääkään ja lahjoitinkin oman kappaleeni kirjastolle.

Ja sitten itse elokuvaan.

Outo sairaus tappaa kaikki Shimodan kylän asukkaat ja kylä pistetään karanteeniin taudin leviämisen estämiseksi. Huhu kuitenkin kertoo että kylässä oli juuri ennen asukkaiden kuolemaa käynyt joukko tuntemattomia ihmisiä. Siispä paikalle lähetetään ninjajoukkio selvittämään mitä Shimodassa todellisuudessa oli tapahtunut. Yllättäen ninjat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi ja kohta he ovat kokeneet muodonmuutoksen ihmisistä jauhelihaksi. Joukon naispuolinen jäsen, Kagero jää hyökkääjän vangiksi.
Hyökkääjä on Tessai ja hän on Hulkin kokoinen ja Möykkyihoinen ilkimys.
Tessai päättää raiskata Kageron ja vie tämän johonkin autioon taloon. Hiukan nuoleskeltuaan Kageroa, Tessai huomaa ettei talo olekaan autio, vaan nurkassa istuskelee lepotuokiota pitävä eräänlainen kiertävä palkkasoturi, Jubei.
Jubei pottuilee Tessaille ja pelastaa Kageron.
Ei kestä kauaakaan kun Tessaista on tehty entinen elävä.
Jubein ja Tessain välistä taistelua seurasi pieni irstaan oloinen vanhus, Dakuan.
Jubei jatkaa matkaansa, mutta huomaa kohtaavansa toinen toistaan oudompia vastuksia, joista jokainen tahtoo Jubein hengiltä. Selviää että Jubein tappama Tessai oli yksi Kimon kahdeksasta demonista ja he ovat,,, no,,, demoneja? He ovat samanlaisia kuin jotkut Skeletorin apulaiset, eli jokaisella on joitakin hokkuspokkusvoimia, tai monsterikynsiä, tai jotain vastaavaa.
Dakuan seuraa Jubeita ja ehdottaa tälle mahdollisuutta auttaa pelastamaan Japani ja kenties koko maailma Kimon demoneilta ja niiden johtajalta Gemmalta Gemma aikoo syrjäyttää hallituksen ja syöstä koko maa muinaisten demonien hallintaan, (kuulostaa ihan H.P. Lovecraftilta.) tai ainakin jotain sinnepäin.
Ja jotta Jubei ei pystyisi kieltäytymään Dakuanin ehdotuksesta, Dakuan myrkyttää Jubein. Jos Jubei haluaa vastalääkkeen, on hänen autettava Dakuania.
Kimon demonien johtaja Gemma onkin Jubein vanha tuttu, mutta Jubei väittää Gemman kuolleen jo ajat sitten, sillä Jubei itse tappoi tämän.
Kagero palaa kuvioihin ja on hänen vuoronsa pelastaa Jubei eräältä käärmenaiselta. Nyt he jatkavat kolmestaan matkaansa kohti Gemmaa.
Jubeille selviää että Gemma pystyy syntymään uudelleen, joten vaikka Jubei jo kerran tappoi hänet, niin ihan niin helpolla Gemmasta ei eroon päästä. Paljastuu myös se että Gemma tapattti koko Shimodan kylän koska kyseisen kylän rantaan oli haaksirikkoutunut laiva jonka lastin Gemma oli halunnut, mutta ei halunnut kenenkään tietävän mitä se oli. Lastina oli kultaa, että ei sen kummempaa. Mutta tällä kullalla Gemma aikoo rahoittaa vallankaappaussuunnitelmansa. Aivan kuten demoniapulaiset, sadat ninjasoturit ja omat yliluonnolliset paholaisvoimat eivät riittäisi suunnitelman toteuttamiseen.
Dakuan kertoo että Jubein saaman myrkyn vastalääke on Kageron bylsiminen. Ihan oikeasti. Ei se nyt aivan niin ääliömäinen juttu ole kuin miltä kuulostaa. Kagero kun on eräänlainen Myrkkymuratin kaltainen ihminen, jonka keho erittää myrkyä ja täten hän ei voi Roguen tapaan koskettaa muita ihmisiä aiheuttamatta heille vahinkoa. Kageron oma myrkky siis kumoaisi Jubein saaman myrkyn. No, ei se nyt hirveän paljon fiksummalta kuulosta selitettynäkään.
Mutta Jubei kunnioittaa Kageroa liikaa jotta käyttäisi tämän kehoa itsensä parantamiseen.
Gemma vaurioittaa Kageroa kuolettavasti, mutta ennen kuolemaansa Jubei ja Kagero suutelevat ja se riittää Jubein parantamiseen.
Jubei sytyttää Gemman laivan tuleen ja alkaa kaksintaistelu. Gemma murjoo Jubeita muusiksi ja Jubei koettaa parhaansa mukaan paloitella Gemmaa, mutta tämä menee ja parantuu toistuvasti.
Gemma uppoaa sulaan kultaan ja lopputulos muistuttaa hieman T-1000:n kohtaloa.
Jubei jatkaa harhamatkojaan ja kuulemme erittäin kaunista musiikkia.

Ninja Scroll on varsin onnistunut toiminta-anime.
Se on hyvin animoitu ja erittäin positiivista on se, että siinä ei juurikaan näe stillkuvia joita pitkin kamera liikkuu, vaan kuvassa näkyy enimmän ajan oikeaa liikettä.

Tarina on...
No välillä se tuntui hyvältä ja välillä ei. Pidin siitä että tässä oli hieman Kagemusha-henkistä valtapeliä mukana, johon tosin oli lisätty näitä ihmeen pimeyden Shoguneita ja demoniaanisia voimia. Jälkimmäisten avulla avulla saadaan aikaiseksi joitakin erittäin onnistuneita toimintaosuuksia ja ensimmäisen avulla puolestaan luodaan jonkinlaista syvällisyyttä elokuvaan. Valitettavasti juuri tuo valtapeli-aihe aiheuttaa yhden seikan joka juuri demoniosuuden vuoksi harmaannuttaa hiukseni.
Siis tätä kultaa tarvitaan jotta voidaan ostaa aseita ja palkata apua joiden avulla voidaan suorittaa vallankaappaus Japanissa? Okei, mutta jos kerran Gemma ja demoniapulaisensa ovat niin voimakkaita, kuin elokuvassa osoitetaan, niin mihin hittoon he tarvitsevat sitä kultaa? Sehän tuntuu vain hidastavan heidän toimiaan.

Kuten aina tämänkaltaisissa animeissa, niin mukana ovat superseksikäs nainen, yltiökomea mies ja sitten siellä on se hihittävä harvahampainen pienikokoinen himokas papparainen ja tuo papparainen on hahmo jota en ole koskaan ymmärtänyt. En pelkästään Ninja Scrollissa, vaan ylipäätään animessa. Pitäisikö meidän uskoa että tuollaisesta Jubein kaltaisesta Ronn Moss-kopiosta tulee lopulta Larry King. Miksi animessa miesvanhukset ovat lähes aina jotain ulkonäöltään ja kooltaan Yodaa muistuttavia ja luonteeltaan kuin Muppetien Animal.
(HUOM! Kai ymmärrätte että Ronn Moss ei edusta minulle täydellistä miehen mallia.)

Toiminta on erittäin väkivaltaista ja hyvin, hyvin veristä. Itseasiassa se on samankaltaista kuin mitä Tarantino tarjoili Kill Billissa, joten se menee jo sen verran yli, ettei sitä osaa ottaa enää vakavissaan. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö Ninja Scroll olisi vakavatunnelmainen elokuva. Huumoria tässä elokuvassa ei juurikaan ole ja tunnelma kulkee ajoittain niin vahvasti kauhun puolella, että pienimpiä (ei kooltaan, vaan henkisyydeltään) tämä varmasti pelottaisi. Mutta vaikka kyseessä on lainausmerkeissä vain piirretty, niin heikkovatsaisille tätä ei uskalla suositella.

Hyvä elokuva.

Tähdet: ****
Ninja Scroll

...NOIR

Ei kommentteja: