Mitä muuta? No kun kerran edellistä osaa kritisoitiin katsojien keskuudessa sen vähäisestä efektimäärästä ja liian pienestä body countista, niinpä lisätään molempia ja edellisen suhteen hyödynnetään vieläpä 3D-houkutinta, joka oli tuolloin vielä kaikkea muuta kuin mitä se on nyt. Ja sitä se ei oikeastaan vieläkään.
Eikö riitä? No mitäpä jos mukaan tungettaisiin tarpeettomia julkkiscameoita, sillä tokihan sellainen vetää yleisöä katsomoon.
Jotain kuitenkin puuttuu vielä. Jep, aivan loistava idea. Siispä mainostetaan elokuvaa sarjan päätöksenä, viimeisenä naulana, finito, nix nax ja pox, jopa nimeä myöten vakuutellaan lopun olevan tässä ja nyt. Mitäpä tuosta että otsikko kertoo elokuvan loppuratkaisun, kun kerran Freddy kuolee joka jaksossa muutenkin. Tällä kertaa kyse olisi vain siitä, että tekijät lopettavat sarjan ja FREDDY EI ENÄÄ KOSKAAN PALAA VALKOKANKAILLE! Paitsi tietenkin nyt vähintään kolmasti. Mutta mitäpä tuosta.
Elokuvan virallinen nimihän on Viimeinen Painajainen Elm Streetillä: Freddyn Kuolema (Freddy's Dead: The Final Nightmare), joten sekin jo osaltaan vakuuttelee päätöksen löytyvän tästä.
Elokuvan aloitus on hyvä, sillä alkutekstien aikana soi aivan loistavasti tunnelmaan sopiva Goo Goo Dollsin I'm Awake Now. Siihen se hyvä taitaa jäädäkin, sillä heti perään saamme nähdä eräänlaisen hölmön inforuudun jossa ilmoitetaan kuinka lähes kaikki kaikki Springwoodin (eli kaupunki jossa elokuvan Elm Street sijaitsee) teinit ja lapset ovat kuolleet ja aikuiset ovat psykoottisessa tilassa. Jos tämä kerran on yleistä tietoa ja ei varmastikaan olisi jäänyt huomaamatta vähintäänkin lähikaupungeissa, niin miksi Springwoodiin ei ole lähetetty mitään tutkijaryhmiä, armeijaa, tms. Etenkin kun tässä inforuudussa tilanne ilmoitetaan muodossa ”uusien todisteiden mukaan...”
Väliäkö tuolla.
Yksi teini, John Doe (Shon Greenblatt) on kuitenkin vielä elossa ja aikansa häntä kiusattuaan, Freddy (Robert Englund) lähettää Johnin pois Springwoodista hakemaan itselleen uusia uhreja. Onkin siis sopivaa että Johnille aiheutetaan tätä varten muistinmenetys, koska se on aina varmin tapa saada joku hoitamaan hommat oikein. Meillä töissäkin minulta viedään muisti toistuvasti, jotta tietäisin mitä minun tulee kulloinkin tehdä. Miksei Freddy voinut käyttää vaikka hypnoosia, tai jotain maagista kristallia.
Tässä vaiheessa elokuvan voikin tauottaa ja miettiä erästä asiaa. Hyvä on, Freddy siis tappaa teinejä, mutta kuten olemme saaneet huomata, mikään sääntö tai maaginen loitsu ei estä Freddya tappamasta ihan minkä ikäisiä tahansa. Ja koska Freddy liikkuu unimaailmassa, niin hänelle riittäisi voimien ja mahdollisuuksien takeeksi se, että edes joku näkee unta hänestä, tai vähintäänkin edes painajaisen. Miksi siis Freddyn täytyy lähettää John Doe hakemaan uusia uhreja Elm Streetille, kun hän voisi tappaa muitakin alueen asukkaita. Ja miksi Freddy ei pysty muka siirtymään Springwoodin ulkopuolelle unien kautta. Tarkoittaako tämä siis sitä, että jos joku nukkuu vaikkapa linja-autossa joka on matkalla alueen ulkopuolelle, niin Freddy katoaisi kesken unen, rajan tullessa vastaan, aivan kuin kännykän kenttä katvealueella. Myöhemmin elokuvassa kuitenkin toisessa kaupungissa ollessaan Freddy toteaa että joka kaupungissa on Elm Street, joten alueen nimi on ilmeisesti olevinaan jonkinlainen univoimien primus motor.
Ensimmäinen elokuvan cameoista kuuluu sarjan tuottajalle, Robert Shayelle ja hän on muutaman sekunnin aikana elävä todiste siitä kuka ei osaa näytellä. Ja huvittavinta on että hän teki yhtä tuskallisen cameon jo neljännessä osassa.
John hortoilee johonkin naapurikaupunkiin (en huomannut nimeä) ja poliisit vievät tämän narkkariksi luokittelemansa poikasen paikalliseen hoitokotiin joka näyttää olevan kansoitettu karkaamista harrastavista teinikoviksista. Meillä on siis kuulovaurioinen teinikovis Carlos (Ricky Dean Ryan), rikkaan perheen teinikovis Spencer (Breckin Meyer) ja naispuolinen teinikovis Tracy (Lezlie Deane.)
Mukana menossa ovat idealistinen ja kiltti hoitotäti Maggie (Lisa Zane) ja sympaattinen nallekarhumainen Doc (Yaphet Kotto.)
Vaikka John ei muista Freddya, tai itseään, siksi hän onkin John Doe, niin hän on vakuuttunut ettei saa nukkua koska se on kuolemaksi ja että jokin hänen menneisyydessään on outoa. John kertoo unistaan Maggielle ja näissä unissa liikuskelee joku tuntematon pikkutyttö ja taustalla on vesitorni. Maggiessa nämä tiedot herättävät outoja tuntemuksia ja hän ehdottaakin Johnille että lähdetään tuonne Springwoodiin, niin sitten varmaan muistat kaiken.
Siispä jo nyt näin äkkiä palaamme Springwoodiin ja matkalla Maggie saa huomata pakettiautossaan olevan kolme salamatkustajaa, nimittäin Carlos, Spencer ja Tracy. Onkin ymmärrettävää että kolme ylimääräistä ihmistä samassa autossa jää helposti huomaamatta.
Kaupungissa tapaamme Roseannen ja Tom Arnoldin naurettavat ääliöpunaniskacameot ja hieman Twin Peaksia matkivan pikkukaupunkimystiikan ja se asia todetaan jopa ääneen.
Kaupungissa tavataan vain muutama häiriintynyt aikuinen ja heidän kauttaan saamme huomata kaikkien tietävän kuka Freddy on ja mitä hän on saanut aikaan. Tämä on jokseekin suuri muutos aiempien elokuvien ideaan jossa vanhemmat eivät koskaan usko Freddyyn. Sääli vain että kaikki alueen vanhemmat ovat pöpejä.
Saamme myös tietää että Freddylla on lapsi, joka on otettu pois häneltä ja John uskoo olevansa tuo lapsi.
Nyt elokuva hieman aiheuttaa aikaparadokseja ja nämä tuntuvatkin pääosin ajattelemattomuuksilta. Elokuvan yleisilme viittaa siihen että elokuvan tarina sijoittuu 90-luvun alkuun, mikä olisi luontevaa ottaen huomioon elokuvan valmistumisajankohdan. Lisäksi elokuvassa näytetään että Freddyn lapsi on otettu pois häneltä vuonna 1966 ja jos John olisi Freddyn poika, niin hän olisi nyt jotain 24, ehkä 25 vuotias. Mikä nyt on enemmän kuin teini-ikä, mutta näyttelijän ulkonäköä ajatellen suurinpiirtein sopiva. Ongelmaksi osoittautuu se, että elokuvaan liittyvien infotietojen (mm. eri käsikirjoitusversioiden) mukaan John Doe-hahmo olisi 16 vuotias ja alkuperäisidean mukaan John Doe on sama hahmo kuin edellisosassa syntynyt Jacob, ja koska Painajaisten Lapsi sijoittui ajallisesti tekovuoteensa, eli vuoteen 1989, niin Freddyn Kuolema tapahtuu suunnilleen vuodessa 2005. Siis jos oletamme Johnin olevan 16 vuotias, eikä 20 ja risat. IMDB:ssä kerrotaan Freddyn Kuoleman sijoittuvan vuoteen 2001, joten John olisi joko 12 vuotias 20 vuotiaan kehossa, tai 25 vuotias tuon 1966-idean mukaan. No, unohdetaan tuo Jacob ja päätetään että John ei ole hän, niin saamme osan epäloogisuuksista rajattua pois. Hmm,,, tosin Jason Goes To Hell sijoittuu vuoteen 1993 ja sen lopetus viittaa Freddyn Kuoleman jälkeiseen aikaan, joten silloin Freddyn Kuolema sijoittuisi 90-luvun alkuun. No johan on helvetti! Minulla rupeaa menemään jo ajatukset sekaisin, joten unohdetaan koko tuo aikaongelma ja siirrytään eteenpäin.
John siis uskoo olevansa Freddyn poika ja päättää Maggien kanssa selvittää asiaa enemmän.
Siellä välissä Freddy tappaa Carlosin ja Spencerin, ja näemme aivan turhan Johnny Depp-cameon.
Aiemmin mainittu vesitorni löytyy ja katsojalle valkenee (jos se ei muka ollut jo aiemmin selvää) että Maggie on se Freddyn lapsi, ei vain muista sitä. Sehän tuli selväksi jo silloin kun John näki ensimmäisen kerran unta siitä pikkutytöstä.
John ja Tracy siirtyvät uneen tappelemaan Freddyn kanssa. Sopivasti Doc on aiemmin opettanut miten pikameditaatiolla voidaan siirtyä uneen, koska näemmä Doc on unien asiantuntija.
John kuolee.
Freddy siirtyy Maggien päähän ja matkustaa tämän mukana Springwoodin ulkopuolelle. Öö, okei.
Maggien työpaikalla kukaan ei muista Johnia, Carlosia tai Spenceria, vaan kaikki väittävät Maggien ja Tracyn vain kuvittelevan heidät. Ei kukaan, paitsi tietenkin Doc, joka osaa kontrolloida ihmevelhon tavoin uniaan. Öö, okei.
John ilmestyy näyssä Maggielle ja sanoo ettei se Freddyn lapsi ole poika ja nyt Maggie rupeaa viimein itsekin tajuamaan olevansa se mystinen Freddyn jälkeläinen.
Maggie näkee unta Freddysta, kun tämä on ollut vielä tavallinen ihminen. Tavallinen ja tavallinen, sillä tässä unessa Maggie muistaa kuinka hänen äitinsä löysi Freddyn lastenmurhaamisvälineet (mm. hanska jossa on korkkiruuveja. HAHAHA!) ja kuinka Freddy tappoi vaimonsa, eli Maggien äidin.
Tässä vaiheessa elokuvaa esitetään samanaikaisesti varsin mainio motiivi Freddyn alkuperäisille toimille, että samalla romutetaan se täysin. Nyt nimittäin annetaan ymmärtää että Freddy tappoi alunperin Elm Streetin lapsia kostoksi siitä, että hänen oma lapsensa oli otettu pois häneltä, koska hän vain nyt sattui tappamaan vaimonsa. Joten Freddy tappoi lapsia kostaakseen oman kärsimyksensä? Mutta hänhän menetti lapsensa tapettuaan vaimonsa, jonka hän tappoi koska tämä löysi Freddyn lastentappovälineet. Eli Freddy oli tappanut lapsia jo ennen kuin menetti oman lapsensa.
Doc kohtaa Freddyn unessa ja vie tältä palan paitaa mukanaan todellisuuteen. Doc päätyy samaan päätelmään kuin Nancy ensimmäisessä osassa, eli että Freddy voidaan tuoda unesta ulos todellisuuteen ja todellisuudessa hänet voi tappaa samoin kuten kenet tahansa meistä. Siispä Maggie siirtyy uneen ja ottaa mukaan 3D-lasit (ihan oikeasti), ja kun hän laittaa ne päähänsä, pystyy hän menemään sisään Freddyn kolmiulotteiseen päähän. Maggie näkee Freddyn muistoja siitä kuinka tämä tappaa koulussa jyrsijän ja kuinka Alice Cooper tekee turhan cameon Freddyn väkivaltaisena alkoholisti-isäpuolena. Näemme myös kuinka Freddy alunperin poltetaan hengiltä ja kuinka tuolloin kolme huonosti animoitua lentävää unidemonipäätä tulee ja tarjoaa Freddylle mahdollisuutta elää ikuisesti unissa.
Maggie herää tuoden Freddyn mukanaan todellisuuteen. Onneksi tämän häirikkönuorten hoitokodin kaapeista löytyy black metal-bändien piikkinuijia joiden avulla voi mätkiä Freddya. Maggie puree Freddya nenään. Sitten vielä isketään Freddyyn kiinni pommi ja herra räjähtää kolmiulotteisesti. Pääkin lentää kahdesti katsojaa kohti.
Maggie toteaa samantien että Freddy on kuollut, jos se jäi äsken huomaamatta.
No, ainakin lopputeksteissä soi Iggy Pop, että jotain hyvääkin on tarjolla.
Vaikka myönnänkin että olin aikoinaan utelias näkemään Freddyn Kuoleman 3D-osuudet, niin olen aina pitänyt elokuvien kolmiulotteista jippoa pelkkänä temppuna, ja yleensä aivan tarpeettomana sellaisena. Se ei oikeastaan koskaan lisää mitään oleellista elokuvaan, vaan on vastaava suuremman ja suuremman räjähdyksen kanssa. Toki se voi näyttää hyvältä visuaalisesti, mutta ei elokuva siitä parane, eikä tarina ole sellaisen ansiosta yhtään onnistuneempi. Se on vähän kuin VHS:stä DVD:n kautta BLUrayhyn kulkeminen. Vaikka kuinka mainostettaisiin uudella ja ihmeellisellä äänen ja kuvan muutoksella, niin itse elokuva siellä alla ja sisällä on edelleen sama ja jos se on huono, niin se on sitä edelleenkin vaikka sitä katsoisi savikiekolta.
Toki Freddyn Kuolemassa käytetään tätä 3D-jippoa suht' mukavasti, kun siihen siirrytään vasta lopussa kun matkustetaan Freddyn pään ja unimaailman sisään, eikä olla kolmessa ulottuvuudessa koko elokuvan kestoa. Vaikka siirto nyt tehdäänkin elokuvassa hyvin lapsellisella tavalla, niin ainakin se jotenkin perusteltu (tai ainakin näin tahdon vakuuttaa itselleni.)
3D:n suurimpana ongelmana pidän sitä että sen käyttö yllättäen tuntuu enemmän rajoittavan kuin vapauttavan elokuvatekijöiden mielikuvitusta. Kun 3D otetaan käyttöön niin yht'äkkiä ohjaaja saa päähänsä että paras tapa hyödyntää sitä on heittää koko ajan kaikkea katsojan silmille, koska tuolloin se vasta pääsee oikeuksiinsa. Mutta juuri tämä aiheuttaa sen, että vaikka idea toimisi ensikatselun ajan teatterissa, niin se jää vain juuri siksi pelkäksi jipoksi joka ei tue tarinaa, vaan on jälleen kerran pelkästään yksi räjähdys lisää. Eikä tämä seikka siirry 2D-muotoon ollenkaan, vaan juuri tuolloin huomaa kuinka typerää on kun kaikki tulee kameraa kohti. Joten 2D-muodossa nähty 3D paljastaa onko se 3D onnistunut. Onneksi tämän uuden aallon mukana on tullut edes häivähdys elokuvia joissa tämä on ymmärretty ja tällöin 3D:stä on muuhunkin kuin pelkäksi pintaraapaisuksi.
Rachel Talalay ei ole kovin hyvä ohjaaja. Toki Freddyn Kuolema on hänen ensimmäinen elokuvansa, joten siinä mielessä on jonkin verran annettava anteeksi, mutta eipä hän ole jatkossakaan vakuuttanut lahjoillaan. Vaikkakin kieltämättä tunnenkin jonkinlaista himoa Tank Girlia kohtaan, mutta laatuelokuvaksi sitä ei arvele kutsua muutoin kuin asettamalla se Wicker Man remaken viereen. Enpä tosin ole tietoisesti nähnyt kuin kolme hänen ohjaamaa elokuvaansa, ja nekin sijoittuvat ohjaajauran alkupuolelle, joten ehkäpä hän on pätevöitynyt ajan myötä. Mutta Freddyn Kuolema ei ainakaan luo hyviä tuntemuksia Talaleysta.
Oikein mikään ei tunnu toimivan tässä.
Pahiten kompuroi tarina, joka näyttää muuten pohjautuvat juuri Rachel Talalayn ideaan, joten kiitos vain.
Mukana on kuitenkin joitakin hyviä ideanpoikasia, kuten esimerkiksi tämä viittaus siihen että Freddy lähti tappamaan lapsia kostoksi kokemastaan vääryydestä ja sellaisenaan se olisi ollut mainio, vääristynyt motiivi Freddyn toimille. Se pilataan sillä että osoitetaan Freddyn olleen paha jo ennen kuin hän koki sen jota piti vääryytenä, joten motiivi jäi tarpeettomaksi.
Tämä ja muutama muu pohjimmiltaan hyvä idea hautautuu kaikenlaisten päättömyyksien ja epäloogisuuksien sekaan. Aivan kuin kukaan ei olisi pitänyt minkäänlaista kirjaa siitä mitä elokuvassa tapahtuu, vaan kaikki tehtiin kuin oltaisiin palkattu Guy Pearce Mementosta hommiin. Kyseessä on tarinallisesti hirveä sotku joka on ristiriidassa ei pelkästään aiempien jaksojen kanssa, mutta myös omassa osassaan esitettyjen juoniosioiden kanssa.
Kun tähän lisätään kömpelöt efektit (joissa oikeasti kehdataan käyttää sellaisia bojojoing!-ääniefektejä), uskomattoman huonot vitsit, ääliömäiset cameot ja näyttelijäsuoritukset jotka kilpailevat Razzien kestotilauksesta, niin kalkkuna on valmis.
Jostain syystä elokuvassa käytetään toistuvasti samaa ilmeisesti uhkaavan oloiseksi tarkoitettua klassisen musiikin pätkää. Valitettavasti en nyt saa millään mieleeni mikä kappale on kyseessä ja elokuvan lopputekstitkään eivät tuo siihen vastausta. Se kuulostaa Holstilta, mutta en ole varma. Kuitenkin, tätä pätkää käytetään useasti elokuvan aikana luomaan tunnelmaa, mutta se ei sovi yhteenkään kohtaukseen jossa se soi. Esimerkiksi kuvitellaanpa kohtaus jossa Mr. Blonde aikoo viillellä kytän ja taustalla soisi Kikan Apinamies. Tämä on Freddyn Kuoleman vastaava tilanne ja se toistetaan ja toistetaan.
Freddykin on entistä kesymmän oloinen. Ei pelkästään aiempaa huonompien vitsien ja Englundin rutiinisuorituksen vuoksi, vaan koska näyttää siltä että Freddy on jälleen kerran pessyt vaatteensa ja käyttänyt ihovoiteita. Tällä kertaa Freddy näyttää aiempaa enemmän normaalilta vanhukselta, kuin joltain palovammaiselta mielipuolislasherilta.
Tämän elokuvan Freddyn oikea paikka olisi puistonpenkki ja menneiden aikojen ruisleipien muistelu.
En edes osaa sanoa mikä olisi elokuvan paras uniefekti, joten sanon että alkuperäisen Väristyksiä-elokuvan madot olivat hienoja.
Talalay kehtaa vielä verrata elokuvaansa Twin Peaksiin. Pyhäinhäväistys!
Jos jotain plussaa haetaan Freddyn Kuolemasta, niin luojan kiitos se ei jäänyt viimeiseksi ja että jos elokuvaa katsoo puhtaana komedia, niin se ei tuolloinkaan naurata, mutta tuntuu ei-niin-uskomattoman-huonolta.
"They saved the best for last."
Tähdet: ~
Painajainen Elm Streetillä 6: Freddyn Kuolema
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti