keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Incident at Oglala (1992)

Tämä dokumentti tuli minulle aivan puun takaa. Otin sen katsottavaksi pelkästään sen vuoksi, että sen kansi vetosi minuun.
Sitten kotona pistin merkille että ohjaajana toimi Michael Apted joka aikoinaan jätti minuun positiivisen mielikuvan elokuvallaan Ukkossydän.
Tuottajana näyttäisi olevan Robert Redford, joka ei sekään ole miinusnapainen merkki.
Ja jos siinä ei ole vielä tarpeeksi, niin musiikkivalinnoista vastaa muuan Jackson Browne.
Joten jo ennen kuin tiesin mistä Incident at Oglala kertoo, olin jo luomassa siitä positiivista mielikuvaa.

Kun lopulta luin takakannen, niin aihekin vaikutti mielenkiintoiselta ja dokumentti kertookin samasta aiheesta kuin mihin mainitsemani Ukkossydän osittain pohjautuu.

26 kesäkuuta 1975 Pine Ridgen intiaanireservaattiin Oglalaan saapui kaksi FBI-agenttia pidättämään cowboysaappaiden varastamisesta epäiltyä nuorukaista nimeltä Jimmy Eagle. Tilanne johti riitaan paikallisten reservaattiasukkaiden kanssa ja siitä syntyneessä tulitaistelussa molemmat FBI-agentit, Ron Williams ja Jack Coler kuolivat. Paikalle saapui poliiseja ja piiritystilanne johti intiaanin, Joe Stuntzin kuolemaan.
Reservaatin asukkaista Dino Butler, Bob Robideau ja Leonard Peltier joutuivat syytetyiksi edellämainittujen FBI-agenttien murhista. Poliisitutukimuksien mukaan vaikutti siltä, että agentit Williams ja Coler kuolivat teloitusten uhreina.


Incident at Oglala ei kerro pelkästään noista FBI-agenttien ja Joe Stuntzin kuolemista, vaan tuo tapahtuma esitetään tavallaan väistämättömänä reaktiona vuosia kyteneeseen väkivallan ilmapiiriin. Dokumentissa käsitellään sitä kuinka intiaaneja tavallaan eristettiin yhteiskunnasta sivuun ja näissä reservaateissa itsensä vangeiksi tunteneet intiaanit turhautuivat ja sitä myöten häiriöiden määrä oli jatkuvassa kasvussa. Heimoylpeys esti turvautumisen ulkopuolisten apuun, niinpä alueella tapahtuneet rikokset jäivät selvittämättä ja kun mukaan lisättiin vanhoillisten ja uuden sukupolven intiaanien väliset käsite-erot, niin jossain vaiheessa kaikki tulisi räjähtämään käsiin.
Ennen vuoden 1975 tapahtumia, olivat viranomaiset ja reservaatin asukkaat ottaneet aiemminkin yhteen, mutta koska vuoden 1975 tapahtuma johti kahden FBI-agentin (eli valkoisten poliisien) kuolemaan, niin sen katsottiin olevan jonkinlainen käännekohta.
Butler, Robideau ja Peltier joutuivat todistajalausuntojen perusteella syytetyiksi Colerin ja Williamsin murhista. Peltier tosin oli ehtinyt pakenemaan Kanadaan ja kiukutteli luovuttamista vastaan.
Ampumiseen oli osallistunut lukuisia intiaaneja ja tekniset todisteet eivät puoltaneet Butlerin, Robideaun ja Peltierin syyllisyyttä.
Puolustus vetosi itsepuolustukseen koska agentit mahdollisesti provosoivat väkivaltaisesti tilanteen johtamaan omiin kuolemiinsa. Syyttäjän näkemys oli luonnollisestikin päinvastainen.
Butler ja Robideau todettiin syyttömiksi, mutta Kanadassa pakosalla oleva Peltier ei ollut vielä kokenut oikeussalin tuoksua. Lopulta Peltier luovutettiin Amerikan puolelle ja hänen tuomionsa oli kaksi peräkkäistä elinkautista.
Peltieria vastaan oli löydetty todistajia jotka kertoivat hänen ampuneen agentteja, mutta todistajat osoittautuivat vähintäänkin epäluotettaviksi.
Oli myös löydetty todisteita joiden mukaan paikalta löydetty hylsy sopi juuri Peltierin aseeseen. Aseeseen jota ei aluksi löydetty ja kun se viimein löydettiin, niin se oli tuhoutunut Robideaun palaneessa autossa.
Peltier on vielä tänä päivänäkin vankilassa.


Incident at Oglala on dokumentti minun makuuni. Pidin kovasti siitä miten asiallisesti elokuvan aihetta käsiteltiin, eikä oltu esimerkiksi selkeän puolueellisia kuten tämänkaltaisissa aiheissa helposti ollaan. Kaikille mahdollisille osapuolille annetaan yhtäläiset mahdollisuudet kertoa näkökantansa ja väliin tarjotaan vanhoja uutislähetyksiä sekä asiaa taustoittavia historiatietoja. Joten hyvin informaatiorikas elokuva on kyseessä.

Etenkin nämä intiaanireservaattien (nykyajan) historiaa kuvaavat osuudet antavat hyvää pohjaa sille miten vuoden 1975 tapahtumiin saatettiin päätyä.
Kyse ei tuntunut olevan vain siitä että FBI-agentit olisivat etsineet mahdollista rikollista, edes pelkkien cowboysaappaiden vuoksi, vaan paikalla olisi yhtä hyvin voinut olla rankkuri etsimässä kulkukoiraa. Vuosikausien väkivallan ja turhautumisen ilmapiiri oli kasvanut niin suureksi ja sakeaksi, että kuolemiin johtanut tilanne olisi syntynyt ilmeisesti minkä tahansa virkamiehen saapuessa paikalle. Asia oli ilmeisesti vain sitä, että oltiin väärässä paikassa väärään aikaan.

Oli hyvin mielenkiintoista kuulla etenkin Butlerin ja kumppaneiden oikeustapahtumaan osallistuneiden virkamiesten, asianomaisten ja jopa todistajien kertomuksia tapahtuneesta, koska tätä kautta nähtiin esimerkiksi se kuinka kieroja keinoja niin puolustajat kuin syyttäjätkin käyttivät saadakseen tapahtumalle oman näkemyksensä kaltaista oikeutta.


Dokumentissa siis annetaan ilmeisesti kaikille mahdollisille henkilöille mahdollisuus puhua ja vaikka tämä antaakin hyvin demokraattisen ja rehellisen kuvan dokumentista, niin välillä se tuntuu hieman häiritsevältäkin. Puhuvia päitä kun on hieman liikaakin, joten joidenkin nimien perässä on välillä vaikea pysyä ja varsinkin kun monet heistä toistavat keskenään samoja asioita, niin vähempikin olisi riittänyt.


Aluksi minua vaivasi se, että miksi Incident at Oglala oli joissakin tiedoissa lisänimetty The Leonard Peltier Storyksi.
Toki hän on tärkeä osanen tapahtumia jo senkin vuoksi että oli yksi kolmesta syytetystä, mutta miksi Butler tai Robideau puuttuvat elokuvan nimestä? Tai miksi nimessä ei huomioitaisi vaikkapa kuolleita FBI-agentteja?
Jossain 40 minuutin kohdalla alkaa tulla perusteluja sille miksi Incident at Oglala olisi nimenomaan Leonard Peltierin tarina.
Peltier osoittautuu ainoaksi tuomituksi ja tuomioon johtaneet todisteet olivat hyvin tulkinnanvaraisia. Ja kuten jokaiseen salailua ja väärinkäytöksiä mahdollisesti sisältyvään tarinaan kuuluu, niinpä Peltierin viruessa vankilassa alkoivat mahdolliset vapauttavat todisteet kadota ajan tuuliin. Lopulta esille jää vain kysymyksiä ja olettamuksia.

On kuitenkin pakko myöntää että Peltieriä kohtaan on vaikea tuntea sympatiaa.
Vanhoissa uutispätkissä hän vaikuttaa ärsyttävältä, mutta tuoreissa haastatteluissa hyvinkin mukavalta herralta. Tietenkin siinä on varmasti mukana vuosien mukanaan tuomaa kasvua ihmisenä, mutta vuoden 1975 tapahtumiin osallinen oli se edellinen versio hänestä.
Lisäksi Peltierin pakeneminen Kanadaan aiheuttaa sen, että mieleen tulee joku Roman Polanskin vastaava ratkaisu. Dokumentissa ei anneta Peltierin karkaamiselle mitään sellaista syytä, että hänen olisi pitänyt pelätä poliisin kostoa, tms. vaan hän karkasi koska pelkäsi joutua vankilaan. Mutta vastaavasti ratkaisuun johtanut logiikka on ymmärrettävää.

Monelle mukana olevalle henkilölle on perustettu lukuisia nettisivuja ja useammasta sellaisesta löytyy mielenkiintoista luettavaa. Suosittelen kuitenkin hyödyntämään suurta skeptisyyttä niitä lukiessa, sillä monet niistä suitsuttavat sellaista glooriaa henkilöidensä päälle että tuntuu kuin jokainen olisi uudestynyt Jeesus.

Leonard Peltierien edellinen vuonna 2009 anomansa ehdonalaisuus hylättiin ja seuraavan kerran hän voi anoa sitä vuonna 2024. Samana vuonna hän täyttäisi 80 vuotta.

Ja kaikki alkoi siitä, että kaksi FBI-agenttia etsi bootsivarasta.

Tähdet: ****
Incident at Oglala

...NOIR

Ei kommentteja: