maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hellbound (1994)

Jukra! Chuck Norris on jo 70 vuotias.

Lieneekin siis ymmärrettävää ettei hän ole suuremmin toimintaelokuvia tehtaillut viime vuosina.
Conan O'Brienin ansiosta Norris on pysynyt hyvin esillä, vaikka tuota kautta enemmänkin huumorin kautta. Mutta minulle Norris on muutakin kuin vitsin aihe ja en varmasti ole ainoa joka oikeasti fanitti penskana Delta Forcea ja Missing in Actionia, ja oli innoissaan nähdessään Chuckin ottavan turpaansa Bruce Leelta. Puhumattakaan monesta muusta Norrisin elokuvasta joita tuli haettua vuokraamoista kultaisella 80-luvulla.
Vaikka Norrisin elokuvien sanoma taitaa olla kiteytettynä ”potku päähän parantaa”, niin Norrisissa on aina ollut jotain kovasti sympaattisempaa kuin ns. kilpakumppaneissaan. Ehkä se on se naamakarvoitus, mutta oli syy missä tahansa, niin Norrisissa on silti jotain isällisempää kuin vaikkapa Steven Seagalissa. Minkä näkee jo Walker-sarjassa, joka oli enemmän NCIS kuin CSI. Ja kuka muu potkustara sopisikaan Walkeriksi? Jeff Speakman? Olivier Gruner?


No mutta se siitä ja nyt siirrymme elokuvaan joka aloittaa tämänkertaisen putkivalintani. Valmistautukaa viikoksi Norrisin seuraan.
Mitään elokuvataiteen helmiä ei ole luvassa.

Elokuvan alussa, mustaa kuvaa ja synkkää kuorovonkunaa. Lyhyiden välähdysten kautta pääsemme näkemään kuinka vuonna 1186 hidastetusti juoksevat ja ratsastavat ritarit kulkevat läpi sumun saapuakseen johonkin linnaan. (Tarkkaavainen katsoja huomaa kuvassa vilahtavan modernin aidan.)
Täällä linnassa kaapuveikot ovat suorittamassa vauvan uhrausta, vapauttaakseen taas kerran jonkun saatanallisen pahuuden. Möreä-ääninen kaapuveikkojen johtaja, Prosatanos (Christopher Neame) [Mutta hei,,, Prosatanos?]) saa nuolen rintaansa, mutta nauraa minkä kerkeää. Sitten joku pappi iskee sauvansa Prosatanoksen selkään ja paha heppu tungetaan johonkin sargofagiin. Nyt on pahuus ikuisesti voitettu.
Siirrymme vuoteen 1951 jolloin pari aarteenetsijää/haudanryöstäjää menee ja avaa Prosatanoksen haudan ja haudanryöstäjille käy hullusti.
Pikainen hyppy 90-luvulle ja kuvaan pääsee Chuck ja Chuck on ihan sairaan kova kyttä nimeltä Frank Shatter. Frank on niin kova kyttä että hän ampuu kaikki pahikset.
Onneksi kyseessä on vain esitys, sillä Frank onkin vain puolikova kyttä ja hänellä on tapana harrastaa ”hyvä kyttä/paha kyttä”-esitystä parinsa, Calvin Jacksonin (Calvin Levels) kanssa. Calvin on vitsejä veistävä, oletettavasti hauskaksi tarkoitettu roolihahmo.
Tällä välin vuonna 1951 vapauteen päässyt Prosatanos esiintyy nimellä Malcolm Lockley ja tottakai hänestä on tullut arvostettu professori ja luonnollisestikin hän valmistautuu taas kerran johonkin ennustuksen lupaamaan Saatanan vapauttamiseen. Lockley tappaa hiukan porukkaa ja Frank osuu paikalle. Frank ammuskelee Lockleyta ja ihmettelee, että onpas tässä outo vastus kun luodit eivät pure siihen. Lockley pääsee karkuun ja Calvin selittelee että sillä oli varmaan vaan luodinkestävät liivit päällään.
Frank rupeaa tutkimaan tapausta ja todisteet (eli Lockleyn käyntikortti) johtavat yliopistolle ja siellä tavataan Lockleyn assistentti, Leslie Hawkins (Sheree Wilson.) Huomioitavaa on että Frank ei vielä tiedä Lockleyn olevan sama heppu kuin se jonka hän kohtasi aiemmin, sillä hän ei ole tavannut Lockleyta vielä.
Lockley on sopivasti tutkimusmatkalla Jerusalemissa, joten Frank ja Calvin näyttävät Leslielle murhapaikalta löytynyttä valtikan päätä. Kuin apteekin hyllyltä ikään, Leslie kertoo muinaisesta myyttisestä hahmosta nimeltä Prosatanos jonka valtikan Rikhard Leijonamieli aikoinaan löi palasiksi. Ymmärrättehän että Lockley/Prosatanos aikoo siis saada valtikkansa osat kokoon ja taas kerran vapauttaa Saatanan.
Sopivasti Israelin poliisi haluaa kuulla Frankia ja Calvinia aiemmin tapahtuneesta, joten sinnepä siis.
Frank ja Calvin hortoilevat ympäri Jerusalemia ja menivät he minne tahansa, niin aina heitä on tarkkailemassa joku mystinen valkokaapuinen partaveikko.
Paikallisella yliopistolla tavataan kuin sattumalta Leslie Hawkins ja luonnollisestikin Frankin ja Leslien välillä kipinöi.
Frank ja Calvin tapaavat Lockleyn ja vaikka Frank ei vielä yhdistäkään Lockleyta siihen luodinkestävään tappajaan, niin ilmiselvää on että Lockley on egoistinen ureakallo.
Lockley saa tietoonsa että Frankilla on se valtikan pää ja seuraavaksi Frankin ja Calvinin kimppuun hyökkää muutama hyypiö. Calvininlta lyödään tietenkin taju kankaalle samantien, mutta Frank pääsee hieman potkimaan pimeässä. Valtikan pää saadaan kuitenkin varastettua ja toimitettua Lockleylle. Ilmeisesti se on kuitenkin ollut väärennös koko tämän ajan, vaikka miksiköhän Lockley ei sitä tajunnut elokuvan alkupuolella kun aiemmin näki tämän samaisen valtikan osan.
Välillä kuvioissa pyörii lapsi ja samalla taskuvaras nimeltänsä Bezi (Erez Atar), mutta miksi ihmettelemme, sillä mitään varsinaista virkaa hänellä ei ole. Mutta kyseessä on tietenkin se kaupungin tavat ja paikat tunteva näsäviisas kakara jonka katu-uskottavuus on nollissa, mutta väkisinhän hänet on pakko mukaan tunkea kun Indyllakin oli Short Round.
Aito valtikan pää löytyy sokealta munkilta, joka Lockleyn ansiosta tunnetaan pian sokeana kuolleena munkkina.
Viimein Frank päättelee Lockleyn olevan se alussa tavattu pahis ja siispä tarkoitus olisi saada nyt Lockley kiinni.
Toisaalla Lockley paljastaa Leslielle olevansa Prosatanos ja että Lesliellä on tärkeä osa tulevissa Saatanan vapauttamiskarkeloissa. Leslie kun on kuninkaallista verta ja tottakai sellaista tarvitaan vuodatetuksi Saatanan puolesta. Siispä synkkä kuoromusiikki soimaan ja taas kerran ollaan uhrausmeiningeissä.
Frank ja Calvin saapuvat paikalle ennen kuin Leslie ehditään uhrata ja sitten tapellaan kaapuveikkojen kanssa. Prosatanos harrastaa teleportaatiota ja on immuuni kaikelle muulle paitsi Frankin potkuille, mutta nekään eivät tapa Prosatanosta. Onneksi kuitenkin Leslie mumisee jotain historiatietoja ja kertoo että Prosatanos voidaan tappaa valtikalla. Siispä Frank sanoo ”eat this” ja seivästää Prosatanoksen valtikallaan. Kuten asiaan kuuluu, tilanne johtaa räjähdykseen.
Frank, Calvin ja Leslie poistuvat paikalta, ja hämärästä esiin astuu se aiemmin ystävyksiämme seurannut nimetön valkopukuinen partanaama, joka kerää itselleen valtikan osat. Kertojaääni toteaa meille jotain huuhaata siitä kuinka sukupolvesta toiseen jotkut ketkä lie suojelevat ihmiskuntaa piilottamalla valtikan osia.
Lopuksi vielä Bezi varastaa Calvinin lompakon ja näemme ilmeisesti huvittavaksi tarkoitetun kohtauksen kun tilanteen tajuava Calvin huutaa ”Bezi!” ja kuva pysäytetään hassuun ilmeeseen.

Hellbound ei todellakaan ole Chuck Norrisin parempia elokuvia. Mielenkiintoisinta tässä on se, että kyseessä on kauhuelokuva ja sitä genreä Norris ei ole urallaan suuremmin harrastanut.

En nyt mene väittämään ettäkö elokuvan juoni olisi mitenkään hyvä, mutta kyseessä on sen verran perinteistä End Of Days-meininkiä tarinallisesti, ettei siitä osaa suuremmin kiukutellakaan.
Ei missään nimessä hyvä tarina, mutta siltä osin tyypillinen lajinsa edustaja johon on otettu se toimiva perusrunko ja sitä on sitten maustettu ääliömäisyyksillä.
Ja voi pojat, ääliömäisyyksiä tässä elokuvassa riittää vaikka useamman elokuvan edestä.

Mietittävää herättävät sellaiset seikat, kuten:

-Alussa Prosatanos on vielä elossa kun hänet haudataan. Heppuhan on supervoimakas ja kaikkea muuta kivaa, joten miten sitten pelkkä kivinen arkunkansi riittää pitämään hänet aisoissa? No, toki kansi lukitaan tikareilla, mutta missään ei esimerkiksi todeta niiden olevan jotain maagisia tikareita, tms. joten on epäloogista (sana jonka käyttäminen on aivan liian helppoa Hellboundin kohdalla) että Prosatanoksen kaltainen pahis pysyisi aisoissa.

-Sitten kun Prosatanos on aloittanut elämänsä Lockleyna, niin miten hitossa kukaan ei muka samantien hänet nähdessään epäillyt herran olevan paha. Lockleyn paholaiskynnet, paholaisilmät ja elektronisesti muokattu paholaisääni eivät kovinkaan hyvin naamioi hänen ilkeyttään. Mieshän on lempeimmilläänkin kuin Ghostbusters kakkosen Vigo.

-Miksi aina kun Prosatanos/Lockley on esillä, niin musiikki on Jerry Goldsmithin Ave Satania imitoivaa kuorosynkistelyä, mutta Frankin ja Calvinin ollessa kuvassa musiikki kuulostaa enemmän Austin Powersilta. Kumpikaan ei oikein sovi elokuvaan, mutta aiempi sentään on elokuvan ideaa ajatellen osuvampaa. Jälkimmäinen kuulostaa vain ja ainoastaan naurettavalta.
Hellboundin säveltäjä on muuten samainen George S. Clinton kuin joka sävelsi Austin Powersit.

-Miksi Prosatanoksen täytyy olla niin hölmön näköinen. Aiemmin mainitun Vigon lisäksi Prosatanos muistuttaa pelottavasti Saksalaisia euroviisuissa edustanutta ja nolannutta artistia nimeltä Guildo Hornia.

-Miksi Calvin ei ole hauska.

-Mihin hittoon elokuvassa tarvitaan sitä Bezi-kakaraa, tai sitä valkokaapuista partaveikkoa. Ja jos partaveikon suvun velvollisuuteen kuuluu suojella ihmiskuntaa ja piilottaa valtikan osat, niin miksi hän ei tarjonnut apuaan Frankille ja Calvinille. Jotenkin hölmöä että heppu jonka perintönä on joku ihmiskunnan suojelu Prosatanokselta, menee ja odottaa sivussa kunnes joku muu, eli Frank pelastaa ensin maailman.

Elokuva pyrkii enimmäkseen olemaan vakavamielinen kauhuelokuva, siksipä pääosin Calvinin ja Bezin mukanansa tuomat humoristisiksi tarkoitetut hetket eivät istu kokonaisuuteen laisinkaan. Enimmäkseen ne tilanteet tuntuvat väkisin mukaan tungetuilta, aivan kuin ei olisi uskallettu luottaa pelkkään kauhutunnelmaan.
Okei, tämä kuuluu niihin elokuviin josta voisi listata suuret määrät asioita jotka häiritsevät, mutta jos rehellisiä ollaan niin mitä tämänkaltaiselta elokuvalta edes odottaakaan. Tottakai se on roskaa, mutta se kuuluu asiaan.

Näytelijät ovat kauttaaltaan huonoja.
Norris on tunnetusti vähäilmeinen ja eleinen näyttelijä (jälkimmäinen kuulostaa ironiselta tässä tapauksessa), mutta Hellboundissa hän tuntuu olevan normaalia pahammin eksyksissä. Kenties Norrisin näyttelijätaitojen vähyyden selkeämpi ilmitulo Hellboundissa johtuu juuri siitä, että elokuva ei osaa päättää pysyäkö vakavana, vaiko naurettavana.
Positiivista on se, että Norrisin näyttelijätaitojen rajallisuus itseasiassa tekee hänestä elokuvan parhaimman esiintyjän.
En nyt väitä ettäkö Christopher Neame, tai Calvin Levels olisivat hyviä näyttelijöitä, mutta heidän eläväisemmät ja äänekkäämmät roolinsa viittavat siihen, että on luotettu heidän olevan elokuvan oikeat näyttelijät ja Norrisin suorittavan toiminnan. He ovat nautinnollisia kuin juurihoito. Heidän puolustukseen sanottakoon että molempien hahmot ovat saaneet sanottavakseen hyvin huonoja repliikkejä, mutta ei niitä silti tarvitsisi esittää siten kuin kilpikonna olisi kurkistamassa ja on täten kiire pöntölle.
Bezia näyttelevä Erez Atar on myös yhtä tuskaa, mutta hän sentään oli vasta pikkulapsi jolla oli esitettävään huono hahmo. Jos sitä nyt saa puolustuksena pitää.
Sheree Wilson oli elokuvan viimeinen vähänkin paremmin esillä oleva näyttelijä, mutta hänen roolinsa jäi siihen että kunhan näytti kauniilta ja oli valmis uhrattavaksi, joten mahdollisia näyttelijän taitoja ei rooli antanut esiteltäväksi.

Christopher Neamesta mainittakoon vielä sen verran, että mietin koko leffan ajan että miksi hän näytti niin kovin tutulta ja sitten selvisi, että mieshän oli vuoden 1988 K.J.S.-elokuvassa Bernard ja siinä hän oli varsin mainio.
Lisähuomio tehtäneen siitä, että kun mainitsin Prosatanoksen ja Ghostbusters kakkosen Vigon muistuttavan toisiaan, niin eikös vaan Neame ollut Ghostbusters kakkosessa jossain pikkuroolissa.

Prosatanos? Ihan tosi?

Tähdet: *
Hellbound

...NOIR

3 kommenttia:

Occo kirjoitti...

"-Mihin hittoon elokuvassa tarvitaan sitä Bezi-kakaraa, tai sitä valkokaapuista partaveikkoa. Ja jos partaveikon suvun velvollisuuteen kuuluu suojella ihmiskuntaa ja piilottaa valtikan osat, niin miksi hän ei tarjonnut apuaan Frankille ja Calvinille. Jotenkin hölmöä että heppu jonka perintönä on joku ihmiskunnan suojelu Prosatanokselta, menee ja odottaa sivussa kunnes joku muu, eli Frank pelastaa ensin maailman."

Täähän on ihan selvä juttu. Elziä tarvitaan 1) jotta nää turistit saisi tietää, missä Jerusalemin yliopisto on (on siinä meillä etsivät) 2) jotta Chuckin hahmosta saataisiin sympaattisempi ja Levelsin hahmosta vastavuoroisesti törpömpi 3) jotta saataisiin joku vartti lisää kestoa ko. leffalle.

Sitä valkokaapusta summajeesusta taas tarvittiin varjelemaan ihmiskuntaa Prosatanokselta ja siltä sen dildolta. Tapahtumien kulkuun se ei puutu, koska sen alussa lausutun profetian mukaan pelastaja saapuu lännestä.

...noir kirjoitti...

En muista mitään

Occo kirjoitti...

Melko vanhasmainen puolustus.