Star Wars: The Last Jedi (2017)

Kyllä se hiukan harmittaa itseäni etten pidä Tähtien sotaa nykyisin odottamisen tai hypettämisen arvoisena asiana, kun kuitenkin muksuna se oli yksi niistä pahasta shittiä koskaan-jutuista. Mutta nonstopmainen tyrkyttäminen ja viikon välein esiin työntyvät uudet elokuvat eivät vain enää jaksa tuntua yhtä erityisiltä kuin ennen ja vaikka esimerkiksi mielestäni umpisurkeiden George Lucasin tehtailemien esiosien jälkeen uudelleensyntymää harjoittanut The Force Awakens olikin mainion näyttävän viihdyttävä tapaus, sai sen fanipalvelusnyhveröinti kuitenkin jopa arvostamaan Phantom Menacea korkeammalle kuin pitäisi. Niin hölmö kuin se olikin oli siinä sentään yritystä olla muutakin kuin pelkkää nuoleskelua. Sukupolvikuilu sun muut selitykset, mutta silti tuumin josko kuitenkin jopa uudelle polvelle jolle tämä Force Awakensin mukanaan tuoma trilogia on ensikosketus ja siten se oman ajan Tähtien sota-versio olisi ollut kunnioittavampaa tehdä jotain uutta kuin vain toistaa jo tehty. Mitä siis Force Awakens oikeasti olikin, remake eikä reboot, tms. A New Hope uudestaan. Nyt vain Snoke Keisarina, Kylo Ren Darth Vaderina, Rey Lukena, etc. Kiitos sen kesti näinkin kauan ennen kun pääsin seuraavaan osan pariin ja toivon mukaan se ei ole Imperiumin vastaisku, vaikka kyseinen osa onkin edelleen mielestäni paras mitä koko Tähtien sota on tarjonnut. Niin no, Jar Jarin ohella tietenkin.

Nyt kuitenkin itse asiaan, joka ei enää tunnu tapahtuneen kauan sitten kaukaisessa galaksissa...

Imperiumin eli Ritarikunnan uusi tuleminen on ajanut kapinalliset ahtaalle ja der kommissar Snoken (Andy Serkis) johdolla maat ja mannut alkavat vääjäämättä olla taas vain yhden tyrannian alla. Kapinalliset kaipaavat ihmettä, suurta johtajaa joka herättää kaikissa palon taistella pahuutta vastaan ja hänen odotetaan olevan kauan sitten erakoksi kadonneen Luke Skywalkerin (Mark Hamill), mutta sen perusteella mitä elokuvan ensimmäiset kieli poskessa tehdyt toimintakohtaukset osoittavat on uusi imperiumi kyvyttömämpi kuin muinaiset stormtrooperit osumatarkkuudessaan ja ns. ahdingossa olevat kapinallisrippeet juoksevat ympyrää pahiksien ympärillä jolloin se suuri pelastaja voisi ihan yhtä hyvin olla vaikkapa kärpäspaperi.

Sitten vietetään jotain pari tuntia Luken paratiisisaarelle jossa uusio-Luke eli Rey (Daisy Ridley) houkuttelee miestä palaamaan kapinallisten avuksi. Ohessa Luke aika pitkälle toistaa löysän tiivistetysti koulutusosuutensa Imperiumin vastaiskusta, nyt vain olemalla itse Yodan asemassa.

Aina välillä näemme kuinka uusio-Vader eli Kylo Ren (Adam Driver) kiukkupuuskailee ja cameoivat taikka siltä tuntuvat sivuhahmot haahuilevat ympäriinsä koska heillekin on pitänyt keksiä jotain tekemistä.

Vaikka uuden trilogian tuorein tulokas, The Rise of Skywalker (2019) on kaupallisesta menestyksestään huolimatta saanut osakseen aika paljon nurinaa niin ymmärtääkseni The Last Jedi on kolmikosta se jota yleisesti ottaen pidetään suurena epäonnistumisensa jonka kolhua uusin elokuva pyrki korjaamaan, mutta ei ilmeisestikään tehnyt sitä odotetunlaisesti. No, tuottajat varmasti itkevät matkalla pankkiin kun ovat valmiita ilmoittamaan uudesta trilogiasta.

En nyt kuitenkaan väitä The Last Jedin olevan mikään sarjansa huonoin koska ei tämä minusta yhtään sen huonompi saatikka parempi ole kuin vaikkapa The Force Awakens, mutta aika harmiton elokuva tämä kuitenkin on ja jossa on vahvaa välityön fiilistä. Kaksi ja puolituntiseksi seikkailuelokuvaksi siinä on ihmeen vähän vauhtia, mikä taatusti on osaltaan harmittanut ihmisiä ja jos The Last Jedi onkin tarkoitettu trilogian draamapainotteisimmaksi niin se draamankin osuus on liiaksi jäänyt vitsailun alle, että esimerkiksi siksi Luke ei perustele syrjäytymistään tarpeeksi onnistuneesti eikä Rey ole erityisen vakuuttava kääntämään edellisen mieltä. Harmittomia hetkiä harmittomien hahmojen esittäminä ja jo rutiiniksi muuttunutta perushyvää joskaan ei sen enempää tehostemyllytystä.

Finn (John Boyega)  v*tuttaa edelleen. Heti ensisekuntinsa osoittavat hänen olevan edelleen elokuvan Jar Jar eli käytännössä koominen elementti joka ei ole hauska, mutta tuotantoryhmä on ollut selkeän vakuuttunut sarjan vaativan tyypin jonka pitää kompuroida ja lyödä päänsä milloin mihinkin, sillä se on hauskaa. Ha ha! Se on hauskaa silloin kun sen tekee Pat tai Mat, ei kun siitä vastaa Jar Jar Finn.

Kukaan tuskin kutsuisikaan Tähtien sota-sarjaa miksikään yltiövakavaksi, mutta The Last Jedi tuntuu vievän kevytmielisyyden liiankin pitkälle. Vaikuttaa siltä kuin jokaisella hahmolla olisi jotain vitsailtavaa, jokatoisessa hetkessä pitää olla jotain joka pitänyt pistää edes vähän leikiksi aivan kuin vakavastiotettavuus olisi ollut jollain kieltolistalla ja kohteena olisi ollut entistä laskelmoidummin Disney-yleisö. Mikä kuulostaa hyvinkin todennäköiseltä. Valonnopeudesta ja tyhjästä ilmaantuvat alukset alkavat nopeasti tehosteena vaikuttamaan koomisilta, mitä vain korostaa mukaan laitettu pumps!-ääniefekti. Luke veistämässä puujalkavitsejä, joku muu veistämässä puujalkavitsejä, pellenä esitetty pahisjohtaja (Hux) joka on kotonaan jossain Paritellen-komediasarjassa ja vaikkapa koko nu-imperiumi joka vaikuttaa vain vähän tuhmalta tosi pahan sijaan ovat omiaan tekemään The Last Jedista lastenleikkiä sodan kauhujen sijaan.

Onhan Tähtien sota aina ollut seikkailua ja se tarkoittaa jonkinasteista rentoutta kireyden sijaan, mutta The Last Jedi vie sen rentouden liian pitkälle tai ainakin makuuasentoon. Snoke joukkoineen ei vaikuta todelliselta uhalta jota olisi syytä pelätä henkensä edestä ja vaikka esimerkiksi Kylo Ren tuo mukanaan jonkinlaista raivokkuutta niin se piirtyy edelleen uhmaikäisyytenä varsinaisen kauhuntuonnin sijaan, tarkoittaen enemmänkin jotain watch out, we got a badass over here-meemiä. Siihen rinnalle sitten Finn komedioimaan ja hänelle seuraksi identtinen Rose (Kelly Marie Tran) ja ilmeisesti jonkinlaiseksi uudeksi Han Soloksi kaavailtu Poe (Oscar Isaac) niin The Last Jedi ei ola nimensä arvoinen. Titteli kun on huomattavasti kohtalokkaampi kuin sisältönsä.

Ja nyt kun olen tarpeeksi jutustellut siitä kuinka The Last Jedi on vaikutukseltaan olankohautuksen tasoa niin samaan oheen totean, että kyllä tämä ihan rutiininomaisen onnistunutta viihdettä silti on. Se vain sattuu olemaan laskentavasta riippuen kahdeksas Tähtien sota-elokuva ja siihen nähden niin hyvä kuin kahdeksannen osan olettaakin olevan. Sillä vain on aikamoinen historia takanaan ja jos olisin 15... ei kun 10-vuotias niin varmasti The Last Jedi olisi tiukinta shittiä koskaan aina siihen saakka kunnes seuraavan osan näkee tai vanhenee.

Snoken kohtalo oli kyllä mainiosti toteutettu variaatio Jedin paluun Keisarin vastaavasta, vaikka olikin siis jälleen kerran yksi noista paljon mainituista toistoista. Mutta koska Snoke vaikutti aina joltain pakotetulta sivuhahmolta niin eipä sillä pahemmin ollut väliä mitä hänelle tapahtui ja siinäpä tuleekin esille se The Last Jedin pahin juonellinen ongelma: se ei vie minnekään. Ei suuria paljastuksia tai käänteitä, vain suurelta osin ajantappoa seuraavaa osaa odotellessa. Olisivat nyt edes tappaneet Leian kun se vaikutti olleenkin ideana, mutta ei, piti laittaa hänet lentämään.

Niin ja vaikka Snoke onkin ns. Keisari-kopio on hän ilmeisesti myös Top Secretin kirjakauppias.

Mikä ei ehkä olekaan niin kaukaa haettu vitsi, ottaen huomioon kuinka kyseistä kirjakauppiasta esitti Peter Cushing joka tuo mukanaan yhden lisäviittauksen alkuperäistrilogiaan.

Lopulta kuitenkin tavanomaisen hyvää liukuhihnatuotettua avaruusseikkailua sarjassa jota tauko virkistäisi enemmän kuin uusi osa.

Tähdet: ***

Star Wars: The Last Jedi