Jossain pörssiyhtiössä työskentelevät David (Brian Geraghty), Emily (Alice Eve) ja Corey (Josh Peck) lähtevät yhtä matkaa pikkujouluista, joka on kahdelle ensimmäiselle mahdollisuus vihdoinkin tunnustaa toisilleen ihastumisistaan kun taas Coreylle se on vain jälleen yksi tilaisuus käyttäytyä kuin m*lkku joka hän vaikuttaisi olevan 24/7. Yömyöhäisellä he pysähtyvät pankkiautomaatille joka on suomalaisille vieraaseen tapaan lasitettu koppi, mutta suomalaisille tuttuun tapaan se on kooltaan kuin opiskelijayksiö. Sinne he jäävät jumiin kun ulkopuolella seisoskelee psykopaatti joka saattaisi paloitella kolmikon hengiltä. Ja joo, puhelimen akku on sopivasti tyhjä.
Yleisesti ajatellen pidän jännityselokuvissa ideasta pistää pienryhmä ihmisiä ns. suljettuun tilaan, josta ei pääse pois koska oven ulkopuolella odottaa vihamielinen metsuri taikka verokarhu ja onhan sitä ideaa käytettykin kuin minä sukkia, että varsin reikäiseksi on jo kulunut. Kauppakeskus, omakotitalo, vene, hissi tai jokin muu mikä, mutta kaikkialla tunnutaan jo olleen ja jos siellä ei sitten ole sitä kirvestä suussaan pitävää haita tai muuta, niin sitten roikutaan hiihtohississä jolloin uhkatekijänä on pakkanen ja pudotus. Siinä mielessä No Escape ei ole idealtaan uniikki, mutta oli toki piristävää kokea sama tarina nyt pankkiautomaatille siirrettynä ja kun Suomessakin on pidetty tehokkaasti huolta ettei pankkeihin kaivata asiakkaita niin miehittämätön, sopivasti ihmisvirrasta sivussa oleva ottoautomaatti on aika mainion samaistuttava kohde tällaiseen psykopaatti ovella-tarinaan. Joskin tietenkin olemme enemmän tottuneita seinäautomaatteihin kuin johonkin keskellä parkkipaikkaa olevaan puhelinkoppimaiseen tönöön, mutta hei, harvempi enää muistaa edes puhelinkoppejakaan.
No Escape hyödyntää aikalailla kaikki asiaankuuluvat kliseet aina niistä kuluneista hahmoista (nätti nainen, arka mies, mulkero ja sekopää joka ei sano mitään eikä kasvoja nähdä) puhelimeen vailla virtaa ja tietenkin kohtaloon jonka vuoksi ollaan vain väärässä paikassa väärään aikaan (pahis kun oli sattunut valitsemaan saman yön ja saman pankkiautomaatin kuin kolmikko). Mukana ovat ne tutut hetket kuten ohikulkijoille kohdistetut avunhuudot jotka menevät hukkaan koska he eivät huomaa mitään, keskinäiset välien kiristymiset ja katsojille tehdyt vihjailut siitä kuka pahis voisi olla (asiakas joka menetti säästönsä Davidin sijoitusvinkkien vuoksi?), joten pyörää ei olla keksitty uudestaan ja katsojan on luotettava jotta idea sekä sen toteutus kantavat maaliin saakka.
No ei ihan.
Parasta elokuvassa on sen miljöö, sillä keskellä pimeää parkkialuetta oleva valaistu pieni koppi näyttää sopivasti sekä paikalta jonne ulkopuolelta haluaisi suojaan (valo luo lämpöä, lämpö tuo turvaa), mutta samaan aikaan se on kuin jokin yksinäisyyden symboli. Erakkona ei missään. Toteutus on kuitenkin perinteisten temppujensa ansiosta rutiinijännitystä jossa on keskivertoista esiintymistä ja pituutta aivan liikaa (joka tosin on ideaalit 90min) pitääkseen tällä yhdistelmällä tunnelmaa kireänä koko aikaa. No Escape aiheuttaa ajoittain hieman samanlaisen fiiliksen kuin elokuvat joissa surkutellaan kun joku on katkonut lankapuhelinlinjat ja kaikilla kuitenkin kännykkä jota eivät käytä.
Mukana kuitenkin on joitakin yksittäisiä helmiksi kutsuttavia hetkiä, kuten vaikkapa se kuinka pieneksi rajoitettua henkilömäärää kasvatetaan satunnaisilla ohikulkijoilla ja sen muutoin niin tavanomaista temppua muuttaa se kuinka yksi heistä päätyy erehdyksessä kolmikon tappamaksi, joka virheen paljastuttua synnyttää lisää kitkaa trion välille. Ja se miten pahis hyödyntää yön kylmyyttä on onnistunut temppu lyhentämään kolmikon selviämismahdollisuuksia. Tapa miten rennosti ilkimys tarkkailee tapahtumaa vain lisää hetken kohtalokkuutta.
Tiivistettynä joksikin The Twilight Zonen tai vastaavan sarjan jaksoksi olisi No Escape ollut varmaan silkkaa timanttia, mutta kyllä leluautomaatin muovisormuskin on aika hyvä juttu joten positiivista koettavaa on ainakin kertakatselun verran.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti