Hmm, muistinsa menettänyt mies joka huomaa omaavansa erityisiä kykyjä hakata ihmisiä ja valtio on hänen perässään. Hei Jason, miksi se kuulostaa niin kovin tutulta?
Lentokoneonnettomuudessa ollut mies (Alec Baldwin) herää muistinsa menettäneenä, kokien satunnaisia välähdyksiä kauhistuttavasta tragediasta jossa ilmeisesti menetti läheisiään. Tohtori Harriet (Louise Lombard) sanoo miehen nimen olevan Paul, joten paremman puutteessa siihen on uskottava ja kohta paikalla käy mystinen pimeydessä oleva herra mainitsemassa, että vaarat odottavat nurkan takana. Nopeasti ilmenee Paulin osaavan kieliä kuin C3PO ja refleksit ovat kuin Myrskykissalla, joten voisiko olla niin että hän on jokin superagentti tai vastaavaa? Sitä hän onkin ja palaa nopeasti entiseen ammattiinsa salamurhaamaan valtiopäälliköitä sun muita, mutta tottakai jotain on vialla eikä hän pystykään enää tappamaan kylmäverisesti. Tämä käänne ei tietenkään sovi pomolle Keltonille (Powers Boothe) ja niinpä Paul on poistettava elävien kirjoista. Onneksi Paul saa näennäistä apua Harrietilta, joka toisin kuin Franka Potente ei ole aivan ulkopuolinen siihen miksi mies on sellainen kuin on, mutta on siltikin hyvien puolella.
Huvittaa on, että 15 minuuttia sisään ja Paul muistaa suurinpiirtein kaiken elämässään aina siitä missä lapsena asui, miksi osaa vieraita kieliä ja jopa naapurinsa nimen, mutta ei tietenkään sitä mitä todellisuudessa tekee ammatikseen. Tämä kiirehtiminen aiheuttaa aikamoisen kolhun uskottavuudelle, että tässäkö muka mies joka juuri pelastettiin kuoleman partaalta ja edessä olisi kuntoutuminen josta edes Steve Buscemi Fargo-kohtalon jälkeen ei palaisi, ja sitten on vielä se täydellinen muistinmenetys jossa muistetaan kaikki paitsi se mitä muka pidetään juonen kannalta yllätyksellisenä salaisuutena. Viisi minuuttia myöhemmin sekään ei ole enää salaisuus, joten miten täyttää jäljellä olevat 70 minuuttia? Toki myöhemmin koetetaan "yllättää" tutulla lavastetut muistot-käänteellä, mutta nämä ovat kuitenkin vastaavissa tarinoissa aika rutiinia ettei se juurikaan hetkauta.
No, onneksi vaikka aika isolta osalta tuntuukin siltä, Mies ilman identiteettiä ei ole vain mehutiivisteversio Jason Bournen seikkailuista vaan omaa parikin mukavaa muutosta kaavaan. Se kuinka Paul ilomielin palaa salaisten operaatioiden tappaja-ammattiinsa on veikeä käänne, vaikka tottakai sekin vaihtuu pian siihen perinteisempään ideaan siitä kuinka halutaan olla vapaa valtion pahuuden kosketukselta ja sitten taistellaan siitä entistä työnantajaa vastaan. Mutta sentään hetken verran se on virkistävä idea ja sitten on siitä parista mukavasta muutoksesta se toinen...
no, ei kai sellaista ollutkaan.
Joskin se miten Paulin aivopesukoulutus näytetään sisältää aika hyvän osoituksen siitä kuinka erilainen ihminen hän oli ennen nykytilaansa ja sitä kirjaimellisesti koska oli näyttelijää (Corey Johnson) myöten täysin eri henkilö.
Kyllä Mies ilman identiteettiä on suurelta osin budjettiversio Jason Bournen identiteetista, mutta sellaisenakin ihan kelvollista taustahälyä ja siellä on sentään pari seikkaa joita seuraamalla oltaisiin voitu viedä elokuvaa enemmän omaan suuntaansa. Kovin suurta innostusta se ei herätä, mutta osoittaa ainakin sen että jos ei olisi panostanut komediaan niin tarmokkaasti olisi Alec Baldwin soveltunut Liam Neesonin ja kumppaneiden sekaan isätoimintatähdeksi.
Suurin osa kansivaihtoehdoista tuntuu jos ei nyt suoraan markkinoivan elokuvaa bournemaisena niin ainakin vihjailevan vastaavien teosten suuntaan ja esimerkiksi tuo kolmas kansikuva on ihan silkkaa aikakautensa agenttitoimintaelokuvaa imitoidessaan vahvasti Daniel Craigin 007-tyyliä (erinomaista on se kuinka Baldwinin varjo ei kanna pistoolia).
Mielenkiintoisesti viimeisin valitsemani kansikuvista eli se oikealla oleva on taas kuin jostain kauhuleffasta, joka puolestaan on tunnelmaltaan kaukaisin itse sisältöä ajatellen.
Niin ja vielä sivuhuomautuksena se, että Paulia ennen muutosta esittänyt Corey Johnson oli mukana The Bourne Ultimatumissa.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Kotimainen nimen väännös kuulostaa jossain määrin kaurismäkeläiseltä.
Aki varmaan potkii itseään kun ei ehtinyt käyttää nimeä.
Lähetä kommentti