lauantai 7. syyskuuta 2019

Ironfist: Under the Gun (Ironfist, 1995)

Frank (Richard Norton) on entinen jääkiekkosuuruus koska hankki ikuisen ottelukiellon suojellessaan rötöksiin sortunutta kollegaansa ja on sitten tuon uran loppumisen jälkeen pyörittänyt yökerhoa, mutta tullut tietämättään ottaneeksi lainan mafialta joka sitten koettaa omia Frankin bisneksiä itselleen. Siispä Frank ryhtyy huumebisneksiin japanilaisten gangstereiden kera voidakseen siten maksaa velkansa pois, mutta vetääkin mielummin näitä gangstereita turpaan josta he eivät jostain syystä pidä. Hmm, alan ymmärtämään miksi Frank on entinen urheilijasuuruus. Se selittää myös miksi hän ei päässyt edes elokuvan kanteen, vaan siinä koreilee sivuosaa esittävä Peter Lindsey.
Frank on onneksi myös aloittanut lainaneuvottelut tavallisten aasialaisten sijoittajien kanssa. Joskin toinen heistä on selvästikin jokin rötösherra. No mutta kuitenkin, ajatuksena on saada yökerho avatuksi, pussittaa rahat, jallittaa kaikki mahdolliset pahikset erinäisistä gangstereista korruptuneisiin kyttiin ja sutenööriin tappelemaan keskenään ja paeta itse vaimon kera aurinkorannikolle. Niin, Frankilla on tosi hot vaimokin, mutta mitäpä nimestä taikka näyttelijästä koska hänen tehtävänsä on pysytellä poissa tapahtumista ja chillailla kotona sängyllä odottamassa miestään. Mutta ei huolta, kaikkien naisten paikka ei ole olla vain kotona pukkaamassa vauvoja ja voileipiä pihalle, vaan sivuosasta löytyy myös Frankiin ihastunut hyvä kyttä Lisa (Kathy Long) joka vetää kierrepotkuja hyvinkin vaikuttavasti.  Ai niin, jokainen nainen on sitten palavasti ihastunut Frankiin ja jos miehen machoilun ottaa huomioon niin kohta kaikki naiset ovat kotona tekemässä vauvoja ja voileipiä.

Olen aika varma, että he joille Richard Nortonin nimi sanoo ylipäätään mitään tuntevat hänet etenkin kasariajan karate-/ninjaelokuvista joissa esiintyi aina sinä vierailevana valkoisena pahiksena joka oli juuri ja juuri vetämässä Jackie Chania, tms. lopullisesti pataan ennen kunnes sai itse. Hän oli kuten sanotaan, mies paikallaan kun tarvittiin juuri tuollaista hahmoa, joka on siis hieman vertailtavissa Chuck Norrisin colosseumvierailuun Bruce Leen The Way of the Dragonissa. Joskaan Norton ei pääosarooleistaankaan huolimatta koskaan oikein tehnyt kunnon (massa)läpimurtoa, ei oikeastaan edes Ironfistin edustamassa hädintuskin B-sarjassa, mutta esimerkiksi tämä nyt vuorossa oleva teos on kyllä niin riemastuttavaa trashia, että on suoranainen rikos ihmiskuntaa vastaan ettei Nortonista tullut minkään Pepin/Merhin, Cannonin, Asylumin, Troman tai ihan minkä vain vastaavan tuotantoyhtiön vakionimeä joka siten olisi tullut tutuksi kaikille videovuokraamossa lojuville zombeille. Lisäksi Ironfistin ohjanneen Matthew Georgen olisi pitänyt saada vakipaikka sonnanluojana, sillä ihan oikeasti, tämä todellakin on niin huono että on myös todellakin hyvä.

Ironfist on kauttaaltaan täynnä surkeaa näyttelemistä ja jokainen sukupuolesta riippumatta on niin äijä, että oli pakko mopata lattia kaiken ruudusta tihkuneen testosteronin vuoksi. Nortonkin on niin fuckin' bad ass koko ajan, että se on ihan sama mikä terminaattori hänet kohtaa, ei hänen tarvitse suurinpiirtein kuin vilkaista siihen suuntaan ja ottelu on voitettu. Aika varmasti elokuvan osatuottajana Norton oli vaatinutkin käsikirjoitukseen muutoksia siten, että minä ei muut ja se on riemastuttavaa. Toki kuten sanoin muutkin saavat äijähetkensä ja elokuvassahan ei muunlaisia hetkiä olekaan, mutta on silti selvästi pidetty huolta siitä kuinka kaikkien tiedossa on se, että Norton on alfauros. Damn, son!, yhdessä tappelukohtauksessa Norton jopa sytyttää tahallaan kenkänsä jotta se ainoa potku jonka hän tarvitsee on mahdollisimman cool.

Mukaan on saatettu jokainen mahdollinen pahiksen sterotyyppi, että vain avaruusolennot ja morlokit puuttuvat, mutta ainakin siellä on Michael Ironside-imitaattori jolla tottakai on silmälappukin, koska fuck yeah!
Lisäksi tarinan suhteen on loistavaa se, että Frankin kerrotaan olleen erittäin tunnettu entinen jääkiekkomestari ja pyörittävän nyt kaikkien suosimaa yökerhoa, mutta sitten myöhemmin sama äijä kertoo haluavansa olla jälleen tuntematon, aivan kuten oli ennen yökerhonsa avaamista. Siis silloin kun oli koko maan tuntema urheilijasuuruus? Ja sen yökerhon jonka mainitaan olevan vasta avautumassa? Mutta kyseessä onkin elokuva joka ei anna esimerkiksi loogisuuden määräillä suuntaa, vaan jos se on päheetä niin se tulee mukaan. Olinkin siis hieman pettynyt, että Ironfistista puuttuu kohtaus jossa ajettaisiin autolla taikka moottoripyörällä tyhjistä pahvilaatikoista koostetun pinon läpi. Ketään ei edes heitetä sellaiseen. Häpeällistä!
Kaikki  muu sentään tuntuu löytyvän ja se on tehty sellaisella vakavuudella, että nyt tehdään suurta draamaa joka nappaa jokaisen mahdollisen saatavilla olevan palkinnon ja varmuuden vuoksi keksitään uusia voitettavaksi. Missä siis oli hovimestaria näyttelevä Anthony Hopkins?

Vaikka tuohon minun levyversioni kanteen ei Nortonia kelpuutettukaan, on hän sentään saanut asiaankuuluvan paikkassa muissa painoksissa:
Pidän siitä miten tuossa esimerkissä kuva kokee vasemmalta oikealla katsottua hieman muutoksia suurempaan, aivan kuin jokainen uusi kansikuva olisi edellisen remasterointi.
Mutta toki niitä vaihtoehtoja on muunlaisiakin, joista ymmärtääkseni nuo nyrkkivaihtoehdot on muokattu aiemmasta Nortonin elokuvan julisteesta, mutta nyt valitettavasti en enää muista mistä:

Parasta roskaa pitkään aikaan ja erittäin suositeltava ihmisille jotka arvostavat niin huono että hyvä-lajityyppiä.

Tähdet: ~ tai *****

Ei kommentteja: