Asianajaja Lawson Russell (Cuba Gooding Jr.) on voittamaisillaan jutun jossa puolustaa kaupungin kermaan kuuluvaa lapsuudenkaveria (Eric Stoltz), mutta huomatessaan päämiehen olevan syyllinen haluaa hän irti jutusta, mikä tuottaa ongelmia koska kyseinen herra on pormestarin poika. Siispä Lawson menettää lupansa ja ajautuu siten alkoholille persoksi kalastusveneen kuljettajaksi joka koettaa siinä sivussa huonolla menestyksellä aikaansaada kirjaa. Piakkoin Lawsonin kalaisaksi asiakkaaksi tulee kiltin oloinen papparainen Marlowe (ei paljasteta näyttelijää, koska sen tulee ollakin ns. yllätys) ja kas kummaa, hän on kirjoittanut julkaisemattoman jännityskirjan asianajajista jotka täysin päämiestensä syyllisyydestä tietoisina puolustavat näitä rikkaita murhaajia ja päätyvät itse murhatuiksi. Marlowe kuitenkin kuolee muka sydänkohtaukseen, tai näin ainakin kertoo poliisi Goethe (tajusitteko jo idean?) ja Lawson näkee tässä tilaisuutensa omia kirja itselleen, eikä kauaa kestäkään kun mies on jo juhlittu menestyskirjailija teoksella jota ei ollut kirjoittanut. Kuinka ollakaan kohtapuoliin rupeavat asianajajat menettämään henkensä samaan tapaan kuin on tuossa Lawsonin kirjassa kuvailtu ja koska hänen tiedetään olevan katkera aiemman uransa kohtalosta, on siis selvää jotta hän on murhaaja josta muka kirjoitti. On siis paettava poliisia ja todistettava olevansa itsekin uhri todellisen tappajan pelissä.
Ennen kuin Cuba Gooding Jr.:n nimeen yhdistyi ensimmäisenä elokuvana Boat Trip (2002) ja loppu oli jopa sitä enemmän alamäkeä, oli hän... no, ei oikeastaan yhtään sen parempi näyttelijä, mutta ainakin elokuvansa tuntuivat olevan onnistumisprosentiltaan parempilaatuisia. Niinpä kun käteen ottaa elokuvan kuten vaikkapa tämä A Murder of Crows (suom. Kalman linnut) ja huomioi sen vuosiluvun olevan 1998, ei ensireaktio ole käsien ja silmien desinfiointi vaan oletus, että ehkä en joudukaan helvettiin jos katson tämän.
Ja onhan A Murder of Crows varsin hyvä jännäri. Ei ehkä niinkään Juniorin ansiosta, mutta ei hän taatusti ole ainakaan haitaksi. Mukana on pääosin hyvää näyttelemistä, mutta kyllä se on se tarina joka tässä tapauksessa on onnistunein ja siihen liittyen elokuvassa on joitakin varsin nokkelia ideoita, mutta vastaavasti seassa muutama mitä ihmettä tässä on ajateltu?-ratkaisu.
Jos unohdetaan ne peruskliseet kuten ns. sankarin ajautuminen merkkihenkilöstä juopoksi on itse pääkertomus varsin onnistunut, vaikkakin todellisen murhaajan motiivi ajaa Lawson epäillyksi on hieman outo, etenkin kun heti alussa on viite siihen kuinka hän nimenomaan sai murhaajalta armon koska oli löytänyt omatuntonsa, jättäen siis täten tietämänsä murhaajan puolustuksen sikseen. Juoni kuitenkin on enimmäkseen onnistunut kissa ja hiiri-leikki jossa päähenkilökin on uhriksi aika opportunistinen paskiainen ja tykkäsin esimerkiksi siitä miten todellinen murhaaja useammankin kerran lähestyy Lawsonia, mutta samanaikaisesti ihmettelen päähenkilömme aivotoiminnan tasoa koska hänen muka pitäisi olla älyllisesti vaikuttava mikä osoitetaan muun muassa kertomalla kuinka hyvä on puolustusasianajajana, mutta sitten hän itse ei edes tajua kohtaamiensa henkilöiden olevan feikkejä vaikka valitut nimet ovat varsinkin kirjallisuuspiireissä liiankin tunnistettavia. Mutta hyvä on, nimet siis menevät ohi huomion, mutta miten Lawson ei muka pistä merkille kuinka kumisen ja siten epäaidon näköinen murhaajan vanha pappa-maskeeraus on, saati sitten ne myöhemmät kyttä- taikka rekkakuskiviikset. Valitan, en löytänyt kuvaa näistä jälkimmäisestä, mutta tässä sentään Marlowe ja Goethe:
Niinpä samanaikaisesti kun A Murder of Crows tuo peliin nokkelia murhamysteeritemppuja päättää se myös hetkittäin lirautella housuihinsa toteuttamalla ajatuksiaan amatöörimäisesti. Mihin liittyen pidin myös outona ratkaisuna sitä, että suurinpiirtein jokatoinen nainen joka tulee kuvaan on auliisti esittämässä minimissään rintavakoaan, mutta ilman pyyntöä myös muutakin. Ei niin ettäkö valittaisin siitä, mutta vain harvan kohdalla se liittyy hahmon luonteeseen taikka ammattiin (ts. prostituoitu, tms.) ja vaikuttaisi ratkaisuna olevankin mukana vain tekemässä elokuvasta enemmän eroottiseen jännitykseen pyrkivää, mutta se ei parista päälleliimatusta hikisestä seksikohtauksesta huolimatta selvästikään ole suunniteltu tyylilaji. Syynä tähän vaikuttaisikin olevan vain ajattelutapa, että pakko laittaa seksiä mukaan jotta elokuva myisi paremmin. Michael Douglasin bylsimistrillereitäkin on jo sen verran aikaa ettei aihe ollut enää relevantti.
Lisäksi miinusta A Murder of Crowsille tuo päätös laittaa Cuubbis kertojaäänellä selittämään kaikki mahdollinen kuin elokuva olisi suunnattu näkövammaisille. En minä audiokirjaa halunnut katsoa. Joten vaikka totesin A Murder of Crowsin olevan varsin onnistunut jännäri, on se sitä samaan tapaan kuin esimerkiksi vuotta aikaisemmin tullut Morgan Freemanin ja Ashley Juddin tähdittämä Jäähyväiset tytöille, että mikään mestariteos taikka klassikko ei ole kyseessä, mutta ehdottomasti sujuva jännäri (vaikka en nyt tuota Freemanin leffaa pahemmin kehunutkaan). Toivoisin vain etteivät olisi pistäneet mukaan niitä mainitsemiani hölmöyksiä koska tuolloin tämä olisi vieläkin vertailukelpoisempi äsken esittämäni esimerkin kanssa, eikä siten jäisi liiaksi mieleen niistä surkeista tekoviiksistä, tms. Tarina kuitenkin oli mainio jännärille ja olisi kannattanut luottaa siihen enemmän.
Sivumainintana se, että kun etsin kuvia niistä tekoviiksistä tulin törmänneeksi tähän kierrätyshuomioon:
Mahtaa olla hyvät jutut lehdessä kun Ed O'Neillkin jaksaa lukea sitä vuodesta toiseen:
Tiettävästi sama lehti oli ollut käytössä ainakin myös Dallas-televisiosarjassa, että voi juku!
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti