Arvostetun tohtori Saundersin (George Pembroke) illalliskutsut keskeytyvät kun ovelle saapuu mystinen mies (Bela Lugosi) vaatimuksenaan tavata arvon tohtori, sillä kuten hän itse asian ilmaisee: kaikki kuolevat joskus.
Saunders ei tunnista vierasta, mutta heillä on yhteinen menneisyys ja pian se valkenee tohtorillekin. Kohta Japanin suurlähetystön portailta löydetään kuollut amerikkalainen merkkihenkilö ja lisää on odotettavissa.
Saundersin sukulaistyttö Alice (Joan Barclay) saapuu kyläilemään ja samaan aikaan paikalle osuu poliisi Dick (Clayton Moore) koska murhauhrin tiedetään olleen Saundersin illallisten kutsuvieraana. Jompikumpi, Alice taikka Dick on liikaa sillä yhdessä he ovat vain jotta heistä saadaan jonkinlainen pari aikaiseksi ja salaperäisyyden vyyhdin purkamiseen tarvitaan vain joku eikä sen tarvitse olla ainakaan molemmat, jos sitten kumpikaan. Itse asiassa ei kumpikaan, kuten elokuva tulee myöhemmin osoittamaan.
SEURAAVA VÄRILLINEN OSA JATKAAKIN JUONTA SPOILEREILLA, JOTEN HYPÄTKÄÄ YLI JOS EI VATSA KESTÄ.
Pienin vihjein ilmenee, että mystinen vieras on todellisuudessa natsiplastiikkakirurgi Melcher joka lähetettiin Japaniin muokkaamaan muutaman kaksoisagentin (ts. mustat lohikäärmeet) kasvot amerikkalaiseen muottiin, jotta he voisivat sitten korvata nuo todelliset ihmiset jotka tottakai ovat kukin jonkinlaisia merkkihenkilöitä ja näissä rooleissa he toimisivat muricasta käsin nousevan auringon maan hyväksi. Tohtori Melcher sai kuitenkin huomata ettei tällaisesta palkita kuin yrityksellä kadottaa todistajat ja niinpä mies tuomittiin loppuiäkseen vankilan pimeimpään nurkkaan. Nyt hän kuitenkin on vapaa ja jäljittää selkäänpuukottajia jotta voisi puolestaan puukottaa heitä ihan mihin paikkaan vain joka on elämisen kannalta kohtalokas. Saundersille puolestaan tarjolla on karumpi kohtalo kuin pikainen kuolema.
Black Dragons kiirehdettiin heti Pearl Harbor-iskun jälkeen tuotantoon nimellä The Yellow Menace, joten ei liene ihme kuinka lopputuloksessa tuoksuu sotapropaganda. Joskin vaikka aiheena on vieraan vallan agenttien soluttautuminen niin varsin rohkealla tavalla tätä aihetta käsitellään, kun sitä ehkä odottaisi tuon ajan elokuvalta enemmänkin sellaista missä puhdassydäminen purutupakkasankari menee ja yksinkertaisesti pistää viholliset lihoiksi jotta voisi sanoa MURICA, FUK JEA! sekä heiluttaa nyrkkiä ilmassa. Sen sijaan sankari onkin pahis joka oli suunnitelmassa mukana ja vaikka hahmolla onkin petoksen vuoksi aika perusteltu syy olla vihamielinen niin hän vaikuttaa erityisen sadistiselta varsinkin kun huomioi, että katsoja kuten myös elokuvan kaksoisagenttijuonesta tietämättömät henkilöt näkevät amerikkalaiset japanilaiset vain edellisinä ja siinä suhteessa ns. hyviksinä koska ovat lääkäreitä, poliitikkoja, etc. Joo, tiedän, en minäkään pidä poliitikkoja hyviksinä, mutta tämän elokuvan tarinan puitteissa hekin edustavat jonkinlaisia arvostettavia luottamuksen kohteita. Näitä vihollisagentteja taikka Lugosia kun ei ennen ihan lopussa olevaa takaumaa lukuunottamatta näytetä ns. oikeilla kasvoillaan, ovat he siis siltäkin osin muka tavallisia amerikkalaisia joita joku paha mies tulee murhailemaan. Joten asiayhteydestä irroitettuna sitä pitäisi elokuvaa kaikkena muuna kuin sotapropagandana ja jopa sen tietäen se ei silti täysin kallistu osoittamaan, että japsit taikka sakut olisivat pahiksia: siinä nyt vain on joku tyyppi joka tappaa joitakin toisia tyyppejä. Siispä peukut siitä kuinka rohkean erilaisesti uskallettiin tehdä ns. sotapropagandaa lähes suorastaan sellaista tematiikkaa kritisoivana teoksena ja siksipä oli vain hyvä, että elokuvan nimi vaihtui siitä The Yellow Menacesta vähemmän johonkin tiettyyn suuntaan painottuvaan.
Lisää kehuja Black Dragons saa myös näyttelijätyöstään jossa kaksoisagentteja esittävät toimivat kuin olisivat vain tavallisia jenkkejä ilman sotapoliittisia pyrkimyksiä ja siinäkin vaiheessa kun heidän todellinen merkityksensä alkaa paljastumaan eivät he vaihda esiintymistapaa alleviivaamaan sitä, jolloin ainoa joka toimii alusta loppuun erityisen vihuliaisesti on Bela Lugosi joka siten onnistuu harhauttamaan katsojan puoltamaan vihollisen agentteja koska näkee heidät uhreina. Lugosi muuten onkin aivan loistavassa vedossa ja kyseessä saattaakin olla hänen roolisuorituksistaan se kaikkein "pelottavin" hänen ollessaan kuin jonkinlainen V niin kuin verikoston V:n ja Menetetyn maan Anton Chigurhin natsisiitos. Itse asiasssa osa näistä ihmismuokkauksista ja idea petetystä miehestä joka saapuu kostamaan yhteiskunnan "arvostetuille" poliittisille toimijoille saakin pohtimaan josko Alan Moore olisi ainakin nähnyt Black Dragonsin. Etenkin kun Lugosin puheissakin on hienoista runollisuutta, joskaan ei aivan yhtä paatoksellista, mutta ainakin poliittista.
No kuitenkin, varsin onnistuneesta jännäristä on kyse, joka päätyisi täysiin tähtiin jos ei loppupuolella koettaisi liian tarmokkaasti kertoa koko juonta, sortuisi siinä vaiheessa nolon stereotyyppiseen jenkit esittävä japanilaisia-esityksiin ja jos mukana ei olisi sitä mies ja nainen-duoa jollainen tuntui olevan kaikissa tämän aikakauden jännäreissä ja jostain syystä heidän pitää olla hieman liian komediallisella tuulella koska hei, mies ja nainen toimimassa yhdessä on yhtä kuin muka nasevaa sanailua.
Lopetus on kaikessa tylyydessään sen verran hyvä, että pitää nostaa isovarvasta kun peukut loppuivat kesken.
Väitänkin, että esimerkiksi IMDb:n arvosana (tällä hetkellä 4,3) juontuu osittain Lugosin kökköelokuvien tahraamasta maineesta ja itse Black Dragonsin propagandaviitteellisyydestä. On tämä ainakin 6,2 arvoinen.
Tähdet: ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti