Televisiosarja Onnen päivät sai kantaakseen epäonnista mainetta Jump the sharkin luojana, sen hetken kun sarja menetti uskottavuutensa ja jota pidetään käännekohtana tiellä joka nyt kulki vain alaspäin. Frendeissä näen vastaavan olleen Rachelin ja Joeyn väkinäisesti kirjoitettu romanssi, joka luojan kiitos unohdettiin nopeammin kuin pian. Tähtien sota-saagassa se oli minulle pottatukka-Anakinin siirappinen kysymys "are you an angel?"
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunnan vastaavana hetkenä pidetään vaihtoehtoisesti joko atomipommilta suojautumista jääkaappiin taikka apinoiden kanssa hyppelyä. Shit! se elokuva on täynnä vastaavia hetkiä jotka voivat ottaa kunnian kunniattomuudesta.
Toki monet näistä mainituista sisältävät monia muitakin epäuskottavia tilanteita ja jo kauan ennen annettuja esimerkkejä, mutta todettuihin nimenomaisiin hetkiin saakka ne tuntuivat sellaisilta vain pikemminkin asiayhteydestä irroitettuina, jolloin ne vielä pysyivät oman todellisuutensa sekä sääntöjensä puitteissa uskottavuuden puolella. Tietenkin hyvin väljästi ajateltuina, sillä lentokoneesta hyppääminen kumiveneellä on vain häivähdyksen (sic) järkevämpi kuin jääkaappibunkkeri. Naurettavinkaan aivopieru ei silti aina estä nauttimasta elokuvasta, tms. koska tokihan vaikkapa 007-leffat ovat edelleen hyvinkin viihdyttäviä vaikka tietääkin, että Bondin esilläolo vie maineen niin nopeasti edelle että ennen martinia olisi jo hauta kutsunut.
Tämä nyt ilmaantui mieleeni kun katselin vanhaa 60-luvun Mission Impossiblea ja ensimmäisen kauden jaksossa The Confession Martin Landaulla roolitettu salainen agentti esiintyy dialogin mukaan 50 miljoonan katsojan edessä kun salakameran avustuksella paljastaa poliittisen salajuonen. Omilla kasvoillaan ja koko vyyhdin paljastavan monologin avustuksella jotta kaikki varmasti pistäisivät hänet mieleensä. Selväähän olisi ettei tämä salainen agentti olisi sen jälkeen kuin korkeintaan ex, mutta eihän sellaisen seikan anneta hyvää viihdesarjaa pilata, varsinkin kun Landau oli sarjan varsinainen tähti. Seuraavat kuusi kautta osoittivatkin ettei se ollut mikään Jump the shark, mutta kyllä se silti sai hieman naamapalmuilemaan, varsinkin kun Landaun esittämä hahmo on sarjan naamioitumismestari ja siten olisi voinut pistää vaikka tekoviikset naamalleen. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jokainen tyyppi joksi Landau maskeeraa itsensä ottaakseen hänen identiteettinsä on täsmälleen Landaun näköinen, joten hirveän haastavista naamioitumisista ei ole kyse). Joskin Impossible Mission Force menetti uskottavuuttaan jo ensimmäisestä jaksosta alkaen kun yksi sankareista on kansainvälisesti tunnettu huippumalli, mutta ei käytä julkkisstatustaan peiteroolina vaan on aina jokin sairaanhoitaja tai vastaava ja silti kukaan ei tunne tätä globaalia tunnettavuutta. Se olisi jo voinut pilata koko sarjasta nauttimisen ja ajaa sen syöksylaskuun.
Miksi kumivene ei pilannut Indyn uskottavuutta? Miksi jääkaappi teki sen?
Aika, elokuvien rakennemuutos, se kuinka kristallikallo oli jo neljäs osa jolle odotukset ovat olleet erilaiset?
Mitä hetkiä elokuvissa taikka televisiosarjoissa tulee mieleenne, niitä joiden vuoksi ajattelitte sen olevan nyt joko täysin pilalla taikka vähintään nykäisseen sen verran vahvasti pois kyseisestä todellisuudesta jotta voisitte enää uskoa siihen?
Fonzieta lainatakseni: "heyyy!"
7 kommenttia:
Viimeisimmin ärsytti ihan hirveästi Kingsmanin jatko-osa.
[Juonipaljastusvaroitus]
Leffa alkaa sillä, että tyyliin kaikki hahmot poksahtavat tuhannen kappaleen paloiksi, mutta niitä ei juuri jäädä suremaan. Sitten leffa käyttää lopun aikansa rakentaakseen jotain ihmeellistä emotionaalista sidettä Colin Firthin jo ykkösessä menetettyyn hahmoon. En edes muistanut, että se oli ykkösessä kuollut enkä ollut juuri jäänyt kaipaamaan. Mutta elokuva näytteli kuin hänen eloontuomisensa olisi tärkein asia maailmassa ja samalla ne kaikki muut hahmot, jotka juuri elokuvan alussa delasivat, loistivat poissaolevina... Se meni aavistuksen verran paksuksi.
En ole vielä nähnyt kumpaakaan. Ainakin toinen on hyllyssä.
Star Trek TOS ja kolmannen kauden eka jakso Spock's Brain. Kokonaisuudessaan.
Niin ja eiköhän se Miami Vicen neljännen kauden seitsemäs jakso Missing Hours sovi samaan kategoriaan vallan hyvin sekin.
Spock's Brain ei pilannut minulta Star Trekia, mutta kyllä sen jakson aikana tuli todettua, että nyt mennään jo rajan ylitse.
X-filesissä minulle oli parasta Mulderin ja Scullyn keskinäinen vastakkainasettelu ja sellainen pieni seksuaalinen jännite. Sitten kun Mulder ja Scully rupesi seukkamaan ja lapsikin syntyi, niin meni maku sarjasta. En kyllä muista mitään tiettyä jaksoa jolloin tämä sietokyky ylittyi.
Tapahtui se sarjassa? Muistelen että se pidettiin vielä jännitteenä alkuperäisen sarjan aikana ja sitten jommassa kummassa leffassa todettiin, että suhde oli ollut (eli että se tapahtui sarjan ja elokuvan välissä). Tosin jossain vaiheessa X-Files rupesi puuduttamaan ja keskittyminen herpaantui, mutta yleensäkin kun pääparin suhde viedään siitä seksuaalisesta jännitteestä oikeaan parisuhteeseen niin sarja kuin sarja jämähtää. Pidin aikoinaan hyvänä liikkeenä kun Mulder siirtyi sivuun ja Robert Patrickin hahmo tuli tilalle. Ei hän sarjaa pelastanut, mutta oli sentään yritys koettaa pitää liekkiä yllä.
Se voi olla! Jotenkin hyvin usvassa koko sarjan loppupuoli. Patrick oli ihan ok, mutta en tykännyt siitä naisesta. Ja aika väkisin väännetyn jatkamiselta se kyllä tuntui kun uudet päätähdet tuotiin kehiin.
Lähetä kommentti