Kokoontuminen erillään.

Tämä kirjoitus on suurelta osin enemmän itselleni kuin teille, mutta ajoittain tulee tarkoituksella, vahingossa taikka pakotetusti tehtyä jonkinlaista itsetutkiskelua joka edellyttää tunteiden purkamista sekä ajatusten puhdistamista ja silloin jotain tulee kirjattua ylös jotta se tulisi konkreettisemmaksi kuin pelkkä päänsisäinen ajatuskulku. Mitään kovin syvälle luotaavaa ei tässä ole tarkoitus paljastaa, että pysyttelemme aikalailla pintapuolisuudessa, mutta samalla saatamme silti koskettaa jotain merkittävääkin.

Blogi ei ole muiden iloksi saatikka suruksi päättämässä kulkuaan, mutta sen rakenteelle tai jollekin muulle tulee ehkä jonkinlaista selvyyttä. Lisäksi lopussa on jotain joka oikeasti saattaa joitakin lukijoita kiinnostaakin.

Kuten pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa huomioineensa, muutama vuosi takaperin alkoi julkaisutahti harvenemaan, mihin osittaisena syynä oli tuolloin tekemäni ns. elämäntaparemontti, joka tupakoimattomalle ja alkoholittomalle tarkoitti pääosin sokeriherkkujen vähentämistä syystä, että sokerin lisäämisestä oli tullut pelkkä tapa tarpeellisuuden sijaan ja samalla liikunta rupesi saamaan lisäsijaa, mikä sitten vähensi elokuvien katselua ihan jo ajan- ja energiankäytön toisaalle suuntaamisen vuoksi. Samalla huomioitavaa on se, että väkisinkin kun tekee jotain paljon ja usein syntyy ryytymistä ja vaikka elokuvista on edelleen mukava kirjoittaa niin se alkoi tuntumaan pieneltä pakolta halun sijaan, eikä se ollut kiva tunne. Vastaava tapahtui kun olin vielä videovuokraamossa töissä, että kotona kun katsoi elokuvaa tuntui se työltä ja silloin tuli toteamus, että nyt on aika siirtyä toisaalle ja näin teinkin, päätyen nykyiseen työpaikkaani. Sitä samanlaista väsymistä en halua kokea leffablogini suhteen, joten mielummin hellitän otetta kuin jätän taakse kuin ei-toivotun lapsen ja siten ei ole huolta, että elokuvista bloggaaminen jäisi sikseen, eikä täten myöskään tarvitse pelätä kuinka jonkinlaisen uutuuden haun vuoksi taso esimerkiksi nousisi. Ei, ei, ei! Aion edelleen pitää huolen, että B-elokuvat jotka eivät ole edes tarpeeksi erikoisia noustakseen kulttiasemaan saavat ansaitsemattoman huomionsa, joten all hail Eric Roberts ja muut eh!-tason sankarit. Olen kuitenkin kirjoittanut tätä blogia jo vuodesta 2008 ja alku-, keski-, sekä ihan taatusti vielä loppukankeudenkin jälkeen se on löytänyt jonkinlaisen paikkansa, ja pidettiin siitä taikka ei, olen aika ylpeä aikaansaannoksestani. Ehkei minun pitäisi olla, mutta olen. On sitä parempiakin blogeja nähty haudatun matkan varrella, mutta minä vain jaksan epäsäännöllisen säännöllisesti porskuttaa kuin lähes hukkumaisillaan oleva joka hetkittäin tajuaa jalkojen yltävän pohjaan. Tämä epäsäännöllisyys on kuitenkin jotain josta lienee syytä mainita muutakin kuin jokin muka elämäntapamuutos, koska siitähän on jo aikaa ja se on jo tasaantunut siltä osin rutiiniksi. Joku (ainakin yksi teistä) on huomannut, että tuo piirrosblogini jota ei sen enempää mainosteta on muuttunut aikalailla eläväksi kuolleeksi ja siihen on pitkälti syynä se, että minusta tuntuu etten ole enää aivan sama ihminen kuin ennen ja täten minulla ei ole sen suhteen enää ideoita saatikka sanottavaa jäljellä. Välillä kun koetan piirtää jotain käteni pysähtyy ja totean, että olen jo toistanut saman jutun lukuisia kertoja, ei siis ole syytä tehdä sitä enää ja tämä ei ole mielestäni enää hauska samalla tavalla kuin se oli entisen itseni mielestä. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä etten ole muuttunut ja ongelma jos sitä sellaisena pitää yhden blogin hiljenemisen ja toisen rauhoittumisen vuoksi on aivan toinen. Olen kärsinyt masennuksesta monen, monen vuoden ajan ja enimmäkseen se pysyy kurissa, mutta pahimmillaan kyseessä on ollut hyvinkin mustia ajanjaksoja. Sitä koettaa vältellä varotoimenpiteillä kuten musiikin kuuntelu, keräilyharrastus, valokuvaaminen, metsissä samoilu, puunhalaus, piirtäminen, kirjoittaminen, ihmisten ja sosiaalisten tilanteiden välttely, ylitöiden teko vain jotta hälinä peittäisi omat ajatukset, milloin mitäkin joka estäisi omien aivojen pilvikerääntymän. Sitten sitä huomaa, että eristäytyy, rupeaa pelkäämään vieraita ihmisiä ja koettaa kompensoida asiaa tekemällä jotain kuten väkisin huikkaa vieraille ihmisille, että "hei, makee paita", maksaa satunnaisten ihmisten ostoksia tai on jossain paikallisessa fb-ryhmässä aktiivinen, joka toimii siltä osin että siellä voi olla sosiaalinen näkemättä ketään kasvotusten. Sitten kohta iskee seinä ja mietit vain, että miltä tuntuisi hukuttautua. Sattuuko se? Entäpä olisiko ihan varma, että kuolisin heti jos hyppäisin parvekkeelta? Uskaltautuisinko astua bussin taikka rekan eteen? Sitten kiroaa itseään kun ei uskalla tehdä asialle mitään. Näitä koettaa estää ja ravistelee päätään kuin moshpitissa konsanaan, ja tämä on taatusti tuttua kaikille masennusoireista kärsiville, joten ei siitä sen enempää.

Kuitenkin, tämä kesä on ollut aika vaikea eikä ainoastaan helteen vuoksi. Siksi osittain valitsin heinäkuun teemaksi nuo Marvel-/DC-leffat, koska tiesin etten niiden vuoksi ainakaan ajautuisi syvemmälle pimeyteen. Vaikka perkele! kaksi ensimmäistä Thoria tekikin parhaansa jotta viiltäisin ranteeni auki. Tässä muuten syy miksi niin harvakseltaan kirjoitan ns. rankoista draamoista, sillä vaikka pidänkin esimerkiksi jostain Hanekesta, tms. niin ne ovat usein niin emotionaalisesti uuvuttavia, että pelkään niiden aiheuttavan jotain pahempaakin. Eric Robers sopii minun psyykeelleni paremmin. Kuitenkin todettakoon, että on ollut niin kovin, kovin, kovin kuuma etten varmasti olisi useampaa sukkahousuelokuvaa jaksanut katsoakaan ja nuo ovat kaikki mitä koko heinäkuun aikana olen ylipäätäänkin katsonut. Ettei hiljaiselo aina masennuksen syytä ole, mutta joskus se ja elokuvavalinnat saattavat olla.

Mutta se siitä, koska ei mennä nyt enempää synkistelemään. Olen kuitenkin taas joutunut kokoamaan palasia ja tämäkin kirjoitus on osa eheyttämistä, mikä ainakin hieman toimii ja ehkä samalla kertoo jotain kirjoittajan luonteestakin. Tänä aikana olen myös pohtinut jonkinlaista yhteistyötä kanssabloggaajien ja muiden jotka tätä sattuvat lukemaan kanssa. Huomautettakoon etten ole minkäänlaista aikataulutusta, tms. pohtinut sen tarkemmin ja varsinaisesta ideastakaan en ole halukas kertomaan yksityiskohtaisesti. Todettakoon kuitenkin, että ajatus on hieman samanlainen kuin ne yhteisarvostelut joita olemme kaukaisessa historiassa joidenkin leffabloggajien kanssa harrastaneen ja niissähän ideana oli, että valitaan elokuva josta kukin kirjoittaa jotain omassa blogissaan, tekstit julkaistaan saman päivän aikana ja jokainen linkittää postaukseensa toisten kirjoitukset. Tästä esimerkkinä vaikkapa Pain & Gain.

Ajatus on edelleen aikalailla samanlainen, mutta nyt tuumin haluavani jotain laaja-alaisempaa, yllätyksellisempää ja kaikin puolin sanoisimmeko kattavampaa hajontaa kuin vain yksi elokuva yhdelle päivälle. Sekin on mielestäni edelleen hyvä idea ja pointtina siinä on nähdä miten muuten kokevat saman elokuvan, mutta jotenkin kaikella kunnioituksella kaikkia kirjoittajia kohtaan jotka ylittivät kukin odotukseni, en ollut hirveän tyytyväinen siihen kuinka kirjoittajamäärän kasvaessa jouduimme tekemään eräänlaisen kompromissin elokuvan suhteen. Mitä useampi kirjoittaja on kysymyksessä sitä vaikeampi oli keksiä elokuvaa jota kaikki eivät olisi nähneet ja samalla päädyttiin mielestäni hieman siihen, että kohteena saattoi olla elokuva jonka kaikki kelpuuttivat ihan ok-valintana, kun ei sen aivan niin tulisi olla. Se ei oikein herätä haluamaani erilaisten taikka samanlaisten näkemysten yllätystä jos elokuva on jokin joka kelpaa kaikille, eikä se siten haasta kirjoittajia. Tällaisessa tapauksessa pitäisi olla enemmän diktaattori ja vain todeta, että tästä elokuvasta kirjoitamme halusimme tai emme ja silloin osa varmastikin astuisi pois mukavuusalueeltaan. Toki myönnän, että kun se määrä koostui aluksi vain minusta ja Double Featuresta niin tietoisesti päädyimme elokuvaan joka todennäköisemmin oli "meidän alaamme" kuin askel näkymättömälle sillalle. Silloin se kuitenkin oli vain kahden kauppa ja määrän kasvaessa pitäisi myös rohkeuden. Ei leffablogien kuuluisi olla vain supermarketti joka katsoo tilastoista mikä myy parhaiten ja tarjoaa ainoastaan jotain jonka voi ottaa aina ja ikuisesti, vaan meidän pitäisi edes ajatusten tasolla tarjota suosituksia jostain jota sen lukeva ei ehkä olisi aikaisemmin ajatellut. Siellä ei pidä olla pelkästään Marvel-leffablogeja vaan Marvel, Troma-, Asylum-, Channing Tatum-, Gong Li-, Rober Z'Dar-blogeja ja muita, paljon, paljon muita jotka kaikki antavat näkemyksensä Marvel-elokuvista. Kaksi ensimmäistä Thor-elokuvaa ovat huonoja.
Ei meistä tietenkään kukaan ole mikään hiton elokuvan Nostradamus tai muu referaatti joka kuulostaa lähes sopivalta, mutta jokainen joka kirjoittaa jotain tekee sen toivottavasti koska uskoo siihen ja kun kyseessä esimerkiksi on leffablogi, niin sitä suuremmalla syyllä meidän tulee uskoa, että jos pidän elokuvaa hyvänä taikka huonona niin siihen on syynsä joka hyvällä säkällä ei toimi kenellekään määräävänä asiana, mutta sentään vinkkinä.

Tässä on Robert:

Osittain siksi olisikin kivaa tehdä uusi yhteistyöelokuvahaaste ja kurottaen laajemmalle mikä ehkä siten aiheuttaa hieman rikkonaisuuttakin, mutta olisi silti jotenkin vapautuneesti sidottu yhteiseksi.

Joten...

Hei, kanssabloggaajat ja säännöllisesti taikka vahingossa tänne päätyneet. Miten olisi jos toteuttaisimme yhteistyönä seuraavanlaisen elokuvahaasteen:

jokainen joka haluaa mukaan saa minulta ohjaajan nimen ja jonkinlaisen rajoituksen jonka perusteella katsoo jonkin siihen sopivan elokuvan ja kirjoittaa siitä jotain jonka ei välttämättä tarvitse olla elokuva-arvostelu. Se voi olla haiku, pelkkää tajunnanvirtaa, näkemys elokuvan vaikutuksesta sen ulkopuolella, jotain muuta.

Kerron ohjaajan ja rajoituksen (ei se ole mikään hengenahdistusta aiheuttava) vain kulloisellekin kirjoittajalle, ja riippuen kuinka moni osoittaa halukkuutensa tämä toteutetaan taikka sitten ei. Katsotaan kuinka usea on kiinnostunut vaikkapa sunnuntaihin 12.8 mennessä ja sitten ruvetaan muokkaamaan aikataulua, etc. Ideana on, että julkaisemme kukin kirjoituksemme eri päivinä ja linkitys toimisi siten, että päivän kirjoittaja linkittää edellisen ja seuraavan kirjoittajan (myöhemmin linkin voi päivittää suoraan seuraavan kirjoittajan haastekirjoitukseen, mutta aluksi etusivulle) jotta syntyy ketju jota kiinnostuneet voivat halutessaan seurata. Uskokaa pois, tämä ei ole niin monimutkainen miltä saattaa kuulostaa ja totean myös, että toimiakseen sen pitää olla enemmän kuin tango kolmelle, joten vaikka minua hieman pelottaakin koko p*ska niin silti se kuulostaa kiehtovalta projektilta.

Kysyä saa mitä haluaa, mutta esimerkiksi se ketkä kaikki osallistuvat saa pysyä kokonaisuutena salaisuutena ja täten pois lukien he jotka mahdollisesti esittäytyvät kommenttiosiossa ja siten paljastavat itsensä saavat muut tietää vain itsensä ohella edellisen ja seuraavan kirjoittajan, jolloin sanotaan vaikkapa että kirjoittajia on 10 niin jokaisen on kuljettava koko ketju läpi tietääkseen keitä he kaikki 10 ovat.

Huomautettakoon, että jos vapaaehtoisista löytyy henkilöitä joilla ei ole blogia tai jotain muuta väylää (youtube, tms.?) käytettävänään niin tekstit voidaan tarvittaessa julkaista täälläkin. Tietenkin kaikki kunnia kirjoittajalle.

Kaikki halukkaat voivat viestittää minulle kiinnostuksestaan sähköpostitse (löytyy profiilista) taikka kommentin kautta ja riippuen siitä toteutammeko sen niin saatan tehdä myöhemmin selventävän vain aiheeseen liittyvän postauksen.

En siis tiedä tuleeko tästä mitään ja vaikka ei tulisikaan niin blogi jatkaa eloaan. Jossain vaiheessa myös Eric Robertsin avustuksella. Ehkä ajoittan pienellä liekillä, mutta silti palaen koska olen huomannut, että aika usein pienen tauon pitävät jäävät sille tauolle ja jos palaavatkin niin ilman enää todellista halua jatkaa.

Voikaa hyvin ja tässä kuva jostain jollaisia käyn lenkkipoluilla tekemässä:

Tätä kirjoittaessani soivat:

Klaus Schulze - Beyond Recall

Procol Harum - A Whiter Shade of Pale