Vähintäänkin mielessään taiteilija Jonathan (Andrew McCarthy) ajautuu työssään mannekiineja kootessaan liian vahvasti taivaanrannan maalailuun ja menettää siksi työnsä. Kuten tekee seuraavassakin paikassa ja seuraavassa ja seuraavassa, etc. Valloillaan olevassa bisnesjuppikulttuurissa Jonathan on väärässä paikassa ja niinpä juuri tuota rahan ja vallan katu-puolta edustava kohta ex-tyttöystävä Roxie (Carole Davis) hieman häpeilee elämäntapatyötön-Jonathania, eikä asiaa auta se kuinka Roxien kollegat limaista pomoa B.J.:tä (Steve Vinovich) myöten jaksavat pilkata luuseripoikaystävää. Sitten onni potkaisee ja Jonathan pääsee töihin ostoskeskukseen jossa avustaa ikkunasomistuksen teossa joka herättää runsain mitoin huomiota, mikä onkin tarpeen koska kyseinen ostari on konkurssin partaalla. Arvatkaa vaan onko B.J. kilpailevan sekä menestyneemmän ostoskeskuksen omistaja eikä luonnollisestikaan toivo muille kaupallista suosiota, odottaen vain kuinka kilpailijat ovat vararikossa voidakseen tuolloin ostaa ne halvalla osaksi omaa imperiumiaan. Jonathanin työn tuoma haloo ja sen kasvattama asiakasvirta ei edesauta B.J.:n yritysvaltausten kulkua, mutta onneksi hänellä on tuolla kilpailevassa ostoskeskuksessa oma sabotöörinsä ilkeän pikkupomo Richardsin (James Spader) muodossa. Jonathanin ikkuna-asetelmissa onkin tietynlaista lumovoimaa ja miksi ei olisikaan kun muinainen egyptiläispinsessa Ema (Kim Cattrall) on aikamatkallaan siirtynyt miehen tekemään mallinukkeen, muuttaen sen eläväksi aina Jonathanin ollessa läsnä ja auttaa tuolloin somistusten teossa. Ema tekee näin koska on rakastunut Jonathaniin ja tunne onkin molemminpuoleinen, mutta koska Ema on elävä vain Jonathanin seurassa alkavat pahat puheet liikkumaan että hullu se on. Ei siis paljoa olisi vaadittu jotta elokuva kulkisi hyvin synkkään suuntaan, mutta rakkaus voittaa kaiken ja muuttaa elottomankin pysyvästi eloisaksi.
Ikkunaprinsessa on näemmä uusintaversio elokuvasta Venuksen kosketus (One touch of Venus, 1948) ja sanoisin että tarina on kyllä hyvin samanlainen etten todellakaan mene väittämään vastaan, mutta sitä näkemättä minulla tulee eniten mieleen toinen kertomus joka on varsinkin Disneyn elokuvana tuttu: Pinokkio.
En kyllä muista tätä yhteyttä ajatelleeni silloin joskus kauan sitten penskana kun Ikkunaprinsessan ensimmäistä kertaa näin, mutta tosin tuona aikan tällaisia ajatelmia tärkeämpää oli kiipeillä raunioissa taikka puissa. Parempi niin sillä rakkauskertomus vanhan miehen ja puisen pojan välillä saattaisi olla kiusallinen aikakin rakastelukohtauksen aikana.
Ilmestyssään Ikkunaprinsessa oli kaupallinen hitti ja kriitikoiden murskaama mistä jälkimmäisen kohdalla ymmärrän kyllä kuinka Ikkunaprinsessan lapsellisuus aiheuttaa sellaisen tunteen etteivät tekijät ole ottaneet työtään laisinkaan vakavissaan, mutta samalla tuntuu kuinka kriitikot ovat olleet turhankin kireitä tätä naivia romanttista satua katsoessaan koska eihän sen tekoa taatusti ole otettukaan vakavissaan koska tarkoitus on ollutkin ainoastaan ajautua romanttisiin päiväuniin ja siten tunteeseen viattomuudesta jossa Ikkunaprinsessa tekee hyvää työtä samaan tapaan kuin vuosia myöhemmin esimerkiksi Amy Adamsin tähdittämä Lumottu tai ajallisesti lähempänä ollut Tom Hanksin Splash (1984), joten Leonard Maltin joka totesi elokuvan olevan "absolute rock-bottom fare, dispiriting for anyone who remembers what movie comedy should be" osoitti sillä, että ehkä joskus elokuvaa pitäisi katsoa toisesta näkökulmasta kuin omasta. Ikkunaprinsessa on kliseinen, sen esiintyjät käyttäytyvät kuin aikuisiässä olevat lapset ja monessa paikassa päiväunien on annettu ohittaa juuri vahattua pintaa syvällisempi ajattelu, mutta jos tätä katsoessa ei tule sen tarkoituksen mukaisesti hyvälle tuulelle on kyllä sydän aikamoista kiveä taikka Leonard Maltin. En väitä aikansa kriitikkojen olleen väärässä oman näkemyksensä kanssa tai sitä kuinka aina kun kriitikko jotain haukkuu niin yleisö tykkää jolloin se on muka siksi hyvä, mutta samalla on äärimmäisen helppo ymmärtää miksi nimenomaan yleisö rakasti Ikkunaprinsessaa: se teki niin koska tämä tuo hyvän olon ja niin se teki minullekin.
Lapsena kun näin Ikkunaprinsessan ihastuin Cattralliin syvästi ja se palo syttyi nyt uudestaan kun jälleen elokuvan katsoin, eikä siten liene ihme että samantien kasetin katsottuani tilasin elokuvan päivitetymmässä formaatissa jolla pidennän sen uusintakatselujen mahdollisuutta. Tänne minä pakenen mieluusti uudestaan.
Loppuun vielä ote Teräsmiehestä:
Tähdet: ***(* neljäs puhtaasti Cattrallin suloisuudesta)
2 kommenttia:
Kakarana näin tähän liittyvän musavideon ja luulin hetken pienen leffan olevan osa Poliisiopistoja G.W. Baileyn vuoksi. Kesti toisen hetken havaita, että eipäs sitten ollutkaan.
Bailey esittää Ikkunaprinsessassa töykeää vartijaa jonka puku on hyvin samanlainen kuin Poliisiopiston kyttien, joten ei mikään ihme jos hahmot ja elokuvat sekoittuvat hänen osaltaan. Oli huvittavaa lukea, että Bailey ei uskonut Ikkunaprinsessan menestymiseen osittain koska se vaikutti vääränlaisen huumorinsa (liian kiltti) vuoksi kaupallisesti väärältä ja siinä mieleen nousee ajatus, että johtuivatko ne ajatukset juuri siitä kuinka hänen Poliisiopistonsa olivat elokuvia jotka tuntuivat siihen aikaan aika rajuilta huumorinsa osalta.
Lähetä kommentti