Salaperäinen ex-linnakundi Bone (Michael Jai White) saapuu kaupungin syrjäkujille osallistuakseen laittomiin katutappeluihin ja päästäkseen nuijimaan erityisesti voittamatonta mestari Hammeria (Bob Sapp) joka on ilkeän bisnesgangsteri Jamesin (Eamonn Walker) suojatti. On helppo arvata heti eikä kohta, että James on hän jonka perässä Bone oikeasti on ja vaikka ei kenties osaakaan tiedäkään pilkulleen miksi niin kyllähän sen osaa päätellä motiivin liittyvän johonkuhun hänelle läheiseen ihmiseen. Tällä kertaa aikomus on suojella kuolleen kaverin tyttöystävää tai sitten se oli sisko Angelaa (Michelle Belegrin) joka on päätynyt Jamesin alistamaksi narkkariksi.
Michael Jai Whiten esiintymisessä on aina hieman huvittanut se, että hän tuntuu kantavan mukanaan jotain blaxploitaatiosta tuttua katsokaa kuinka bad ass olen-asennetta jonka vuoksi lähes joka tilanteessa hän aluksi seisoo ilmeettömänä välittämättä kenestäkään , luoden siten hermostuneisuutta muissa ja sitten pyyhkii kaikilla lattiaa koska... hei, on bad ass. Se ei siis ole niinkään jotain puuduttavaa monotonista esiintymistä kuin pikemminkin reviirin merkkausta osoittamalla olemuksellaan kuka onkaan se kovin madafaka täällä ja vaikka se välillä tuntuukin soveliaan uhkaavalta niin kun se sama temppu tehdään parin kerran sijaan parikymmentä kertaa per leffa niin mieleen tulee hieman liian usein parodia kuin vakavissaan oleminen (huvittavasti Blood and Bonessa Eamonn Walkerin hahmo huomauttaakin Bonelle hänen tuijotuksestaan). Siksipä muuten Jai White tuntuikin olevan nappiroolissa Black Dynamitena koska oli ja on se nimenomainen hahmo jo muissakin elokuvissaan. Päärooli tässä elokuvassa kuitenkin kuuluu pikemminkin tappelukohtauksille ja Jai White onkin niissä pirun kova ja taidokas. Hän todellakin osaa liikkua ja koreografia on siten varsin sujuvaa väkivaltabalettia, mikä on hyvin tärkeää elokuvassa joka toistaa jo Bloodsportissa, Kickboxerissa ja vaikkapa edelleen Van Dammessa pysyäkseni Lionheartissa nähdyn. Joten kyseessä on hyvin tyypillinen laittomat matsit tai vastaavat ja autan rampaa veljeäni tai jotain-mukilointielokuva jossa säännöllisin väliajoin ns. erilaiset tappelijat tervehtivät toisiaan naamaan ja sankari jalkatyöskentelee itsensä pääpahiksen kimppuun. Hahmot, sanat, tilanteet ja loppuratkaisu ovat tuttuakin tutumpia jolloin huomio tosiaan kiinnittyy siihen onko niihin taistelukohtauksiin keskitytty, ja kyllähän ne toimivat. Uskoisinkin elokuvan tuottajanakin toimineen Jai Whiten osaltaan olleen syynä niiden onnistumiseen, eikä vain koska osaa itse jotain miljoonaa eri kamppailulajia vaan myös siten, että toisin kuin niin moni muu nykyajan toimintaelokuva tässä kamera ja leikkaukset näyttävät mitä paikalla tapahtuu. Ei siis hysteeristä lähikuvavälkyntää vaan osoitus kuinka ammattilaiset tietävät mitä tekevät ja antavat fyysisten kykyjensä sanoa tärkeimmät sanat. Tosin ei se tietenkään tästä normaalia parempaa elokuvaa tee ja niinpä Blood and Bone kuuluu siihen perushyvien tusinaleffojen sarjaan joka toimii parhaiten kun suoraan hyppää kappalevalikossa tappelusta toiseen koska viimeistään niiltä osin peukut kuitenkin nousevat.
Hieman tuntuu siltä, että kun lopussa Bone kävelee auringonlaskuun niin ajatuksena kenties oli kuinka samaa hahmoa voisi käyttää jatko-osissa joita ei ainakaan vielä ole ilmaantunut.
Mukana on aika liuta erilaisista mätkintälajeista tuttuja nimiä (mm. Gina Carano) jotka tosin ovat varmasti enemmänkin vain keräämässä huomiota fanien keskuudessa kuin sisällölle merkittäviä, mutta kyllähän he siitä ovat tarpeen että tuovat mukanaan aitoa liikehdintää.
Lisäksi Julian Sands tulee vielä loppupuolella mukaan kuvioihin ja olen hieman huolissani hänestä tämän perusteella, tuskaisista ilmeistään päätellen mies kun näyttää kärsivän kovista kivuista. Toivottavasti olet kunnossa.
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Ehkä tämä ei sitten ollut niin iso hitti, että jatkoille olisi ollut kysyntää. Tosin, ei se ennenkään ole leffantekijöitä estänyt...
Alle neljällä miljoonalla tehty joten ei se niin riskialtis tainnut olla, mutta ehkäpä se ei kerännyt tarpeeksi huomiota jotta kaupallisesta menestyksestä huolimatta saisi jatkoa. Joskus kun vaikuttaisi siltä, että jos leffa floppaa niin jatkoa ajatellen on vain hyvästä jos se sortuu oikein ryminällä ja kerää ainakin siten katseita ja pysyy mielissä.
Lähetä kommentti