sunnuntai 28. toukokuuta 2017

The Watcher (2000)

Sarjamurhaaja Griffin (Keanu Reeves) valikoi uhreikseen nuoria naisia ja sitten masentunut FBI-agentti Campbell (James Spader) pysäyttää hänet.

Aina välillä jotkut elokuvat aiheuttavat ihmisissä suuttumusta, mutta nyt ei puhutakaan itse elokuvan laadusta taikka sen sisällöstä vaan siitä mitä siltä mahdollisesti odottaa sen markkinoinnin vuoksi. Muistan esimerkiksi videovuokraamoajaltani erään herran joka lainattuaan Keanu Reevesin tähdittämän Hämärän vartijan toi sen salamana takaisin ja mäkätti kiukkuisesti, että sehän onkin jokin piirretty eikä mikään oikea elokuva. Hmm, okei?
Tässä muuten Hämärän vartijan kansikuva:
Annoin miehen vaihtaa elokuvan, mutta ihan oikeasti hei, jos ei pelkästään kannen perusteella ymmärrä Hämärän vartijan olevan ehkä jotain muuta kuin Steven Seagal esittämässä ex-black opsia tai vastaavaa pelastamassa maailmaa Bukarestista käsin niin saa kyllä syyttää itseään. Enkä koskaan ole ymmärtänyt logiikkaa, että elokuva on automaattisesti huono jos se on piirretty, muu kuin englanninkielinen, vanhempi kuin maksimissaan kolmen vuoden takaa tai siinä on enimmäkseen miehiä/naisia/pesukarhuja. Hämärän vartija ei niinkään huijannut katsojaa vaan tässä tapauksessa se oli ihmisen oma pää joka väitti elokuvan olevan jotain muuta kuin se olikaan, mutta samalla toki mainittakoon että ennakkoon tuota elokuvaa mainostettiin aika kovasti nimenomaan ohjaajan ja esiintyjien nimillä ja vasat sitten tekotekniikalla ja koska Hämärän vartijasta ei niinkään puhuttu animaationa vaan aihetta hieman kierreltiin varmasti syystä ettei kukaan juuri luulisikaan sen olevan piirretty, koska piirretty on ilmeisesti yhtä kuin lapsille ja lapsille oleva on yhtä kuin lapsellinen. Hitot siitä, ei tässä oikeasti kuitenkaan myöskään mistään kiertopuheista huolimatta isketty kanteen mitään ns. normaalia kuvaa näyttelijöistä, joten jos elokuvan tyyli yllätti niin kannattaisiko ottaa ne laput pois silmiltä. Siltikin Hämärän vartija osoitti kuinka näinkin helposti voitiin saada joku tuntemaan itsensä huijatuksi.
Sitten on kuitenkin elokuvia jotka todellakin kusettavat katsojaa sillä millaisen kuvan he esimerkiksi juuri kansikuvallaan antavat. Pornoleffoissahan saattoi ainakin ennen olla kuvia jotka olivat vain ulkopuolista promootiomateriaalia ja eivät täten edustaneet varsinaista sisältöä millään tavoin, kunhan vain antoivat nätin houkuttelevan kuvan itsestään ja siten oli ostaja koukutettu toteamaan totuus vasta kotioloissa. Samoinhan tekivät ties kuinka monet rambo-, indianajones- ja tähtiensotamaiset kansikuvat kaikenmaailman filippiinotoiminnoissa, tms., mutta vuonna 2000 sen uskoi olevan enemmän menneisyyttä kuin nykyisyyttä (pois lukien Asylum) sillä kannen tuli ihan oikeasti edes jotenkin edustaa sisältöä. No, ilmeisesti se tieto ei tavoittanut The Watcherin kansitaiteesta vastannutta, koska se on aikamoisen hämäävästi thematrixmainen vaikka sisällöllä ei olekaan mitään muuta tekemistä The Matrixin kanssa kuin, että molemmissa esiintyy Keanu Reeves. Toki on ymmärrettävää, että (by the way todellisuudessa sivuosassa olevan) Reevesin nimi isketään kanteen isoimmalla fonttikoolla ja jossain tehdään maininta miehen sen hetkisestä jättihitistä, koska kyllä syötin ollessa herkuimmillaan se tulee laittaa veteenkin saakka. Mutta kas! miksi jälkimmäistä ei tuotukaan esille esimerkiksi maininnalla kuten "The Matrixin tekijältä" tai vain sillä tyypillisellä tavalla pistää näyttelijän nimen yhteyteen tunnetumman elokuvan nimi, vaan koko thematrixmäisyys piti ottaa esille muokkaamalla kannesta The Matrix.
The Watcherissa värisävytys ei ole vihertävä, Reevesilla ei ole pitkää takkia, ei lyhyitä hiuksia eikä todellakaan mitään aurinkolaseja päässään. Minulla on jonkinlainen muistikuva siitä, että olisin aikoinaan The Watcherin ilmestyessä jäljittänyt tuon kansikuvan lähteen, mutta en nyt millään saata muistaa minne, joskin sen pohjalta olen aika varma jotta vihersateen ohella myös nuo aurinkolasit on lisätty jälkikäteen. Joten kyllä pr-puolen porukka on aivan tietoisesti halunnut huijata yleisöä ja mitä ilmeisemmin The Watcherilla on muutenkin hivenen likaisia jauhoja pussissaan ainakin mitä reiluun peliin tulee, sillä tiettävästi joskus kauan ennen elokuvan tekemistä Reeves oli antanut suullisen lupauksen esiintyä tässä elokuvassa jossa hänen roolinsa oli ollut tätäkin pienempi, mutta kun Reevesista tuli iso tähti päättivät tuottajat hyödyntää tätä kuumaa rautaa ja kasvattivat Reevesin osuutta niin itse elokuvassa kuin markkinointinimenä houkuttelemaan muita hieman nimekkäämpiä tekijöitä luokseen, jolloin pelkästä jonkinlaisesta vierailusta tehtiin väkisin haulikkoavioliitto. Vastaavasti tosin Reeves itse oli näköjään koettanut luistaa velvollisuuksistaan koska olisi muka juuri statuksensa vuoksi ansainnut suuremman palkkion ja ilman sitä en tee mitään, höh! Joten mitä tästä opimme? Älä lupaa mitään jos et voi myöhemmin mukisematta niellä mahdollista ylpeyttäsi. No mutta mitäpä muista seikoista kun se tärkein on kuitenkin tuossa kannessa, joka siis selvästi antaa väärän kuvan. Ei kenties valheellista siltä osin, että onhan se ihan sopiva sarjamurhaajatrillerille, mutta ei tarvitse olla edes The Matrixia nähnyt huomatakseen sitä tavoitelleen ja vaikka The Watcher ei mikään hitti ollutkaan niin kyllä se osan katsojistaan sai juuri thematrixmäisen kantensa avustuksella, jolloin kun esimerkiksi kohtasin asiakkaita jotka mäkättivät saaneensa jollakin tavoin väärän elokuvan en oikein voinut samoin kuin Hämärän vartijan kohdalla ajatella, että mitäs olet tuollainen taukki.

Tietenkin The Watcher on julkaistu monilla eri kansivaihtoehdoilla joista suurin osa painottaa nimenomaan Reevesin läsnäoloa, mutta vain tuo yksi tuntuu vetävän sinne The Matrixin suuntaan ja muut ovat vain joko ihan ok taikka sysirumia.
Näistä esimerkeistä toinen vasemmalta on ehdottomasti sopivin.
Mutta tiedättekö mikä on surullista, koomista tai jotain muuta? No se, että jos The Watcherilla ei olisi tuota harhauttavaa ja juuri siksi suht' mielenkiintoista kansikuvaa ei sillä olisi mitään, koska jos rehellisiä ollaan niin tämä on aika surkea elokuva ja täten eniten puhuttavaa irtoaa vain kannesta. The Watcher on tylsä, ennalta-arvattava ja yksikään sen näyttelijöistä ei anna itsestään mitään muuta kuin, että tämä on vain duunia ja onneksi päivä alkaa olla pulkassa. Jos tämä olisi minkä tahansa television kyttäsarjan jakso niin sellaiseksi se olisi vain yksi niistä joita ei muista, mutta joka siinä suunnilleen 40 minuuttisena menee siedettävänä ajantappona. The Watcherin katsottuaan ei ihmettele laisinkaan miksi tämä Joe Charbanicin debyyttiohjaus jäi hänen ainoaksi pitkäksi elokuvakseen ja ne pari muuta mitä hän ohjaajana sai aikaiseksi olivat lyhytelokuva ja mitä ilmeisesti kokonaan esittämättä jääneen tv-sarjan jakso.
Kyllä sitä kieltämättä melkein osaa ottaa parodian kannalta sen kuinka Spaderin masentuneisuus tuodaan esille siten, että hän ei ole siivonnut ja esimerkiksi pöydällä on avattu pikaruoka-annos ja lattialla sanomalehti, kun mies samalla niiskuttelee kärsivän näköisesti ja ottaa kourallisen pillereitä. Samalla Reevesin sarjamurhaajamielen superälykkyyttä osoitetaan siten, että hän jutustelee itsekseen perinteistä tunsitko läsnäoloni, koska olin ihan vierelläsi-shittiä ja kaikkien tällaisten puhkikuluneisuuksien ansiosta helposti uskoo tarkoituksena olleenkin jonkinlaisen Scary Movien teko vakavan jännärin sijaan. Joskin samoin kuten Scary Moviet, ei se tälläkään kertaa ole hauskaa vaikka saattaisi ollakin vitsiksi tarkoitettu.

Tekisi mieli kuitenkin antaa plussa hyvästä soundtrackista joka trip hop-sävytteisenä sisältää yhtyeitä kuten Portishead ja Sneaker Pimps, mutta pitkälti se kuinka kappaleita käytetään muka taiteellisten dramaattisten vinojen oksusävytteisten hidastuksien taustalla vesittää musiikin tehon tehden niistä vain uusia pinnallisuuksia. Lisäksi onko se nyt kovinkaan hyvä asia jos elokuvaa katsellessa tekee mieli keskeyttää se ja kuunnella siinä soineiden yhtyeiden levyjä?

Niin ja palataan vielä hetkiseksi siihen kansikuva-aiheeseen, koska vastaan tuli myös vaihtoehto jossa on näköjään käytetty vuosia myöhemmin tehdyn Constantinen kuvaa. Ja nimenä lukee Keanu Reeve. Jei!

Tähdet: *

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Keanu Reeve, heh. Näppäimistön S-näpykkä lienee kannen tekijällä ollut epäkuntoinen...

...noir kirjoitti...

Tai sitten hän ajatteli, että eihän tuossa ole kuin yksi Keanu.