Niin sanottu epäsovinnainen kyttä Max (William Baldwin) saa suojeltavakseen asianajaja Katen (Cindy Crawford) jonka tosi ilkeä KGB-agentti Kazak (Steven Berkoff) haluaa hengiltä ja sitten paetaan joka puolelle ehtiviä pahiksia, eikä ominkaan voi luottaa. Alussa kinastelevat Max ja Kate rakastuvat ajan kuluessa koska se se lukee säännöissä.
Uskokaa tai älkää, mutta vuonna '95 William Baldwin oli kuumaa kamaa elokuvarintamalla ja en minäkään oikeastaan tiedä miksi. Toki hän oli muutamaa vuotta aikaisemmin ollut hittielokuva Tulimyrskyn pääosassa, mutta myös mainiosti flopanneessa Taivaansilpojassa osoittamassa ettei elokuvan onnistuminen ollut ainakaan hänen käsissään. Ilmeisesti joku kuitenkin uskoi jälkimmäisen olevan se vahinko ja edellisen todennäköisempää jonka vuoksi Baldwin sai pääosan tässäkin aikoinaan jokseenkin hypetetyssä toimintaelokuvassa, jossa tuli viimeistään todistaneeksi ettei ole A-sarjan tähti ja parhaimmillaan jossakin suoraan videolle-kamassa, eikä hän sittemmin olekaan oikeastaan tehnyt ainakaan omalta osaltaan mitään huomioimisen arvoista ja suurelokuvat ovat kiertäneet miehen kaukaa. Mutta niin, miksi tämä Fair Game muka oli puhuttu ja mainostettu elokuva, kun mitä ihmeellistä on elokuvassa jossa kyttä suojelee nättiä naista suurpahiksen lähettämiltä pienpahiksilta ja matkan aikana alun kinastelun jälkeen kytästä ja suojeltavasta tulee rakastava pari? Muutama hidastettu räjähdys, märkä t-paita ja saksofonisävytteinen rakastelukohtaus. Niitähän oli jo ennen Fair Gamea tehty 1000 ja yksi, ja useinmiten vielä varmemmalle pohjalle kuin jollekin light-Baldwinille. Hitto, jopa isoveli Alecin vuotta aiemmin tekemä remake Pakotiestä lukeutui isolta osin samaan road trip-pakotoiminta-elokuvien sarjaan, niin se oli jopa ylivoimaisesta vertailukohdasta (ts. Steve McQueenin originaali) ja pahasti sen perään jäämisestä huolimatta kaikinpuolin onnistuneempi elokuva. Tuo kyseinen vertailukohta muuten sisältää genremäärityksen sekä Baldwinin ohella kolmannenkin yhtäläisyyden joka tosin Pakotien kohdalla oli jo menettänyt huomiarvonsa sen suhteen miten se toimi Fair Gamen kohdalla: Pakotien naispääosassa ja siten Baldwinin parina toimi aikoinaan mallista näyttelijäksi siirtynyt Kim Basinger, kuin myös Fair Gamessa pitkän elokuvan debyyttinsä teki vasta tuolloin elokuva-alalle siirtynyt huippumalli Cindy Crawford ja se hyvät naiset ja herrat oli tuolloin päivän kuumin puheenaihe. Sillä siirtymällähän Fair Gamea mainostettiin. NÄE! KOE! JOTAIN! CINDY CRAWFORD ELOKUVASSA! Olen monesti todennut pitäväni Basingeria surkeana näyttelijänä ja kaikki hyvä mitä hän on elokuvissa aikaansaanut on ollut vain ja ainoastaan ohjaajan sekä muiden tukevien elementtien ansiota, jolloin Basingerin kohdalla on riittänyt pelkästään se ettei hän kompastu omiin jalkoihinsa (vrt. Eminem 8Milessa), mutta tästäkin huolimatta hänen kunniakseen on todettava se ettei hän ainakaan olemalla itsensä myöskään upottanut laivoja joilla on seilannut, kun valitettavasti Crawford osoittaa Fair Gamessa miksi ihmiset ovat syystäkin epäluuloisia kun malli haluaa olla näyttelijä (soveltuu myös ajatuksiin muusikko näyttelijäksi, näyttelijä muusikoksi ja vastaavat tapaukset). Hän yksinkertaisesti antaa kyvyttömyydellään itsestään sekä edustamastaan ilmiöstä huonon kuvan ja vaikka en laisinkaan usko Crawfordin olevan mikään tyhjäpää niin Fair Gamen tapauksessa hän vaikuttaa olevan ainoastaan mukana vain koska hänellä oli nimeä sekä kauniit kasvot, ei koska hänellä olisi korviensä välissä muuta kuin kaiku. Kasvot eivät selkeästikään riittäneet koska elokuvaura ei tästä auennut ja ne mitä hän on sittemmin liikkuvassa kuvassa ollut ovat olleet jumppa- ja musiikkivideoita taikka suurinpiirtein jotain cameoiksi luokiteltavia muka itseironisia vierailuja tv-sarjoissa. Positiivista siinä ettei Crawfordista tullut elokuvatähteä vain ulkonäkönsä vuoksi on se, että se herättää uskon siihen kuinka näyttelijältä vaaditaan muutakin kuin pelkkää ulkoista olemusta, mutta samalla Fair Gamea esimerkkinä käytettäessä on todettava ettei tämän perusteella Crawford oikeastaan myöskään edes saanut mahdollisuutta todistaa osaavansa näytellä. Jos kerran Kim Basinger ja William Baldwin saivat toisen mahdollisuuden niin kyllä Crawfordkin sen olisi ansainnut ja se ensimmäinenkin kokemus olisi voinut olla edes hivenen muutakin kuin vain poseeraaminen kameralle.
Fair Game on ohjaajansa Andrew Sipesin ainokainen ja uskoisin sen jo riittävän jonkinlaiseksi puolustukseksi Crawfordille, että jos hän on huono tässä elokuvassa niin ehkei se johtunut ainoastaan hänestä itsestään. Varsinkin kun niin kehno kuin Crawford onkin on hänen elokuvauransa kuitenkin paljon kattavampi kuin Sipesin.
Fair Game ei ole huono samalla tavalla kuin jokin sanotaan vaikkapa Lorenzo Lamasin B-toimintaelokuva sillä sellaiset ovat usein huonoja koska mukana ei ole lahjoja, rahaa ja aikaa.
Fair Gamessa on mukana hyviä näyttelijöitä (Dan Hedaya, Salma Hayek, etc.), sen on tuottanut syvätasku Joel Silver ja tuotannon ollessa kunnossa on helppo ostaa aikaa jos se kuluisi loppuun. Tässä vain ollaan oletettu riittävän se niistä Lamasin elokuvista tuttu lompakoille kurottava laskelmoiva hyväksikäyttö, mutta sen sijaan että se olisi tehty B-elokuviin kuuluvasti räyhäkkäällä yliampuvuudella ollaan nyt aivan kuin kaikkia vauvasta vaariin miellyttääkseen kuljettu jarrut päällä hidastellen ja kypäräkin on vuorattu pumpulilla. Pokka meinaa pettää kun Baldwin ja Crawford kaahaavat autolla pahiksia pakoon ja vauhti on sitä luokkaa, että rollaattorillakin kurvaillaan vaarallisemmin.
Fair Game on aivan saatanan tylsä ansaitakseen toimintaelokuvaluokituksen, eikä se ainakaan auta kuinka löysä action saa unista tukea näyttelijlöiltä joiden energia ja omistaneisuus vaikuttavat samalta kuin uinuvan laiskiaisen keskittyminen eduskunnan täysistuntoon. Siihen päälle sitten tieto, että Fair Game pohjautuu samaan tarinaan kuin Sylvester Stallonen Cobra niin siinä kilpailussa näkee kuinka viihdyttäväksi nonstopilotulitukseksi sama juoni pystytytään halutessaan muuttamaan.
Mielestäni mielenkiintoinen triviaseikka onkin se, että juurikin Stallone oli alunperin aikeissa esiintyä Fair Gamessa Baldwinille menneessä roolissa. Harvemmin kuitenkaan kuulee näyttelijän toisintavan osansa ja tekevän remaken omalle elokuvalleen niin ettei se olekaan remake.
Fair Game on innoton toimintaelokuva jonka katsottuaan ihmettelee, että oliko siinä toimintaakin mukana?
Rahalla ei osteta persoonallisuutta.
Tähdet: *
2 kommenttia:
Minunkin piti niin tästä arvostelu kirjoittaa, ja etsinkin sen katsottavakseni tuolta hyllyjeni kätköistä. Nukahdin kuitenkin kesken leffan, enkä sen jälkeen ole sen pariin palannut. Tämä tapahtui n. viitisen vuotta sitten...
Puolitoistatuntiseksi elokuvaksi Fair Game tuntui kestävän viisi vuotta.
Lähetä kommentti