Okei, siis Bram Stoker's Way of the Vampire.
Hmm, eipä Stoker kuitenkaan kirjoittajakrediitteihin yltänyt.
Vaikka ei se mitään, sillä onhan tuolta porulta tullut sentään sellaisia mestariteoksia kuten... öö... Melendrezilta näköjään Way of the Vampire ja Stewartilta Way of the Vampire. No, onneksi sentään Strainilla on kirjoittana toinenkin tuotos krediiteissään: Max Knight - Ultra Spy. Jonka kirjoittamiseen oli nälöjään tarvittu ainoastaan neljä henkilöä.
Vampyyrimetsästäjä Van Helsing (Rhett Giles) saa viimein Draculan (Paul Logan) hengiltä, mutta niin kauan kun yksikin vampyyri on olemassa elää Van Helsing ikuisesti toteuttaakseen seivästäjän kohtaloaan ja tämän vuoksi siirrymme ajassa nykyhetkeen joka eroaa menneestä vain ja ainoastaan värifiltteröinnin osalta. Nyt veripankissa tohtorina työskentelevä Van Helsing joutuu kaivamaan vaarnat uudelleen esille kun häntä pelkäävät ja piilossa kärvistelevät vampyyrit päättävät jonkin Draculan lapsenlapsenlapsen Sebastienin (Andreas Beckett) avustuksella palauttaa paikkansa ravintoketjun huipulla. Van Helsing kerää ympärilleen vampyyrimetsästäjätiimin ja tottakai se tapahtuu helposti sillä kukapa ei ilman vakuutteluja uskoisi kun joku tulee kertomaan eläneensä jotain pari sataa vuotta ja on saalistamassa satuhahmoja. Dude, siis niin kuin ihan oikeesti, mä tapan vampyyreja. MYYTY!
Seuraavaksi hieman yleistystä, mutta takaan että vaikka luonnossa saatankin kuulostaa enemmän Saukin seurana chillailevilta pienjyrsijöiltä niin kokemuksen syvä rintaääni perustelee sanomani niin todeksi kuin vain mahdollista.
Tyypillinen videovuokraamoasiakas lukeutuu joukkoon jolle riittää elokuvasta saaduiksi tiedoiksi se, että A. se on uusi (ehdottomasti tärkein kriteeri), B. se on voittanut jonkin palkinnon (ts. Oscar, ei esimerkiksi Saturn) ja C. pääosassa on joko Vin Diesel taikka Bruce Willis. Variaatiot sallitaan, mutta silti puhutaan asioista jotka voidaan luokitella samanlaiseksi pintakiilloksi kuin huulipuna ja silmärajaus sen todellisen sisällön sijaan. Toki tässä vaiheessa pitää todeta, että tyypillinen videovuokraamoasiakas ei ole enää nykyisin hakemassa elokuvaa vaan pelkästään karkkia. Tuore valmistumisvuosi, lehdistä tuttu pääosaesittäjä ja pari muuta simppeleintä juttua riittää ja elokuva on sitä myöten yhtä kuin hyvä. Sillä esimerkiksi kuka elokuvan on säveltänyt taikka leikannut ei ole väliä eikä myöskään sillä kuka sen on tuottanut, koska tottahan se on että jos pääosassa on Johnny Depp niin millään muulla ei ole merkitystä, se on automaattisesti hyvä jos siinä on Johnny Depp.
Hyvä on sitten.
Mutta uskokaa tai älkää niin tämä koko juttu tavallaan liittyy vuorossa olevaan elokuvaan, sillä jos jo elokuvan tuottajan nimen tarkistaminen vaati asiakkaan joka niin sanotusti poikkesi massasta (enkä sano, että massaan kuuluminen on huono asia vaikka se sitä tietenkin onkin) ja oli jo yhteiskunnan silmissä nörtti ja friikki ja hirviö niin hyvin, hyvin, hyvin harvassa olivat he jotka tarkistivat mikä yritys elokuvaa levitti. Ei ketään oikeasti kiinnostanut oliko suomijulkaisun takana Scanbox taikka jokin muu kuka, koska miten hitossa se elokuvan laatuun tai muuhunkaan liittyi? Siis niinku daa! No, vaikka sellainen ei itse elokuvan tarinaan tai muuhun liitykään niin se mikä yritys on julkaisun takana saattaa olla välillä hyvinkin tärkeä yksityiskohta ja sitä sen luulisi olevan etenkin heille jotka tahtovat katsoa elokuvaa vain vaikkapa nähdäkseen kivoja kuvia. Sitä kun ei tarvitse olla nähnyt esimerkiksi kovinkaan montaa Poptorin levittämää elokuvaa huomatakseen, että näistä täytyy olla laadukkaampiakin julkaisuja olemassa ja usein niin onkin. Ei se nyt mikään absoluuttinen totuus ole, mutta on olemassa julkaisijoita joilla ei tunnu olevan kovinkaan kriittistä silmää mitä ja minkä tasoisia tapauksia levittävät, jolloin eteen tulee jotain Bellevuen kaltaisia yrityksiä jotka saattavat tarjota välillä loistaviakin elokuvia, mutta jotka kaikki ovat poikkeuksetta kuvan- ja/tai äänenlaadultaan hädintuskin keskitasoa ja kuvarajaus jättää huoneen tyhjäksi vaikka voisi vannoa siellä olevan kaksi ihmistä juttelemassa. Väärä kuvasuhde ei niinkään ole levittäjän kuten tuon esimerkin Poptorin vika, mutta kyllä hekin voisivat katsoa välillä mitä leivinjauhetta myyvät kokaiinina. Tässä vaiheessa pääsemme vihdoinkin Way of the Vampiren pariin, tai ainakin sen julkaisijaan joka on Future Film. Kun totesin ettei kukaan ollut kiinnostunut kuka elokuva levittäjä on niin se ei oikein pitänyt paikkaansa Future Filmin kohdalla, joka yllätyksekseni herätti hyvinkin monessa ihmisessä mielipiteitä ja monet heistä olivat vieläpä juuri niitä henkilöitä joille riitti elokuvan laadun takeeksi mahdollisimman tuore päiväys ja Vin Diesel. Siis ne ihmiset jotka katsoivat ilolla jopa Tuttisoturin vaikka tiesivät sen olevan sontaa. Future Filmin logon kannessa nähdessään valitettavan moni ihminen jätti elokuvan sikseen kommentoiden, että tämä firma julkaisee vain ulostetta. En ollut laisinkaan samaa mieltä, mutta ymmärsin mistä mielipide kumpusi. Videolain rauettua vuonna 2001 Future Film tunki salamana markkinoilla ihan sikana elokuvia joita oli aiemmin joko vain leikelty taikka jopa koko kielletty ja hyvin usein he vieläpä markkinoivat elokuvia oikeastaan valheellisesti hyödyntäen tätä ennen sensuroitu-temppua kun monessa tapauksessa he ottivat tarkastamisen sijaan suosiolla K18-leiman kanteen koska juuri se tieto sitä elokuvaa myi. Ihan ymmärrettävä markkinakikka, mutta varsinkin niihin ennen sensuroitu/kielletty-elokuviin panostaminen leimasi Future Filmin nopeasti vain kauhu- ja b-toimintaelokuvien julkaisijaksi koska suurin osa huomioarvoisista elokuvista sattui olemaan kauhua taikka b-toimintaa ja vaikka joukossa oli kiiltäviä klassikoita, kulttikamaa ja lajityyppiensä merkkiteoksia niin kun sinulla on yht'äkkiä edessä 890 kappaletta kauhuleffoja ja Chuck Norrista mainostamassa saman keltaisen logon alla kuinka leikkaamaton se on, lienee ihan ymmärrettävää sellaisen myös jakavan kansaa. Jos et tykännyt yhdestä zombieleffasta niin tuskin 12 muuta muutti mieltäsi ja kun huomasit, että kaikissa niissä oli saman julkaisijan logo kannessa sai se varmasti monet miettimään kahdesti kun FF-merkin alla tulikin jokin brittidraama, että onko se tuokin nyt taas jotain aivojen syöntiä? Tietenkin jos osasi erottaa Romeron jostain tusinamoskasta ymmärsi ettei kaikki ole yhtä samaa bulkkia ja esimerkiksi minä diggasin silloin kuin myös vieläkin Future Filmin julkaisuvalinnoista vaikka pidinkin heitä etenkin aikaisemmin vähän turhankin trendipinnallisina kun hyppäsivät heti raa'an lihan kimppuun kun videolaki avautui ja tekivät saman heti kun aasialeffat nousivat muidenkin kuin wuxiafanien tietoisuuteen, minkä vuoksi FF:ltä tuli aikoinaan hieman liikaakin eh!-tason tavaraa. Ja teki mitä tahansa niin etenkin kauhu on lajityyppi joka ei koskaan tule olemaan salonkikelpoinen ja siten arvostettu, joten monelle kauhuelokuva on yhtä kuin huono elokuva ja siten yritys joka ei tunnu juuri muuta julkaisevan on sekin samanlainen. Ehkei Future Film silloin 2000-luvun alussa voinutkaan tavoittaa jonkin Warnerin yleisöä ja ehkei se ollut mielessäkään vaan he tietoisesti hakivat kasvua genrefanien kautta, mutta oli syynä sitten pienemmät budjetit, sydämenpalo olla fanien asialla taikka pelkkä ahneus niin Future Film onnistui omien kokemusteni perusteella ainoana siinä, että tyypillistä aivosolutappoviihde-Fast and the Furiousia hakevakin huomioi firman nimen ja logon. Ei aina hyvässä, mutta eipä kukaan elokuvaa valinnut tai jättänyt valitsematta nähdessään Nordisk Filmin jääkarhun ja taas teki niin tuplaäffän perusteella. Olin siis kuitenkin enemmän hyvilläni kuin pahoillani kun FF puski 2000-luvun alussa hyllyt täyteen ennen vaikeammin saatavia teoksia ja koska olen kauhuelokuvien ystävä niin etenkin niiden suhteen olin pienellä puolustuskannalla kun joku tuli mäkättämään kuinka Future Film julkaisi vain roskaa, mutta muutamia vuosia myöhemmin alkoi olla hieman vaikeampi puolustella heidän julkaisujaan etenkin kauhun suhteen kun jostain syystä siinä 2004 ja 2005 aikana FF alkoi julkaista ns. klassikoiksi taikka kulttielokuviksi luokiteltavien kauhuelokuvien sijaan melkein pelkkää sontaa, kuten esimerkiksi tämän Way of the Vampiren ja sen edellisessä postauksessa kärsityn potun Death Valley: the Revenge of Bloody Billin. Ei siis mitään tämä ei vain ole makuuni-huonoa, vaan minuuttikin vielä ja tapan itseni ohella sinut-kuonaa. Mitä hittoa, näin nopeastiko julkaisitte kaiken katsomisen arvoisen ja nyt jäljellä oli enää kuraa jota edes kakkafetisisti ei suostu kopeloimaan? Onneksi FF on palauttanut uskottavuuttaan ja on nykyään varsin suuri ja luotettava julkaisija jonka ei tarvitse vain hyödyntää vanhaa kamaa, mutta kun silloin vuonna 2001 en voinut yhtyä valittajien kuoroon en puolestani voinut 2004/2005 sanoa kovinkaan montaa hyvää hyvää sanaa Future Filmin sen hetkisistä (kauhu)julkaisuista jotka eivät kelvanneet edes heille joiden mielestä hyvä leffa oli yhtä kuin uusi leffa, koska vaikka nämä Way of the Vampiret sun muut olivatkin uusia eivät ne nähneet hyvää edes unissaan. Silloin katse tuli kääntää niiden elokuvien suuntaan joissa Future Film teki palveluksen ja miellyttävän sellaisen tekikin.
Way of the Vampire on Asylum-tuotantoa, mutta liekö nyt kuitenkaan varsinainen mockbuster vaikka tekoajankohdaltaan koskettaakin suuren rahan B-elokuvaa Van Helsingia (2004)? Kannessa voidaan kuitenkin nähdä tiettyä yhtäläisyyttä muuallakin kuin vain valitussa värissä, joten tuskin Van Helsing on tullut Asylumille yllätyksenäkään.
Way of the Vampire näyttää siltä mitä se maksanutkin, eli elokuvaksi se on kuin kasa huonosti piirrettyjä paperilappuja joita pläräämällä saa aikaiseksi jonkinlaisen liikkuvuuden tunteen. Tämän mainitsin jo tuon Death Valleyn kohdallakin, mutta potuttaa tämä halpojen digikameraleffojen tyyli jossa pistetään vain jokin vanha valokuva-filtteri päälle, tms. ja se riittää koska suurempaan panostukseen ei ole ollut edes halua. Joten koko elokuva on kuin jollain Paintilla ja Windows Movie Makerin helpoimmilla säädöillä tehty kaveriporukan känninen Axl-kotivideo joka sitten on päässyt levitykseen koska ainakaan itse kuvausten aikana ei tarvinnut käyttää rahaa ja näin ollen riski tappioihin oli minimaalinen, mutta samalla jälleen kerran osoitettiin että jos jotain voi tehdä niin sitä ei silti pitäisi tehdä. Ei se, että ovi on auki tarkoita että saat mennä sisälle virtsaamaan matolle. Jos joku tämän elokuvan aikoinaan vuokrasi teki hän sen koska sattui oleman vampyyrielokuvien fani ja lajityyppi riitti valinnan syyksi, mutta sääliksi kävi etenkin heitä jotka uskoivat kanteen isketyn Bram Stokerin nimen merkitsevän jotain, kuten vaikkapa hyvää.
Vaikka se Asylumin nykyinen tapa tehdä tietoisen koomista elokuvaa onkin laskelmoinnin vuoksi hivenen kiusallista, poistaen kaiken mahdollisen jännityksen elokuvan katsomiselta kun tietää liiankin helposti mitä tuleman pitää, on kyllä heidän elokuvansa ehdottomasti viihdyttävämpiö sitä tapaa käyttäessään.
Propsit kuitenkin aika hölmöstä mutta ehdottomasti mainiosta idesta jota en muista missään muussa vampyyrileffassa nähneeni: vangittu neitonen juo pyhää vettä joka hänelle siis on oikeastaan vain vettä, mutta kun vampyyri pureskelee häntä saa hän veren mukana sisuksiinsa vatsavaivoja aiheuttavaa nestettä. Aika huonosti se vaikutus osoitetaan, mutta on se silti suht' veikeä jippo.
Way of the Vampire käyttää Wilhelm screamin puhki jo ensimmäisen viiden minuuttinsa aikana.
Tähdet: ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti