keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Terminator Genisys (2015)

Tekoäly Skynet päättää ottaa vallan maapallolla tehden sen räjäyttämällä valtaosan ihmisistä tuhkaksi ja siksipä post apokalyptisessa maailmassa elää enää vain suhteessa aikaisempaan kourallinen ihmisiä jotka kapinoivat konehallintoa vastaan. Karismaattisen johtajansa John Connorin (Jason Clarke) ansiosta ihmiskunta kääntäänkin pelin heidän voitokseen, mutta huonona häviäjänä Skynet päättää hyödyntää aikamatkailua ja lähettää robottinsa menneisyyteen estämään Johnin syntymä ja tässä vaiheessa vaikka elokuva toistaakin kertojan muodossa aiempien elokuvien tapahtumia (vain kahden ensimmäisen osan) niin se alkaa luottamaan siihen, että ne edelliset on tullut katsottua ennen tätä ja siksipä näemme erot kun meille tuttu 80-luvun menneisyys onkin vaihtoehtoinen. Matkan tehneelle Kyle Reeselle (Jai Courtney) se kaikki tietenkin on uutta ja ennenkokematonta, mutta nyt täällä nuorekas Terminator (cg-Arnold Schwarzenegger) tuleekin kakkososasta tutun ja sittemmin vanhentuneen Terminatorin (Arnold Schwarzenegger) sekä jo kaiken taistelusta tietävän Sarah Connorin (Emilia Clarke) pysäyttämäksi. Reesekin päätyy Sarahin ja Terminatorin pelastamaksi, mutta keneltä, no T-1000:lta (Byung-hun Lee) tietenkin joka 90-luvun teini-Johnin sijaan onkin jo estämässä koko muksun siittämistä. Edessä on siis kahden ensimmäisen elokuvan mash up plus jotain muuta jossa pitää taas saada siemenet sisään, Dyson tai joku muu hengiltä, poistettua applikaatio puhelimesta, hypittyä ajassa kuin Marty McFly, etc. Niin ja koska tulevaisuus pitää saada muutettua vaikka se sama tulevaisuus oli jo muutettu koska jokin Terminatoreista oli lähetty tappamaan Sarah jo hänen ollessaan lapsi, eikä tulevaa voi estää niin miten voisimme luottaa minkään tässä elokuvassa estävän seuraavan Terminator-elokuvan? Terminator: I'm Too Old For This Shit on jo valmisteilla.

Kun ilmoitetttiin, että uusi Terminator saisi jatkoa Salvationin jälkeen en muista kovinkaan monen olleen siitä erityisen innoissaan, mutta kuitenkin iloissaan siitä kuinka Arnold Schwarzenegger joka elokuvasarjan kasvoina toimii tekisi paluun ikoniseen rooliinsa. Vaikka ikää onkin niin oli se sentään aika fuck ja yeah! Valitettavasti sekin riemu jäi jonkin verran paitsioon koska ruvettiin ihmettelemään, että eikö tosiaankaan keksitty parempaa nimeä kuin Genisys? Sama se mitä sillä tarkoitettaisiin ei se olisi yhtään sen parempi vaihtoehto kuin jokin Terminator Yolo. Mutta kuitenkin monilla silti oli päällimmäisenä odotuksena se, että ei se nyt aikanaan huonompi voisi olla kuin Salvation ja kun Genisys viimein ilmaantui teki se ymmärrettävästi voittoa jo pelkän maineensa ansiosta, mutta mikä tärkeintä se ei ollut huonompi kuin Salvation. Öö... se ei nyt mikään hirveä kehu taida olla, sillä sehän on kuin sanoisi Resident Evil viidennen olevan parempi kuin nelososa (mikä on pötyä, yhtä surkeita ne ovat molemmat) joten voitetettava este oli kuin maassa makaavan potkimista. Enpä oikeasti muista kenenkään hehkuttaneen, että tässä on nyt sitten yksi parhaimmista Terminator-elokuvista, mutta vastaavasti jos karsitaan kriitikoiden joukosta vanhat jäärät niin harvempi vaikutti haukkuvankaan Genisysin maanrakoon, vaan reaktio tuntui olevan aikalailla eh! kyllä sen katsoi. Sepä se onkin rohkaisevaa.
Ja tässä vaiheessa voinkin toistaa sen minkä olen sanonut jo aikaisemminkin, että niin paljon kuin pidänkin Terminator kakkosesta niin tarinallisen jatkumon puolesta elokuvasarja olisi minun puolestani saanut jäädä sooloksi. Heti kun kakkonen ilmestyi tulin ajatelleeksi, että kiitos tämän tulevissa mahdollisissa jatko-osissa voidaan heittää peliin vaikka mitä tuubaa ja se on vain nieltävä. Mikä ei siis tarkoita ettäkö pitäisin kakkososaa huonosti kirjoitettuna, päinvastoin, mutta siinä tuotiin mukaan jo elementtejä (nestemetalli, tulevaisuus ei muuttunutkaan, etc.) joiden ansiosta aukesivat portit vastaaville ideoille jotka tulisivat olemaan huonommin perusteltuja ja olemaan aina edeltävien valjuja kopioita (vrt. kokoelmalevy joka on olevinaan greatest shit ever ja sitten sille tehdään jatkoa joka myös on greatest, mutta eihän se ole koska edellinen oli greatest), joten kun kolmannessa osassa todettiin yksinkertaisesti ettei tulevaa voi muuttaa, vain lykätä sitä, niin se tavallaan pelasti sen elokuvan ja myöhempien logiikan, mutta siksi me saimme rehellisesti sanottuja idioottimaisia ratkaisuja ja nyt piti syödä sopivasti kypsän palaneeksi korvennettua makkaraa. Valitettavasti juuri sen vuoksi typerä Genisys-nimikään ei yllättänyt ja mielestäni oli ihan sama mitä sillä tittelillä tehty elokuva tarinallisesti tarjoaisi koska sen katsoisi yksinomaan vain koska se nyt sattui olemaan Terminator-elokuva, ei koska siltä odottaisi enempää kuin muutamia makeita tehostekohtauksia.

Mutta...

ennakkosurkuttelun ja sopivasti alhaisten odotusten jälkeen on todettava tämän Genisysin olevan oikeastaan aika mielenkiintoinen elokuva, sillä se on kuin kahden ensimmäisen osan remake ja sitä lähes gusvansantmaisen psykoilevasti, että tuntuu kuin katselisi ykkös- ja kakkososaa vain eri näyttelijät kuvaan lisättyinä, mutta koska Genisys haluaa olla myös jatko-osa niin se käsittelee kahta ensimmäistä osaa eräänlaisena best of-klippien kokoelmana jolloin näemme tärkeimmät osa toistettuna ja sitten sen oman elokuvan. Onkin ihme ettei tämä kolmen elokuvan yhteensulautuma ole kuitenkaan kahta tuntia pidempi ja hyvä niin, sillä nyt rytmi pysyy toivinana ja se tekee pitkälti sen mitä James Cameron teki onnistuneesti ensimmäisessä elokuvassaan, eli kertoo tarinansa matkalla ei pysäkeillä. Tottakai se ykkös-, kakkos- ja viitososan fuusio aiheuttaa sen, että vaikka kuinka koetetaan selittää kyseessä olevan samaa aikajatkumoa niin bullshit! se on aivan sama kuin Star Wars: The Force Awakens taikka Star Trek 2009, että katsojan on parempi koettaa pyyhkiä menneet mielestään jotta ei keskittysi oleellisuuksiin. Niin ja luojan kiitos tästä ongelmasta on pyyhitty kokonaan Rise of the Machines sekä Salvation pois (joskin Genisys uusi John Connor-botti muistuttaa kolmannen osan Terminatrixia), sillä tässä muodossaankin tarinassa on kaikesta mielenkiintoisesta temppuilusta huolimatta paljon sellaista mikä saattaa aiheuttaa naamapalmuilua ja jos mukaan olisi tungettu vielä ne kaksi elokuvaa olisi lopputulos ollut varmastikin pelkkää parodiointia. Nyt se sentään pysyy aika hyvin kasassa ja vaikka perustelut käänteille tuntuvatkin olevan hyvinkin usein hatusta vedettyjä, jolloin aika monta kertaa jotkut kohtaukset ovat selvästi läsnä vain muistuttaakseen entisestä koska olivat makeita hetkiä ja nyt vain muka muutoksen vuoksi hyödynnetään sitä yhtä laiskimmista remaketempuista koskaan, eli kunhan vaihdetaan sukupuoli on se muka uusi ja uniikki idea. Siltikin kun tarina kerrotaan vauhdissa, vältellään tarpeettomia vitsejä, mutta ei myöskään olla liian ryppyotsaisia on Genisys paljon vakavammin otettava elokuva kuin kaksi sitä edeltänyttä osaa, eikä oikeastaan tunnu juonellisesti yhtään sen hölmömmältä kuin nesterobotin matkaaminen ajasta jota ei enää ole ja tehden se laitteella jossa ei voi kulkea muuta kuin orgaanista materiaalia (huom. T-1000 ihmismuotoisesta alastomuudestaan huolimatta oli edelleen metallia, ei organista materiaalia). Toki näin täynnä kaikkea aikamatkustusta, vaihtoehtoista todellisuutta ja kunnianosoittamista herää ajatus siitä, että toimisiko elokuva paremmin minisarjana? No, oli hypoteeettinen muutos mikä tahansa olisi ainakin yhden pitänyt olla konkreettinen ja siksi eräs näyttelijä olisi pitänyt vaihtaa. Minulla ei ole mitään Emilia Clarkea vastaan, mutta olipa hän reppanan oloinen uhoileva teinipissis ollakseen Terminator kakkosessa olevaa Linda Hamiltonin Sarahia vastaava hahmo ja siten on aika vaikea ottaa häntä tosissaan kun näkee hänet polkemassa jalkaa ja huutamassa mutku mä haluun! Sarah on kuitenkin tässä elokuvassa jo heti alusta alkaen parkiintunut kyyninen soturi, ei joku joka pitäisi käskeä huoneeseensa ilman iPodiaan.
Eipä tuo Jai Courtneykaan nyt mikään ihmeellinen ollut, mutta sentään edes aika neutraali siltä osin että jäisi ainanaan virhevalintana mieleen. Ehdottomasti vakuuttavin oli Byung-hun Lee T-tuhantena koska onnistui tuomaan mukanaan sen tarvittavan epäinhimillisyyden konerooliinsa ja siksi olikin aika sääli roolinsa olleen niin lyhyt. Toisaalta kenties juuri sen vuoksi se toimikin niin hyvin. Muutoin on todettava, että esiintyjät tekevät ihan hyvää työtä, vaikkakaan eivät kukaan oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. En tosin ymmärrä, miksi kun kaikki ovat joku aiemmasta tuttu niin miksi J. K. Simmonsin esittämä hahmo ei ole aiemmissa osissa ollut kallonkutistaja Silberman, kun kuitenkin on tarinalliselta kehitykseltään nimenomaan juuri hän.

No kuitenkin, koetetaan turhan jaarittelun sijaan hieman tehdä yhteenvetoa: Terminator Genisys on parempi kuin odotukset sitä kohtaan väittivät ja sen idea yhdistää parhaimmat Terminator-elokuvat osaksi omaa tarinaansa muutenkin kuin jo tapahtuneena on varsin kunnianhimoinen, vaikka siksi sortuukin ajoittain turhaan apinoivaan tributointiin ja tuodessaan mukaan Skynetin omana erillisenä hahmonaan muuttuu se hölmöksi kuin The Matrixin ensimmäisen osan jälkeen ja kaikki koukerot saivat ajattelemaan, että kiva kiva, mutta tarvittiinko todellakin sitä taikka tätä. Varsinkin taas uuden Terminator-mallin tuominen mukaan oli pettymys koska oli hyvä idea karsia kolmannen ja neljännen mallit pois, eikä siten ollut juuri tarvetta niiden korvaamisella. Yksi esintyjistä oli virhe, muutama ainoastaan harmiton ja joku oli jopa parempi kuin etukäteen luuli (Jason Clarke on tähän mennessä varmasti uskottavin John Connor, ainakin jos ajattelee häntä johtatyyppinä). Genisys oli varsin positiivinen yllätys siten, että vaikka se tyypillisen jatko-osan tavoin toistaakin itseään, niin onnistuneen jatko-osan tavoin myös kertoo jotain uuttakin, eikä tee kumpaakaan katsojaa aliarvoiden taikka pilkaten kuten etenkin Salvation teki. Se mistä tosin en pitänyt on se hölmö tekoaikaan sitominen älypuhelimien ja applikaatioiden kautta, sillä vaikka sellaiset ovatkin ymmärrettäviä päivytyksiä tarinaan niin välillä niiden tyrkytys oli kuin jotain mainostelevisiota ja määränsä vuoksi ne tulevat olemaan juuri niitä seikkoja joiden vuoksi Genisys tulee liian nopeasti tuntumaan vanhalta.
Mukana on tietenkin Schwarzeneggerin iän vuoksi joitakin ikään liittyviä huomautuksia, mutta onneksi ne eivät ole vitsejä vaan pikemminkin samanlaisia kulumisen osoituksia kuin William Munnylla Armottomassa.

Erityisen veikeää on se, että tämä on enemmän tarinaltaan kuin räjähdyksiltään mielenkiintoinen ja vaikuttaisikin siltä kuinka Terminator-leffat saavuttivat tehostetoimintansa osalta viimeisen etappinsa Terminator kolmosen nosturiajelulla:
Minkä vuoksi uskallan vaipua hienoiseen itsepetokseen sen suhteen, että jos enää ei voida tehdä kuvallisesti isompaa Terminatoria niin ehkäpä he tekevät sen tarinallisesti.

Ei niin huono kuin Terminator Salvation, vaan parempi, paljon parempi. Mutta toisaalta, mikäpä ei olisi?

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Greatest shit ever = Greatest shits. Tuli jostain syystä mieleen.

...noir kirjoitti...

Greatest shits taitaa olla tohtori Bristolin levytys.