The Legend of Tarzan (2016)

Apinain kuningas Tarzan (Alexander Skarsgård) on jo poistunut Afrikan viidakosta kokeakseen syntynimellään lordi John Claytonina millaista elämä brittiläisessä kaupungissa on ja nyt häntä houkutellaan takaisin Afrikkaan toimimaan jonkinlaisena oppaana/konsulttina tohtori Georgen (Samuel L. Jackson) tutkimuksissa selvittämään miten kongolainen diktaattori tyranniansa rahoittaa. Samaan aikaan verenhimoisen alkuasukasheimon johtaja Mbonga (Djimon Hounsou) tuskin malttaa odottaa Tarzanin paluuta voidakseen kostaa sen kuinka valkoinen mies riisti häneltä poikansa ja vihan kanavoinnissa auttaa ilkeä palkkasoturi tai jotain Leon (Christoph Waltz). Tarzan koettaa estää vaimoaan Janea (Margot Robbie) tulemasta mukaan, koska hei, siellä odottaa vain hengenvaara, mutta Jane on moderni vahva itsenäinen nainen, joten hän lähtee mukaan tullakseen kaapatuksi ja sitten Tarzan voi hänet pelastaa. Paita pois Magic Mike!

Yksi mukavimmista muistoistani liittyen lapsuuden elokuvakokemuksiin on se kuinka tuolloin jokainen kesäviikonloppu tuntui tulevan jokin Johnny Weissmullerin Tarzan-elokuva ja jos esimerkiksi olin leikkimässä pihalla kutsui äitini minut sisään katsomaan niitä. Tämä on tietenkin ylen harvinaista ei vain meillä vaan ylipäätään missään, koska tyypillisestihän lapset ajetaan mielummin television äärestä ulos leikkimään kuin sitä katsomaan. Kenties syynä oli vain se, että päiväelokuvana Tarzan sattui tulemaan ruokailuaikana ja olisin kuitenkin tullut kutsutuksi sisään, mutta kuitenkin kiitos niiden päivien yhdistän elokuvallisen Tarzanin ensisijaisesti Weissmulleriin ja niihin kivoihin kesäpäiviin. Mitä sitten jos jokaisessa elokuvassa puolet väestöstä hukkui juoksuhiekkaan taikka putosi vuorelta alas, ilma sentään oli nätti.

Onhan niitä muitakin Tarzan-leffoja ja tietenkin tv-sarjoja, mutta Weissmullerin jälkeen ainoa oikeasti mieleen kunnolla porautunut oli Christopher Lambert Greystokessa, mikä varmasti johtui siitä kuinka se oli ensimmäinen tarzanointi joka koetti olla täysin sarjakuvattoman vakava versio aiheesta (vrt. Batman Begins) ja osoittaa, että kyllä lannevaatteinen apinain kingikin voi esittää syvää draamaa. Hyvä leffa ei siinä mitään, mutta kyllä se silti on aika vaikea ravistaa päästä sitä tiettyä imagollista koomisuutta jota Tarzan väkisinkin edusti, halusi tai ei. Asiaa ei ainakaan auttanut se, että Casper Van Dien kuuluu Tarzanin roolin esittäneisiin ja silloin riippumatta muista elementeistä on vakavuus kuin humalainen klovni liukastumassa banaanivuoreen. Ei se mitään, vaikka Greystoke olikin varsin onnistunut aiheen vakavoittaminen niin kyllä minä ihan mielelläni näen Tarzanin enemmän viihteenä kuin jonkin eksistentialistisen kriisivyyhdin purkajana, mutta sitten näin tämän The Legend of Tarzanin trailerin ja ajattelin, voi pojat! toki kelpuutan tässä aiheessa vähäajatuksisen popcornviihteeen, mutta tämä näyttää jo todella hölmöltä. Fast and the Furious-tason idiotismilta ja jos Tarzan hyppelisi puusta toiseen hohtavalla urheiluautolla Skrillex feat. Pharrellin soidessa taustalla niin en edes huomaisi siinä mitään outoa, koska näin tyhmähän se on muutenkin. Ei se nyt sinänsä huono asia ole koska kyllähän The Legend of Tarzan on tehty aika onnistuneesti ja odotuksiani paremmin, mutta itseäni ajatellen se menee aivan liian pitkälle siinä pintakiiltoisessa pikaruokamaisessa massarunkkaamisessa, että 109 minuuttia pelkkää huttua oleva elokuva on aivan liian pitkä jos jo pelkkä traileri muutamana minuutteineen aiheutti ällöttävän sokerihumalan jonka haluaa vain yrjötä pois ja mieluiten elokuvatekijöiden päälle. Kyllä minä pidän tahallisesti hölmöistä elokuvista - olettehan te nähneet mistä yleensä kirjoitan - mutta jotenkin tällaisissa hemmetin ison rahan elokuvissa se rasittaa varsinkin silloin kun tekijät ovat kaikesta huolimatta tunteneet jonkinlaista itsepetoksellista vastuuta saattaa myös asiallisuutta mukaan, mutta kun tehdään käytännössä elokuva pelkästä sokerista joka valuu rasvattua erektiota pitkin niin hittoon silloin vähätkään halut esitellä motiiveja taikka henkistä kasvua kun se minuutti tai kaksi jossa pidetään käsistä kiinni ja sanotaan "rakastan" on sekin kuin pelkkää Vin Dieselia pullistamassa lihaksia keskiaukeamatytöissä uidessaan. The Legend of Tarzan on oikeastaan siis ihan samanlainen kuin jokin Andy Sidariksen tissitoimintaelokuva, mutta siltä osin vähemmän uskottava, että Sidaris sentään ei edes väittänyt olleensa tosissaan.

Varmasti tämä ajaa asiansa märkien unien kohteena, onhan se kuitenkin hyvin taidokkaasti kuvakäsitelty saliselfie ja etenkin sellaiseen elokuvaan on Alexander Skarsgård ulkoisesti aivan täydellinen mallinukke, vaikka vaikuttaakin siltä että miehessä kytee liekki jonka voisi kanavoida muuhunkin ihmisluonteeseen kuin aaaoooeee!!!

Otan siis Tarzanin liian vakavasti.

MItä elokuvatekijät eivät ainakaan tehneet siinä vaiheessa kun Tarzan juoksee luotisateen läpi saaden osumia jotka eivät haittaa pätkääkään ja muutenkin miehestä tehdään pelkän normaalia kyvykkäämmän ja vahvemman sijaan täysin kaikkivoipainen supersankari, että jos jossain vaiheessa mies olisi vaikkapa vaivatta potkaissut jonkun pahiksen junan seinän läpi ei se olisi tuntunut laisinkaan oudolta. Ai niin, niinhän siellä tapahtuikin.

Sekin tuntui välillä menevän absurdeihin mittasuhteisiin kuinka jokainen kerta kun Skarsgård oli ilman paitaa niin oli kuin olisi koeteltu jotain Instragramin tai vastaavan palvelun säädyllisyysrajoja ja pistetty strategiseen kohtaan vain jokin sydätarra jotta ei muka rikottaisi sääntöjä. Ei se mitään, mutta kyllä sitä välillä ajatteli, että jos kerran halutaan tehdä pornoa niin miksi tyytyä pehmosellaiseen. Huvittikin kuinka elokuvan ekstroissa tekijät totesivat etteivät voineet laittaaa Tarzanille lannevaatetta koska se näyttäisi hölmöltä ja olisi turhan paljastava, joten laitetaan ihonväriset polvihousut jotka ovat niin matalalanteiset että myös kireät ettei voi edes huomata päällä olevan yhtään mitään. Stupid sexy Flanders!

Ah, tykkäsin kovasti siitä, että vaikka Tarzan ei olekaan populaarikulttuurissa pitkään aikaan vaikuttanut (edellinen huomioarvoinen lienee vuoden '99 Disney-animaatio) niin silti ei sorruttu pelkkään syntytarinaan, vaan Tarzan oli jo heti elokuvan alussa veteraani liaaniheilunta-alallaan ja jo poistunut viidakosta muka sivistyksen pariin ja siten siinä missä suurin osa ns. sarjakuvaleffoista ensimmäisessä osassaan vain enimmäkseen esittelee hahmoja valmistellen jatko-osaa on tämä jo se tarinaa jotenkin edistävä kakkososa.

Ja minun pitää pyytää anteeksi sitä, että vertasin tätä Fast and the Furious-elokuviin, sillä eihän tämä nyt sentään pilaantunutta pissaa ole.

Jos Kadonneen aarteen metsästäjistä tehtäisiin remake (luojan tähden, älkää!) uskoisin Christoph Waltzin saavan Tarzanin perusteella Belloqin roolin. Arvelen Indyn toimineenkin jonkinlaisena mallina tätä tehdessä sillä mukana on muutama aika vahva laina, kuten esimerkiksi se se Waltzin ja Robbien ateriointikohtaus valkoisissa.

Tähdet: ***

The Legend of Tarzan