I'm cool, you're cool, we're cool, thank you, good night!

Kuolematonta Rocky Horroria lainatakseni "I would like, if I may, to take you on a strange journey." Joten tässä postauksessa ollaan aika kaukana elokuva-arvosteluista, jaaritellen henkilökohtaisuuksista ja jos se ei kiinnosta, odota päivä tai pari ja pukkaan tänne taas kirjoituksen surkeasta elokuvasta (tiedän jo mikä se on).

Vinkki: se on Kim Basingerin The Real McCoy.

Äitipuoleni (joka btw. on nuorempi kuin minä. Ei niin että sillä olisi merkitystä, mutta mainitsen sen silti) lähetti minulle taannoin tuon edeltävän kuvan joka ilmeisesti on vuodelta 1994, päätellen siitä missä tuolloin asuin, mitä julisteita oli huoneeni seinällä, miten niitä oli vielä sen verran vähän että seinää oli näkyvissä ja itselleni merkittävimpänä todisteena ajankohdasta se kuinka mikä-lie-varasto-se-tätä-ennen-oli-huoneeni oli vielä remontin kohteena.

Vaikka kuva ei ole mikään teräväpiirtolaatuinen on se aika kiva kuvaus ajastaan, tietenkin eniten itselleni joka muuten näyttää vain 15-16-vuotiaaksi aika hemmetin nuorelta, mutta mahdollisesti myös elokuva-tai-jotain-harrastajille jotka sivuavat ikäluokkaani. On muun muassa kuvaputkitelkkari, isokoteloisia videokasetteja ja juurikin aikaansa kuvaavia silloin suht' kovilta vaikuttaneita leffoja julisteissa. Siis c'mon, Uinu uinu lemmikkini 2? Sehän on ihan silkkaa sontaa! En itse asiassa edes muistanut, että minulla oli sen elokuvan juliste, saati että se toisti ideassaan ensimmäisen elokuvan visioita (jonka reuna näkyy vasemmalla ylhäällä), sillä samaa kuvaa en muista enää nähneeni sen video- tai dvd-julkaisuissa. Tuo Ultraman-julistekin oli tyystin pyyhkiytynyt mielestäni, kuten myös kirjoituspöydän Nintendo-tarrat. Tässä vaiheessa lieneekin syytä huomauttaa, että koska kuva ei suurennettaessakaan selvennä mitä on nähtävissä, niin itse tunnistan ne mitkä tunnistan tietenkin koska olen ollut lähemmin sidoksissa niihin.

Seinällä muuten on Pertti Salovaaran kuva nimikirjoituksella. Hei, Radio Mafian aikana hän oli lähes cool! Silloin olikin pieni pettymys se, että mies lähetti valokopioidun kuvan itsestään. Ei sillä väliä että kuva oli valokopio, mutta kun ei se nimmari enää aidolta vaikuttanut kun se oli juurikin kopioitu. Myöhemmin kuva päätyi takkaan.

Kaseteissa näyttäisi olevan ainakin Jurassic Park, Kellopeli appelsiini, Roskakuskit, Gremlins kakkonen, Candyman ja Imperiumin vastaisku (sama kasetti on edelleenkin tallessa), mutta muista näkyvillä olevista en ole kovinkaan varma. Näkyvä määrä ei kuitenkaan ole lähelläkään totuutta, sillä se oli jo tuollon pelottavan vidiootti.

Joo, olin aika pyylevä poika.

Tuon kuvan katselu palautti monia hyviä muistoja menneisyyden elokuvahetkistä ja muistakin sen henkisistä tai vain yleisistä lapsuuden kokemuksista mieleeni. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että olin penskana niin kova Turtles-fani (ei muinainen yhtye. Vaikka Happy Together onkin hyvä biisi) että menin ja vuorasin Nopsa-merkkisen polkupyöräni Turtles-tarroilla. Se oli tyhmää, sillä arvatkaa kuinka vaikea sitä oli saada kaupaksi kun oli aika ostaa uusi polkupyörä.

Tai että kun sain lahjaksi ilmakiväärin, pasifistina ruuvasin metalliosat irti, sahasin puuosan kahtia ja heitin takkaan. Tai että olin Marilyn Manson-fani?

Mutta niistä lisää joskus toiste, sillä tähän nostalgiatrippiini tulee muutakin kuin Kari Grandi.

Tuo paita on muuten edelleen tallella. Joo, sopii vieläkin.

Nyt kun ollaan tuolla edes lievästi elokuvaviitteisellä nostalgiamatkalla, niin jatketaan hyppäyksellä vuoteen 2001 jolloin toimin videovuokraamon työntekijänä.

Tuolloin Porvoossa edustamallani ketjulla oli kaksi liikettä ja se toinen, kuvan pieni sivuliike olikin olemassa käytännössä vain pitämässä kilpailijaa poissa, huomauttaen ettei asiakasvirtaa riitä kaikille. Ei se kauaa auttanut. Sitten kun tuon liikkeen vuokrasopimus päättyi siirryin sinne pääliikkeeseen ja olin siellä vuoteen 2009 ja kyllästymiseen saakka, vaihtaen sitten työpaikan nykyiseeni. Siinä vaiheessa kun tyystin huvin ja oman maun vuoksi valitun elokuvan katsominen tuntui siltä kuin olisi vienyt töitä kotiin, ei se enää ollut hauskaa ja oli aika tehdä jotain muuta. Enkä ole katunut kertaakaan, sillä vaikka olin rehellisesti sanottuna helvetin hyvä työssäni, olen sitä edelleenkin. Sittemmin vaihdon jälkeen olenkin kauhulla naamapalmuillut videoalan epätoivoistä räpiköintiä vastavirtaan ja kaikki ostamme kultaa-jutut, keittokirjojen myynnit sekä muut innovaatiot ovat olleet poikkeuksetta ohilaukauksia, ja pahinta on että niiden kehittäjät ovat taatusti itsekin tienneet virheellisyydestä päättäessään niistä ja ne eivät auttaneetkaan yhtään sen enempää kuin oljenkorsi sitä muijaa jonka Stallone pudotti Cliffhangerin alussa.

Stallonesta puheen ollen, tuossa kuvassa olevassa Hal ja iso rakkaus-julisteessa on Jack Blackin naaman tilalla Stallone D-toxista, koska tottakai.

Kun aloitin videovuokraamossa olivat vhs:t edelleen ainoa saatavilla oleva formaatti, mutta pian tulivat dvd:t ja muistan kuinka niitä oli aluksi pitkään vain sellaiset jotain kolmisenkymmentä kappaletta ja kuinka lähes jokaiselle asiakkaalle piti kädestäpitäen neuvoa miten niitä käytettiin. Kerran eräs asiakas josta sukeutui ystäväni palautti dvd:n sanoen ettei se toimi ja minä tietenkin suostuin vaihtamaan levyn, mutta tosiassa vaihdoin vain kotelon ja annoin saman levyn takaisin. Seuraavana päivänä hän saapui kehuen kuinka hyvä elokuva olikaan kyseessä. Se oli valhetta, koska se oli Scream 3. Huvittavaa on, että kun pian näiden haparoivien ensiaskeleiden jälkeen dvd löi itsensä rysäyksellä läpi (mitä bluray ei koskaan tehnyt, vaikka HDDVD:n kenkikin pois markkinoilta) ja formaatista tuli standardi niin toistuvasti aina vuokraamourani loppuun saakka sain neuvoa ihmisiä miten esimerkiksi tekstitys saatiin esille ja puhelut kuten seuraava olivat arkipäivää:

Asiakas: hei, mulla on lainassa teidän Seitsemän-dvd, mutta joka kerta kun mä laitan sen päälle niin siinä on vaan jotain äijiä puhumassa.

Minä: okei. Hei, katsotko sinne koteloon, siinä on se toinen levy jossa lukee disc 1, laitatko sen koneeseen. Nyt sen pitäisi toimia.

Eikä tuo ollut vitsi, vaan aivan oikeasti sattunut tapahtuma. Toisaalta muistan myös jotain kuponkilehteä selaillessani naureskelleeni kun siinä jokin leffoja myyvä yritys katsoi tarpeelliseksi mainita ettei dvd-levy toimi videonauhurissa, kunnes sitten kirjastossa kohtasin ihmisen joka sanoi ostaneensa kassillisen dvd-levyjä ja sitten kotona ihmetelleensä mihin ne videonauhurissa laitetaan. Jep jep.

Olin mielenkiintoiseen aikaan töissä videovuokraamossa, sillä se todellakin huojui muutoksen tuulissa. Ensin penskana osuin sopivaan saumaan kun videovuokraus räjähti, ollen niin kingi että siellä pystyttiin oikeasti orwellmaisesti ohjaamaan ihmismassoja (mitä muun muassa Apple ja vastaavat tekevät nykyään) ja sitten kun menin töihin sain nähdä miten videokasetit haudattiin elävältä ja sydämeeni koskee edelleenkin hetki kun viimeiset kasetit piti poistaa valikoimista uuden formaatin tieltä. Sain nähdä kuinka ihmisten elokuvakäyttäytyminen rupesi siirtymään pois fyysisestä formaatista ja kuinka bluraylla ei ollut oikeasti toivoakaan kaataa dvd-aitaa tieltään, koska se ei tarjonnut samanlaista edistyksellistä harppausta kuin dvd verrattuna kasetteihin ja tässä vaiheessa internet oli napannut niin ison osan kakusta, että tarvittaisiin jokin todellinen valonpilkahdus jotta sieltä enää pääsisi pois. Sitä eivät ole 3d eivätkä kaarevat televisiot. Sitä eivät ole uudet selfietoiminnot eivätkä eri väriset kuoret. Sitä eivät ole ostamme kultaa-toiminnot eivätkä keittokirjat. Mikä se on, siitä en ole varma, mutta se ei ainakaan ole sitä että kun nyt menet videovuokraamoon et saa muita vaihtoehtoja kuin uusimmat elokuvat (joskin vuokraamon käsitys ensi-iltaelokuvasta on ajallisesti pidempi kuin Metusalemin ikä) ja irtokarkit. Ihan oikeasti, jos nykyään haluat ns. vanhan elokuvan joudut astelemaan vuokralta poistettujen seuraan, sillä vuokraamoissa ei enää ole kuin uutuudet ja ne vuokralta poistetut, ja jälkimmäisiä on enemmän kuin tribblesejä Star Trekissä.

Surullista on etenkin se, että kun kysyt videovuokraamon työntekijältä suositusta tyrkyttää hän sinulle jotain niistä uutuusleffoista ja perusteluna sille miksi se on hyvä on se että se on uusi. Siis c'mon hei, jos en ole nähnyt sitä aiemmin on se uusi oli se sitten vuodelta 2016 ennen tai jälkeen kristuksen. Ja se että se on uusi ei tee siitä automaattisesti hyvää. Ei!

Minulla on taatusti enemmän elokuvia kuin Porvoon ainoassa (se aikoinaan paikalle saapunut kilpailija ei kauaa kestänyt) videovuokraamossa. Ainakin mitä eri titteleihin tulee.

No, kyseessä on kuoleva ala, joten olkoon sitten karkkikauppa.

Olen kuitenkin iloinen, että ehdin alta pois ennen kuin laiva oli enemmän veden pinnan alla kuin päällä ja olen ehtinyt niin sisältä kuin ulkoakin kokea alan muutokset.

Nyt minä vain kirjoitan näitä huuhaatekstejä elokuvista ja niiden ulkopuolelta, ja pidän harrastuksen harrastuksena, työn työnä. Edelleen kuitenkin edellytän sitä, että työstäkin on pidettävä. Joten kun joku sanoo sen ettei työstä tarvitse tykätä, niin vastaa että "suu kiinni Dupont-kaksonen!" sillä työ ei ole tekemisen arvoista jos siitä ei pidä. Pomoista ja heidän idiotismin esityksistä ei tarvitse pitää, mutta itse työn tulee olla nautinnollista, sillä jos ei päivän päätteeksi voi todeta itselleen että tein hyvää työtä, niin silloin on parempi tehdä jotain muuta. Uskokaa pois.

Ennen poistumistani palaan vielä videovuokraamoon ja kaivoin sitä varten arkistoistani muiston vuodelta 2008:

8.5.2008 

Kohtasin asiakkaan joka pelotti minua ihan sairaasti. 

Paikalle saapui noin hieman päälle 30 vuotias isokokoinen mieshenkilö. Hän ei ollut ymmärtääkseni humalassa, vaan oli vain muuten hieman tärähtäneen oloinen ja hänen henkensä haisi ihan julmetusti. Olen nähnyt saman asiakkaan aiemminkin ja hän on aina vaikuttanut hieman ärsyttävältä. Hän on niitä henkilöitä jotka tulevat vain ja pilaavat joka paikan karman. Hän on heitä jotka tuijottavat taukoamatta kertaakaan räpäyttämättä silmiään ja tietenkin tulevat muutaman sentin päähän kasvoistasi, jotta olosi olisi mahdollisimman ahdistunut. 

Hän kysyi uskonnollisia leffoja, mutta teki samantien kovaäänisesti selväksi ettei hän halua mitään Hollywoodroskaa, kuten Mel Gibsonin Passion of the Christ. Sanoin että eiköhän meiltä jotain löyty ja näytin hänelle joitakin uskonnollisaiheisia elokuvia ja kuuntelin kuinka hän selitti miksei pidä uskonnollisista leffoista ”niissä aina vääristetään raamattua. Ei Jeesus kantanut itse edes ristiään, eikä sitä taidettu ristiinnaulitakaan!” johon itse totesin ”en ollut paikalla, joten en mene vannomaan.” Kohta hän kuitenkin Kieslowskin Punainen-elokuvan nähdessään muutti mielensä ja halusikin ne muut värit ”se vihree ja sininen!” huomattuaan kuitenkin kannessa tekstin jossa todettiin elokuvan olevan riipaisevaa draamaa, iski hän elokuvan takaisin hyllyyn ja kertoi ettei haluakaan katsoa ”tälläistä paskaa!” Huomattuaan Madonnan elokuvan hyllyssä aloitti hän syvällisen monologin Madonnasta ”huora se on. Pelkkä huora. Niin kuin ne kaikki. 'i'm a material girl' niin se laulaa ja tarjoo itteensä kaikille, koska se on huora!” Jotta siinä ei olisi jo tarpeeksi, niin nähdessään Brokeback Mountainin hänen oli kerrottava että ”mä vihaan homoja, ne pitäisi kaikki tappaa BAM! Mut sit mä vaan joutuisin vankilaan, niin epäreilua se on. Raamattukin sanoo että homot pitäis tappaa.” Joten tämän jälkeen hän tietenkin valitsi Star Trek-elokuvan (Star Trek VI: The Undiscovered Country.) Hän jatkoi vielä tarinointiaan kertomalla kuinka ”Saatana ei voi ostaa sielua, koska Jumala päättää kauan ihminen elää. Saatanahan on langennut enkeli, joten se ei voi Jumalalle mitään.” Sopivan tauon tullen sanoin kollegalleni ”mua pelottaa ihan helvetisti” ja creepyn asiakkaan poistuttua jatkoin ”mä olin varma että kohta se nylkee mut, iskee lihakoukkuun kiinni ja pukee mun ihon itsensä päälle.” 

Hitto kun tuollaisen tyypin piti valita Star Trek-elokuva, ei sellainen ansaitse nähdä niitä. Ja niin, en minä vaan muista että raamatussa sanottaisiin, että homot tulisi tappaa. Tuo hyypiö on kammottava.

Loppuun vielä Skinny Puppya, koska se on aika samperin hyvää (leffafriikit varmaan kuulevat kappaleessa jotain tuttua).