Tropa de Elite (2007)
Rio de Janeiron värikkään iloisen ulkopuolen sisällä slummeja hallinnoivat väkivaltaiset rikollisjoukot huumekauppoineen ja suuri osa kaupungista on niin avoimesti heidän käsissään ettei sinne kutsuta poliiseja kuin korkeintaan omiin hautajaisiinsa. Huumerikollisten alueilla vallitsee siis heidän oikeustajunsa ja tuomiot ovat sen mukaisia. Toki jo pelkästään kansainvälisen torumisen pelossa poliisi koettaa tehdä jotain asialle, mutta taistelu vaikuttaa tuulimyllysodalta ei vain koska vastassa on hyvin raskaasti aseistetut häijyläiset jotka valheellisesti edustavat kansaa, jolloin kytät ovat etenkin harhaidealistiopiskelijoiden silmissä natsisikoja, mutta kun vieläpä osa niistä natsisioistakin on pahiksien palkkalistoilla. Tästä syystä brasseilla on poliisien erikoisryhmä, BOPE, jonka tehtävänä on iskeä kova kovaa vastaan, vaikka siinä sitten pitäisi matkalla jyrätä omat kollegat alle. Tuohon ryhmään ovat nyt pääsemässä keltanokat Matias (André Ramiro) ja Neto (Caio Junqueira), joista ensimmäinen sinisilmäisenä koettaa edetä hyveelliseksi asianajajaksi, johon BOPE voisi olla hyvä ponnahduslauta ja jälkimmäinen on mukana hieman enemmän toiminnan vuoksi. Molemmat toki haluvat tehdä hyvää, mutta pitäähän se jotenkin muutoin kuin vain ihonvärin avulla erotella nämä hahmot toisistaan. Matias nousee heistä paremmin esiin sillä hänen hyvä poika-imagonsa on ajoittain turhankin korostetusti esillä ja siten hänen avullaan esitellään sitä silmien avautumista maailman raadollisuuteen. BOPE-kapteeni Nascimento (Wagner Moura) saattaa näyttää babyfacelta, mutta hänen alaisuudessaan elämän kova koulu tulee paremmin esille kuin lukiota keskeyttämällä taikka Popedaa kuunnellen. Ja jokainen joka on Paten kokenut, on kärsinyt jo tarpeeksi.
Mouran esittämä kapteeni Nascimento toimii elokuvan kertojana ja hän onkin hyvin vahvasti äänessä, mikä saattaa tuntua ajoittain hieman rasittavaltakin kun koettaa keskittyä kuvassa esiintyvien eri ihmisten tarinoihin. Joskin elokuva on tehty aikalailla siten, että Matias ja muut hahmot ovat hieman kuin jossain kytistä (tai pikemminkin kyttäryhmästä, ei yksilöistä) kertovassa dokumentissa ja siten vaikka Matiaksen kautta esitelläänkin sitä miten hienohelma (vaikkakin on mainitusti köyhistä oloista) joutuu likaamaan kätensä niin kun katsoo BOPE-ryhmää kokonaisuutena ei heidän persoonillaan ole lopulta niinkään väliä. He ovat tiimi ja heitä koetetaan kuvata kokonaisuutena, ei erillisinä persoonina ja siksi varmasti Nascimento kertojana on niin dominoivasti kaiken päällä, koska hän tietenkin joukon johtajana kertoo mistä on kyse ja muut toimivat vain osasina jotka yhdessä toteuttavat käskyt. Ei sooloilua, edes kertojalta. Sinänsä tämä ajatus eräänlaisesta dokumentaarista kommenttiraidalla toimii hyvin, vaikka tosiaan aluksi se Nascimenton puheripuli vaikuttaakin ärsyttävältä kun koettaa keskittyä varsinaiselta keskushahmolta tuntuvaan Matiakseen, mutta kun huomaa että Matiaksen jutut ovat niitä puhkikuluneita idealisti kovassa maailmassa-kliseitä (yliopisto-opiskelijat vihaavat kyttiä koska ovat kuulleet mutta eivät kokeneet heidän hakkaavan kaikki vastaantulijat ja Matias on opiskelevana poliisina suru puserossa) niin sitä toivookin että tausta olisi enemmänkin nimetöntä sekä kasvotonta. Olisin oikeastaan halunnut, että kaikki hahmot olisivat jätetty vaille nimeä (oli aivan turhaa edes mainita Netoa nimeltä, kun ei häntä meinaa edes huomata elokuvan kuluessa) ja heidän työnsä ulkopuolisesta elämästä ei olisi kerrottu mitään, sillä elokuvan voima on ehdottomasti siinä kun kuvataan kyttien hektistä toimintaa huumeiden vastaisessa sodassa ja sen epätoivoisuudessa. On pakko lyödä kun puhe ei auta, mutta lyöntiin vastataan potkulla, etc.
Minä pidän kovasti Tropa de Elitestä, vaikka olenkin ensimmäisenä toteamassa että varmasti osa sen menestyksestä joka sitten tietenkin vei ohjaaja José Padilhan jenkkimarkkinoille käskyttämään juontuu City of Godin (2002) herättämästä agressiivisten latinoleffojen noususta (brassi La Haine). Uskon toki Tropa de Elitellä olleen mahdollisuuksia täysin omin avuin menestymiseenkin, mutta en aivan täysin allekirjoittaisi jatko-osan syntymistä ja kansainvälistä sukseeta ilman jo tehtyä pohjatyötä. Hahmoissa ja tapahtumissa on hetkittäin kliseisyyttä, Nascimenton puhe ja sen saarnaavuus voivat tuntua rasittavilta, jonkinlainen kytistä kertova dokumentaarisuus ja Matiaksen perusdraamallinen kasvutarina eivät kohtaa toisiaan aukottomasti, mutta näyttelijät ovat hyviä, kuvauksessa on aiheeseen sopivaa levottomuutta, toiminta on sujuvasti toteutettua sekä uskottavan oloista ja elokuva näyttää sillä etelä-amerikkalaisen kuluneella (keltaista ja vihreää) tavalla kauniilta, ja faveloiden tavoin petolliselta.
Sanoisin että kyseessä on kolmen tähden leffa jolle annan enemmän.
Tähdet: ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti