tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hurjapää (Red Line, 1995)

Taskuraharyöstöjä huvikseen tekevä mekaanikkohurjastelija Jim (Chad McQueen) tulee eräällä viinakauppakeikallaan pikkurikollispomo Kellerin (Jan-Michael Vincent) bongaamaksi ja siten kiristetyksi autovarkauksiin.

Koska elokuvien kansissa koetetaan lähes poikkeuksetta korostaa myyvimpiä puolia, niin ei ole mitenkään tavatonta nähdä vaikkapa minimaalisessa cameoroolissa olevan tähtinäyttelijän nimen olevan näkyvimmässä osassa ja kuinka edelleen jonkun Michael Madseninkin kohdalla jaksetaan korostaa herran roolia Reservoir Dogsissa. Silti minun täytyy Chad MacQueenin kohdalla ihmetellä sitä ettei sorruta laittamaan tämänkin elokuvan kannessa mainitun mistä tuttu-elokuvan sijaan vain mainintaa "Steven poika." Ihan jo siksikin, että herran filmografian perusteella se on kuitenkin ja mahdollisesti valitettavasti se merkittävin rooli.
Niin ja kun tuo Madsen nyt tuli mainittua, niin missä Highlanderissa hän muka oli mukana?
Onneksi menuruudussa Reservoir Dogs edelleen muistetaan:

B on vahvana läsnä, sillä edellä mainittujen starojen ohella mukana ovat myös Julie Strain, Robert Z'Dar, Corey Feldman, Joe Estevez ja voi hyvä luoja sentään, Ron Jeremy (moni kylläkin osassa jota ei huomaa ilman suurennuslasia). Joten pelkästään nimien mainitseminen lienee tarpeeksi kertomaan ettei kyseessä ole kovinkaan perinteisellä tavalla hyvä elokuva. No, p*ska se on muutenkin.
Ilmeisesti Chad McQueenin kohdalla on joko hänen omasta aloittestaan taikka muiden käskytyksestä päätetty hyödyntää isän mainetta (vrt. Lon Chaney Jr.) ja tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä cooler king-imagoa, eikä elokuvien yleistä laadukkuutta. Siispä Chad-versio on ylikorostetusti muka cool, josta kielivät esimerkiksi hiusmalli, vaatetus, tapa jolla hän tupakoi, yleisasenne ja jopa käytettävissä olevat automerkit. Tosin se on sellaista urbaanin sanakirjan ja 90's radical-awesome-käsitystä cooleudesta joka on pahuksen päälleliimattua ja muuntunut jo viimeistään vuonna 1995 tahattoman koomikseksi, jolloin Chad McQueen on cooler kingin sijaan yhtä katu-uskottava kuin Bart Simpson.
Näyttelijöistä vakuuttavin on Jan-Michael Vincent, mutta hänen rikollispomoroolinsa saa esiintymiskyvyistä riippumatonta apua ennen kuvauksia kokemastaan auto-onnettomuudesta jonka vaikutukset näkyvät hänen kasvoillaan ja miehen arvet tuovatkin pahiksen rooliin tarvittamaa lisäpontta. Lisäksi ilmeinen kipulääkitys on pakottanut keskittymään hieman normaalia enemmän.

Jotenkin Vincentista tulee mieleen Marvelin Palapeli yhdistettynä Ron Perlmanin Hirviöön.

Kyseessä on siis tavanomainen halpisaction jossa on autohurjastelutoiminnaksi valitettavan puutteellista vauhtia (eikä tämä tosiaankaan ole mihinkään säkenöivään dialogiin tukeutuva teos) ja runsaasta B-starojen määrästä huolimatta heistä on hyvin vähäisesti iloa koska valtaosa tuntuu vain vilahtavan kuvassa ja senkin aikaa he seisoskelevat tekemättä yhtikäs mitään. Ja kun vauhti puuttuu ja innostus loistaa poissaolollaan niin Hurjapään ainoa hurja seikka ovat nämä näyttelijöihin liittyvät sivuseikat kuten nyt se Madsen Highlanderissa. Yksi mainio sellainen on pieni naureskelu Ron Jeremylle, jota varten lainaan Killing Zoe-kirjoitustani:
"Näyttelijöistä pitää vielä mainita pornon siili, eli Ron Jeremy ja hänen tarpeeton, mutta lopulta hauska sivuroolinsa. Jeremylla on ihan pieni rooli jonkinlaisena pankin vahtimestarina jonka huoneen ovi potkaistaan auki ja mies ammutaan heti ennen kuin hän ehtii tekemään mitään.
Aikoinaan olikohan se nyt Neloselta tuli sellainen kaksiosainen Ron Jeremy-dokumentti, jossa hieman irvailtiin miehen halulle kokeilla ns. oikean näyttelijän uraa ja siinä esitettiin looppina tuota Killing Zoen kohtausta jossa Jeremy ammutaan ja ammutaan ja ammutaan, ja se oli esimerkki siitä mihin hänen kykynsä oikeana näyttelijänä yltävät."
Hurjapäässä Jeremy ei kuole, mutta hänen roolinsa on vähintään yhtä merkityksetön ja edelleen kuin kiusantekoa hänen halulleen olla ns. asiallisissa elokuvissa. Jeremy kun esittää Hurjapäässä Jan-Michael Vincentin puutarhuria joka nousee seisomaan. Siinä se oli. Jotain kolme sekuntia kestävä rooli.

No, on tässä sentään kohtaus jossa Z'Dar on jumissa kellahtaneessa autossa ja palaa räjähtäen hengiltä. Autossa ei selvästikään ole edes nukkea osoittamassa siellä olevan mitään ihmistä muistuttavaakaan.

Tähdet: *
Hurjapää

2 kommenttia:

Graduated Cylinder kirjoitti...

Highlander II:ssa oli Virginia Madsen ja Michael Ironside, joten kansitekstin tekijä on varmaan luovasti yhdistellyt nimet. Ja tarkalleen ottaen Dom Deluisekin esiinkyy vasta Smokey and the Bandit II:ssa.

Taannoin ostin alelaarista kasa Atlantic filmin ja Asylumin skandijulkaisuja ja naureskelin takakansien robottikäännöksille.

...noir kirjoitti...

Siinäkin tapauksessa olisi mennyt Higlanderit sekaisin, kun kyllähän tuo kannen maininta viittaa ensimmäiseen.

Eipä se Dom Deluise tässäkään juuri esiinny kuin sekunnin kaksi, joka sekin on kyllä jo liikaa.