Vaihtokaupat (Trading Places, 1983)

Ökyrikkaat Duken veljekset Randolph (Ralph Bellamy) ja Mortimer (Don Ameche) kinastelevat siitä vaikuttaako menestykseen perimä vaiko ympäristö ja ratkaistaakseen kiistansa he päättävät tuhota yhden menestyksen huipulla olevan ihmisen ja nostaa tilalle toisen katuojasta, nähdäkseen pystyykö edellinen nousemaan takaisin alkuperäiselle paikalleen. Niinpä Dukejen sijoitusfirman hienohelmainen johtaja Louis Winthorpe kolmas (Dan Aykroyd) lavastetaan narkkarivarkaaksi ja hänen seuraava asuinpaikkansa saa löytyä katuojasta, kun taas siellä normaalisti aikansa viettävä kerjäläishuijari Billy Ray Valentine (Eddie Murphy) pääsee Dukejen avustuksella samaisen sijoitusyrityksen johtajaksi.
"Mikäli hän menettäisi työnsä, kotinsa, morsiamensa, ystävänsä, jos hänet häpäistäisiin, pidätettäisiin, heitettäisiin vankilaan... Silloin hänestä tulisi rikollinen aivan helposti."
Siispä Louis saa pian huomata, että ainoa ystävä löytyy Opheliasta (Jamie Lee Curtis), prostituoidusta jolla on sydän kultaa ja luonnollisesti heti hahmon tullessa esiin tiedämme hänen olevan se Louisin oikean rakkauden kohde. Toisaalla Billy Ray nauttii uudesta asemastaan ja hänen luonnollinen lahjakkuutensa tekee vaikutuksen myös muuhun ylimystöön, mutta Billy Ray onkin nokkelampi kuin Duket luulevat ja hän pistää merkille veljesten epärehellisyyden. Kunhan väärinkäsitykset Louisin kanssa on selvitetty, voivat he Ophelian kera näyttää Dukeille ettei ihmisillä saa leikkiä kuin se seksuaalisesti aktiivinen gorilla. 

Alunperin Gene Wilderille ja Richard Pryorille tarkoitettu elokuva näyttääkin heidän elokuvaltaan, sillä Winthorpen ja Valentinen rooleihin on hyvin helppo kuvitella juuri nuo kaksi näyttelijää. Onneksi heidän jäätyään pois kuvioista, tulivat tilalle Aykroyd ja Murphy jotka enemmän kuin hyvin täyttävät edellisten saappaat ja vaikka Vaihtokauppoihin onkin tosiaan helppo kuvitella Wilder ja Pryor, niin se ei tarkoita ettäkö heitä mitenkään kaipaisi elokuvassa. Aykroyd on erinomainen snobistisena Winthorpena joka on niin pihalla kultalusikan ulkopuolisesta tavallisesta elämästä, että on suoranainen ihme ettei hän kuole heti astuessaan ovesta ulos ja 80-luvulla Murphy oli vielä niin viriili suustaan, että Valentinen liukaskielinen hahmo on hänelle kuin hampaiden pesu, helppoa kuin mikä.
Näyttelijävalinnat osuvatkin mainiosti kohdilleen pääosistaan sivullisiin ja mainiot Ameche ja Bellamy tuovat mainiosti mieleen Muppetien kritisoivat vanhukset.

Huumori koostuu ymmärrettävästi pitkälti kala kuivalla maalla-konseptista, jolloin Valentinen rahvaanomaisuus ronskista kielenkäytöstä tuttaviin aiheuttavat kommelluksia hienostopiireissä, kun taas ylellisyyteen tottunut Winthorpe saa kovemman kautta huomata ettei ylimielisyys nokannostoineen sovellu todellisuuteen jossa sellainen pyytää turpaanvetoa. Samalla mukana on tietenkin sitä opetuksen antamista kun näytetään ettei ihmisiä saa kohdella eri tavoin heidän asemastaan johtuen, mutta onneksi tämän aiheen ei anneta olla sentimentaalisuuteen sortuvaa, vaan se on pikemminkin vain pakollinen asia joka on suoritettava, jotta edetään maalilinjalle saakka. Kuitenkin tämä rikkaat ja köyhät-aihe aiheuttaa joitakin pinnallisuuksia, kuten se kuinka nopeasti menestyneen ihmisen ystävät hylkäävät hänet kivikkoisen tien tullessa eteen, mutta toisaalta tälläiset kärjistykset sopivat varsin hyvin komediaan jonka tarkoitus onkin pelata eroilla. Oikeastaan sitä melkein toivoisi, että se lopun osoitus siitä kuinka eroja ei oikeastaan olekaan olisi jätetty pois ja ääripäät olisivat pidetty sellaisina, jolloin huonoon asemaan päätynyt menestyjä jäisi sinne surkeuteenn ja pinnalle nostettu pysyisi siellä kunnes seuraava vedonlyönti koittaa. Tämä ajatus tulee mieleen etenkin Jamie Lee Curtisin hahmoa katsellessa, joka toki esitetään ihan hyvin, mutta on hahmona turhan kiltti. Curtisin prostituoitu on vain hivenen uskottavampi maailman vanhimman ammatin harjoittaja kuin Julia Roberts Pretty Womanissa, joten siinä kohtaan olisi kaivannut mustempaa huumoria.
Mutta vaikka elokuvan jälkeen saattaakin tuollaisia ajatelmia tulla mieleen, niin osuvat näytteijät, hyvin kirjoitettu dialogi ja erinomainen koominen ajoitus varmistavat kuitenkin sen, ettei elokuvaa katsellessa toivo synkempää otetta, taikka muita muutoksia, sillä mielummin sitä kuluttaa aikansa rasittamalla nauruhermoja.

Tähdet: ****
Vaihtokaupat