maanantai 12. marraskuuta 2012

Movie monday: porukka

"Leffoista löytyy usein tiimejä, porukoita jotka tekevät kaiken yhdessä, puhaltavat yhteen hiileen ja täydentävät toisiaan. Mikä on sinun suosikkiporukkasi?"

Star Trek-sarjojen miehistöt ovat aina olleet kovasti mieleeni ja koska osa niistä on esiintynyt samoina kokoonpanoina elokuvamuodossakin, niin he kelpaavat hyvin tähänkin haastevastaukseen, johon toki olisi voitu etsiä muualtakin heitä oikeita.
Tv-sarjoina Star Trekeilla on tietenkin hieman epäreilu asema elokuvia kohtaan, sillä näissä voitiin etsiä suuremmassa rauhassa juuri sitä oikeaa kokoonpanoa ja karsia pois päällekkäisyyksiä (Tasha Yar, joka käytännössä toimitti samaa virkaa Worfin kanssa), poistaa ylimääräisiä ulokkeita (Wesley Crusher), ymmärrettiin kuka täyttää parhaiten paikan (tohtori Pulaski pois, Beverly Crusher takaisin), annettiin enemmän tilaa oikeille hahmoille (Data, Elim Garak, Odo, Seven of Nine, Tohtori EMH1) ja siellä ovat myös ne sopivasti ärsyttävät hahmot (Neelix).
Kokoonpanoja hiottiin kunnes juuri se oikea oli muovautunut. Kuka esimerkiksi voisi kuvitella alkuperäistä Star Trekia ilman Chekovia, joka kuitenkin tuli mukaan vasta kakkoskaudella. Ja vaikka Garak ei varsinaisesti kuulunut Deep Space Ninen miehistöön, niin ilman häntä ryhmä ei olisi toiminut oikein.
Se tosin hiukan on aina ärsyttänyt, että Jadzia Dax putosi Deep Space Ninesta pois ja tilalle tuli Ezri Dax. Kyse ei ole siitä, ettäkö en pitäisi Ezria esittäneestä Nicole De Boerista, mutta Jadziaa esittänyt Terry Farrell oli enemmän mieleeni ja palkkiokiistojen, tms. takia sarjasta poistaminen ei ole koskaan mieltä ylentävä seikka.
Jokaisessa sarjassa kuitenkin ymmärrettiin antaa jokaiselle oma tilansa, mutta muistettiin pitää johtajat johtajina ja sivuosat sivuosina. Joten joukoilla oli komentaja, mutta tarpeen vaatiessa johtoa oli mahdollista kyseenalaistaa. Eli tiimit toimivat kuten tiimien tuleekin.

En tahdo vähätellä Enterprise-sarjaa, mutta sen porukka ei koskaan ole silmissäni yltänyt muiden Star Trek-sarjojen miehistöjen tasolle. Mikä ehkä johtuu siitä, että se on esisarjana ollut aina jotenkin irrallaan muiden sarjojen maailmasta.
Muutoin Star Trekien miehistöt ovat juuri sellaisia joissa jokaisella on oikea paikkansa.

Niin ja sitten ovat tietenkin Michael Keatonit elokuvassa Minusta on moneksi

Ei kommentteja: