sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

50 Sci-fi Classics: 7 - 10

HORRORS OF SPIDER ISLAND (1962)

Jive soikoon, kun limainen manageri Gary (Alexander D'Arcy) koe-esiinnyttää tanssityttöjä jotain Singaporessa olevaa tapahtumaa varten ja mitä löyhempi moraali tytöllä on, niin sitä varmemmin hänet valitaan. Matkalla sinne lentokone syttyy palamaan ja putoaa mereen. Loistavaa on kuinka putomisen yhteydessä näytetään lähikuvia naisista kiljumassa ja missä he ovatkaan, niin se ei ainakaan ole lentokone.
Tytöt ja Gary murjottavat hetken pelastusveneessä, kunnes osuvat eräälle saarelle. Saarella tytöt huokailevat vesiputouksen alla ja Gary miehisenä miehenä ottaa ohjat käsiinsä. Alueelta löytyy pitkävartinen vasara ja kuten me kaikki tekisimme siinä tilanteessa, myös Gary päättelee sen olevan uraanin louhintaa varten. Tietenkään mistään uraanista ei enää jatkossa puhuta. Seuraavaksi ryhmämme löytää mökin ja sen sisältä kuolleen miehen nojaamassa eräänlaista hämähäkinverkkoa vasten. Siis huom. Nojaamasta!
Katsojille vilautetaan alueella olevaa jättihämähäkkiä joka näyttää Nosferatun ja Milhouse Van Houtenin sekoitukselta. Muut eivät sitä huomaa ja pian tytöt voivatkin bilettää. Gary lähtee juoksemaan metsään, tulee jättihämähäkin puremaksi, tappaa hämähäkin ja muuttuu itse eräänlaiseksi hämähäkkimieheksi. Mikä nyt tässä tapauksessa tarkoittaa ihan julmetun rumaa petolinnun takapuoli-maskeerausta. Itse asiassa jossain kuvissa se näyttää ihan Gary Glitteriltä. Hahaha!
Nyt tämä hirviömäinen Garyhäkki kulkee tappamassa tanssityttöjä kuristamalla heidät. Häh? Torahampainen ja veitsikyntinen hirviö kulkee kuristamassa naisia. Missä on uraanitykki jolla ammutaan atomit irralleen?
No okei, se tappaa oikeasti vain yhden ja meinaa tappaa toisen, mutta eihän sellaiseen ole aikaa kun nyt saarelle saapuu kaksi miestä viinalastissa ja sitten bailataan joku puolisen tuntia elokuvan pituudesta ja ei muistella mitään hämishirviötä. Kunhan ollaan tarpeeksi dokattu ja twistattu, niin sitten toinen paikalle tulleista miehistä voikin kuolla hämishirviön puremaan ja yksi nainen voi pudota kalliolta kuolemaansa. Hämishirviö jahtaa tyttöjä, tytöt jahtaavat hämishirviötä.
Hämishirviö juoksee juoksuhiekkaan, hukkuu ja kuulemme toisen saarelle saapuneen miehen toteavan viisaasti ”he'll be dead, or continue living.”


Erinomaisen huonosti synkronisoidun huonon dubbauksen lisäksi elokuva sisältää nerokasta dialogia:
”There's absolutely no reason yet to fear the worst. Until now, we only know that the plane caught fire and we've lost radio contact.”
Mitä? Ja tämäkö muka kuuluu IMDb:n bottom-listalle?
Mikä muka siihen on syynä.
Kivisen jäykät näyttelijät? Umpisurkea dialogi? Juoni suoraan uranuksesta? Hämähäkkiefekti joka saa uskomaan efektipersoonien olleen sekä sokeita, että kädettömiä? Ajalleen runsas rohkea paljaan pinnan esittely strippausmusiikin tahtiin?
Jaa, no okei.


Tähdet: *
Horrors Of Spider Island


THE WASP WOMAN (1959)

Kosmetiikkayrityksen johtaja Janice Starlin (Susan Cabot) on saamassa tuotevalikoimiinsa uuden mullistavan ikääntymistä estävän aineen kiitos mukavasti höyrähtäneen tiedehyypiön Zinthropin (Michael Mark.) Zinthrop on siis onnistunut muodostamaan ampiaisten nesteistä yhdistelmän jolla pystytään hidastamaan ikääntymistä huomattavasti ja tottakai Starlin päättää kokeilla ainetta itseensä. Erinomaista on, että Zinthrop vakuuttaa Starlinin aineensa vaikutuksesta pistämällä sitä marsuun joka nuorenee ja pienenee ROTAKSI!
Kärsimätön Starlin pumppaa ainetta itseensä enemmän kuin mitä Zinthrop on suositellut, tietämättä että suunnilleen samoihin aikoihin koe-eläimissä on alkanut näkymään outoja muutoksia. Toisaalla kosmetiikkayrityksessä käydään valtataistelua kun osa osakkaista on alkanut pitämään Starlinia liian iäkkäänä ja naisena yrityksen johtoon ja neidin ulkonäössä näkyvä nuortuminen se sitten vasta herättääkin kaikenlaista kummastusta. Muualla Zinthrop jää auton alle ja päätyy koomaan. Sillä aikaa Starlin alkaa kokemaan nuorennusaineen sivuvaikutukset kun hän muuttuu öisin Kärpänen-elokuvan tyylisesti ampiaispäiseksi ja käy tappamassa populaa. Okei, hän näyttää ampiaisen sijaan enemmän Brunbergin suukkojen kansikuvalta.
Zinthrop herää koomasta ja hourailee vaarasta joka uhkaa kaikkia Starlinin muodossa ja Starlinia itseään. Samalla nuorennusaineeseen koukuttunut Starlin muuntuilee ampiaispääksi ja puree ihmisiä
Zinthrop heittää happopullolla Starlinia ja sitten pudotaan ikkunasta.


Tämäkin oli Roger Cormanin ohjaustyö ja huomattavasti mukavampi elokuva kuin se She Gods Of Shark Reek, vaikka onkin edelleen suht' kömpelö peruscorman.
The Wasp Woman on aika varmasti ollut Kärpäsen innoittama elokuva, sillä sen verran usein tuo jälkimmäinen tuotos tulee mieleen ja etenkin hirviömaskeeraus on samankaltainen, joskin huomattavasti rumempi. Mutta mitäpä tuosta, The Wasp Woman on kuitenkin ihan hyvää B-roskaa jossa näyttelijät ovat selkeästi parempia kuin mitä sisältö antaa ymmärtää ja kopioinnista huolimatta juoni on omaksi hyväkseen tarpeeksi idearikas.

Tähdet: ***
The Wasp Woman


VOYAGE TO THE PREHISTORIC PLANET (1965)

Vuosi on 2020 ja Kuun asuttamisen jälkeen on vuorossa Venus, jonne palloa tutkimaan lähetetään kolme alusta, joista yksi poksahtaa kiitos törmäävän meteoriitin.
Ensi alkuun Venukselle laskeutuvat kaksi astronauttia (tai kosmonauttia) ja robotti nimeltä John, mutta kun yhteys katkeaa niin koko Sirius-alus massiivisen kolmen hengen miehistöineen seuraa perässä, toisen aluksen, Vegan jäädessä kiertoradalle. Vegalla näyttäisi olevan vain yksi ihminen, joten aika minimimiehityksellä ollaan lähdetty Venusta valloittamaan.
Venus näyttää,,, no se näyttää aika paljon samalta kuin Alienin planeetta LV-426. Eli sumuista kivikkoa on tarjolla. Yllättäen jonkinlainen mustekalalihansyöjäkasvi hyökkää yhden astronautin, Andren (Gennadi Vernov) kimppuun, mutta onneksi kukasta otetaan valokuva (?) ja se auttaa vapauttamaan Andren. Komentaja Lockhart (Vladimir Yemelyanov) on kiukkuinen Vegalla olevalle Marshalle (Faith Domergue) koska hän ei ollut ilmoittanut minne aiemmin laskeutuneet astronautit ovat ajautuneet. Sinänsä Lockhartin närkästys on aiheellista, koska nyt laskeuduttiin suoraan mustekalalihansyöjäkasvin luokse, kun Marsha ei vain muistanut mainita minne pelastettavat astronautit olivat menneet. Nämä kaksi Venukselle kadonnutta astronauttia ovat Sherman (Yuri Sarantsev) ja Kern (Georgi Tejkh) ja he tappelevat esihistoriallisia Godzilla-liskoja vastaan, kun Lockhart miehineen ajelee Luken leijumobiililla.
Lockhartin miehistöön kuuluvat aiemmin mainitun Andren lisäksi myös Hans (Georgi Zhzhyonov.) Shermanin ja Kernin seurana oleva robotti John ei juuri muuta tee kuin näyttää coolilta Transformerilta. Shermanin ja Kernin voimat ja happi ovat lopussa, mutta John on vain huolissaan vesiputouksen aiheuttamasta kosteudesta.
Toisaalla Lockhart miehineen etsii kadonneita ja maisemat vaihtuvat sumuisesta kivikosta sumuiseen mereen ja herrat ovat kuulevinaan seireenin laulua. Lockhart saa yhteyden Johniin ja hänen avullaan he pystyvät toivottavasti löytämään kadonneet astronautit. Samalla John pelastaa kuolevia miehiä antamalle heille ilmeisesti närästystabletteja ja kaatamalla vettä kasvoille.
Lockhart miehineen taistelee jonkinlaista esihistoriallista petolintua vastaan. Marsha lukee kirjaa.
Välillä aina siirrymme Kuuasemalle jossa kansoitusprojektin vetäjä professori Hartman (Basil Rathbone) on yhtä hyödyllinen kuin laastari syöpään.
Marshan yhteys Lockhartiin katkeaa, yhteys Hartmaniin katkeaa ja yhteys aiemmin Venukseen laskeutuneisiin katkesi jo ajat sitten, joten nyt lienee Marshan tehtävä pelastaa kaikki Venukselta. Sillä aikaa Lockhart miehineen on uponnut meren pohjalle ja he vetävät perässään liitoautoaan. Ai niin, he upposivat tahallaan jotta olisivat turvassa siltä petolinnulta. No se oli fiksua, sillä meressä heitä uhkaavat vain arat parrakkaat mustekalat.
Toisaalla Kern ja Sherman voivat jo paremmin ja John soittaa heille musiikkia.
Lockhart miehineen rantautuu ja taas kaikuu ilmoilla seireenin laulu.
John kävelee laavaan ja tuhoutuu, mutta onneksi Kern ja Sherman pääsevät tapaamaan Lockhartin miehineen.
Miehet pohtivat mahtaako Venukselta löytyä siviilisaatiota, sillä siihen viittaisi aiemmin löydetty petolintupatsas. No dinosauruksia täällä ainakin on. Nyt ei ehdi tuhlata aikaa siviilisaatioiden etsintään, kun on aika palata Marshan luokse. Niin, Marsha, mitäpä hänelle kuuluu? No, sillä aikaa kun miehet ovat tekemässä paluuta takaisin kiertoradalle, on Marsha omin nokkinensa laskeutunut Venukselle etsimään miehiä. Siispä hommat seis ja etsimään Marshaa. Mutta juuri silloin vesisade alkaa ja kaikki kastuu. No voi helvetti sentään, nyt Marsha olikin jo ehtinyt palata kiertoradalle. Miehet poistuvat Venukselta juuri kun Andre löytää perunan (?) jonka sisällä on Zeldan naama.
Alukset ovat poistuneet Venukselta ja näemme planeetalla olevassa lammikossa peilikuvan naisesta laulamassa seireenin laulua.


Tämä on niitä elokuvia jotka julkaistiin amerikassa dubattuina, nimet muutettuina ja lisätyllä kuvamateriaalilla varustettuina jotta se menisi jenkkeihin läpi heille kotimaisena elokuvana. Se selittää sen miksi osa elokuvasta tuntuu palapelimäiseltä ja jotkut kohtaukset pistävät silmään kuin Wolverinen kynsi, sillä sen verran erilaiselta osa elokuvasta näyttää. Ei se nyt katselunautintoa pilaa, mutta tuntuu vain hiukan turhalta. Etenkin kun Neuvosto-osuuden erottaa jenkkikamasta aika helposti, sillä heidän designnäkemyksensä on selvästi erilaista (vrt. Aelita ja vaikkapa Forbitten Planet) kuin jenkkien.

Visuaalisesti elokuva on erittäin hieno ja juonesta vähät välittää kun joka nurkan takaa paljastuu jokin uusi upea lavaste, pienoismalli, valoilmiö, tai muuta sellaista joka saa huulet pyöreiksi ja toteamaan ”vau!” Eli sinänsä kyse on aika samanlaisesta elokuvasta kuin Fantastic Voyage jossa efektit ovat lopulta se elokuvan kiintoisin osa. Näitä efektielokuviahan näkee nykyään todella paljon, mutta moderniin efektimenoon tottuneina eivät uudet Matrixit ja Avashitit jaksa suuremmin enää innostaa, kun taas näiden vanhojen leffojen kohdalla voi tuntea sen kuinka uutta ja yllättävää se on ajalleen ollut.


Tähdet: ****
Voyage to The Prehistoric Planet


VOYAGE TO THE PLANET OF PREHISTORIC WOMEN (1968)

Okei, tämä on jo hauskaa. Voyage To The Prehistoric Planet oli oikeasti Neuvostoelokuva nimeltä Planeta Bur johon jenkit kuvasivat lisäkohtauksia mukaan, muuttivat dubbauksessa dialogia ja hokkus pokkus, meillä oli käsissämme toinen elokuva. No, nyt on vuorossa Voyage To The Planet Of Prehistoric Women joka puolestaan on uudelleen editoitu versio Prehistoric Planetista ja sisältää siis kuvamateriaalia sekä siitä, että täten myös Planeta Burista. Aivan nerokasta, ja kaiken lisäksi tämä Prehistoric Womenin ohjaaja on Peter Bogdanovich joka kolmea vuotta myöhemmin sai aikaiseksi elokuvan Viimeinen Elokuva (Last Picture Show) ja sen perusteella ei ikinä uskoisi hänen tehneen muuta kuin arvostettuja draamaelokuvia.
Prehistoric Women ei kuitenkaan ole niinkään Prehistoric Planetin remake, vaan eräänlainen remake/jatko-osa hiukan samaan tapaan kuin Evil Dead 2 on. Eli se on tavallaan sama elokuva, mutta myös selkeä jatko-osa. No ei oikeastaan, sama leffa se on eri nimellä.
Juonessa on hienoista kotitehtävien teon puutetta, kun aluksi osittain uuden dialogin ja kertojaäänen avulla kerrataan tapahtunut, mutta vuosi 2020 onkin nyt 1998. On siinä kuitenkin pieni ero.
Ideana on että edellisen elokuvan Andre (Gennadi Vernov) on tuo kertoja joka kaipaa takaisin Venukselle, koska uskoo siellä olevan elämää ja nimenomaan kaunis nainen. Eli tämä viittaa siihen perunan sisältä löytyneeseen Zeldan kasvokuvaan ja katsojalle osoitettuun laulavaan Venusnaiseen. Nyt meille näytetäänkin että Venuksen rannoilla makoilee keskenään samannäköisiä kireähousuisia blondeja, joista näyttelijänä tunnetuin lienee Mamie Van Doren, jota ei häntäkään kyllä muista erota jos ei tiedä erikseen etsiä. No, nämä Venusnaiset uivat ja pureskelevat kaloja ja palvovat pterodactylia nimeltä Tera. Sopivasti naiset kommunikoivat telepaattisesti, että sitten kun elokuva taas editoidaan uudestaan niin dubbaus on helpompaa. Naiset löytävät edellisen elokuvan petolinnun ruumiin, mutta eihän se edes näytä samalta eläimeltä. No kuitenkin, naiset vannovat kostavansa petolinnun kuoleman ja Mamie Van Doren, eli Moana saa päähänsä leipurinhatun.
Lopulta naiset kuitenkin hylkäävät pterodactyljumalansa ja alkavat palvomaan laavaan uponnutta John-robottia.


Suurin osa Prehistoric Womenista on täsmälleen samaa kuvamateriaalia kuin Prehistoric Planet, joten peräjälkeen katsottuina Prehistoric Women esittäytyy aika nolostuttuvana ripoffina. Noloutta lisää Bogdanovichin itsensä kirjoittama ja puhuma kertojaosuus joka muka-runollisuudessaan on todella huonosti elokuvaan istuvaa ja äärimmäisen teennäistä. Ja jos Prehistoric Planetiin kuvattu uusi materiaali erottui Planeta Burin alkuperäisestä, niin Prehistoric Womeniin lisätyt kohtaukset ovat kuin harrastaisi television kanavahyppelyä. Niin ja vaikka ne Prehistoric Planetiin lisätyt kohtaukset olivat turhia ja visuaalisesti erottuvia, niin ainakaan ne eivät sekoittaneet itse elokuvan juonta, kun taas tämän elokuvan tapauksessa editointi ja uudet kohtaukset tekevät elokuvan tarinasta vaikeasti seurattavan, kun vähän väliä ihmettelee että miten tämä liittyy edelliseen ja mitä hittoa nyt tapahtuu.

Kylläpä osattiin pilata edellinen elokuva josta pidin kovasti. Tämän version kohdalla tuntui siltä, että teki mieli repiä oma pää irti ja polttaa se roviolla.

Tähdet: ~
Voyage To The Planet Of Prehistoric Women

Ei kommentteja: