maanantai 30. elokuuta 2010

Léon (1994)

Nykyvalossa tuntuu uskomattomalta että ei lopulta niin kauaakaan sitten nimen Luc Besson yhdisti toimintaelokuviin joista saattoi käyttää sanaa älykäs. Mutta sitten Besson löysi parkourin ja suolsi ympäristöön järjettömän määrän elokuvia joissa jotkin kuolemattomat ninjamunkit hyppivät pitkin talojen kattoja ja tämän jälkeen hyppivät pitkin talojen kattoja. Tässä vaiheessa Bessonin tuottamia/kirjoittamia elokuvia yhdisti sanan älykäs sijaan sana älytön.
Mitäpä tuosta, sillä aina voi palata aikaan jolloin Besson lunasti kerta toisensa jälkeen tittelin seuraavana James Cameronina (saavutus johon Cameron tuskin itsekään enää yltäisi.)


Léon (Jean Reno) on hiljainen ammattitappaja joka yksinään vastaa kokonaista armeijaa.

Onko huolenasi huumeparoni jolla on tusina henkivartijoita? Pistä Léon asialle ja kohta huolet ovat tipotiessään, kuten tahrat Omo Colorin jälkeen
Töiden jälkeen Léon viettää aikaansa erakoitumalla kotiinsa, juomalla maitoa ja hoivaamalla viherkasviaan. Vaikka Léon kuluttaa yötkin nukkumalla istualteen ase vieressään, on hänellä muitakin harrastuksia, kuten vanhojen elokuvien katselu.
Léon pyrkii olemaan hiljaa erossa naapureistaan, mutta kun naapurin huumekauppiaan tytär Mathilda (Natalie Portman) tekee tuttavuutta Léonia kohtaan, alkaa ammattitappajamme pikkuhiljaa välittämään toisesta ihmisestä. Pilleripäinen poliisi Stansfield (Gary Oldman) tulee friikkimiehineen tappamaan naapurin huumekauppiaan ja Léon pelastaa Mathildan ottamalla hänet hoiviinsa.
Ai, on muuten hauskaa että yksi Stansfieldin apulaisista on vinksahtaneen oloinen rastapää jollaista Oldman näytteli vuotta aiemmin True Romancessa. Ensiesiintymisensä kohdalla tämä Stansfieldin rasta-apulainen ulkonäkönsä lisäksi myös lyhyesti kuulostaa tuolta Oldmanin Drexl-hahmolta, että mieleen tuleekin olisiko Oldmanin hahmo toiminut jonkinlaisena esikuvana. Vaikka väliäkö tuolla.

No mutta kuitenkin. Mathildasta ja Léonista tulee eräänlaiset kämppäkaverit ja Mathildalle selviää Léonin ammatti, joka saa tytön innostumaan mahdollisuudesta saada Stansfield miehineen hengiltä.
Léonin jäykkä hiljaisuus alkaa murtumaan Mathildan läsnäolon vaikutuksesta ja kovia kokenut Mathilda saa Léonista itselleen oikean perheen. Enemmänkin korvikeveljen kuin isän.
Mathilda haluaa oppia ammattitappamisen salat ja vastentahtoisesti Léon ryhtyy opettajaksi.
Léon on tienannut töillään paljon rahaa, mutta hän ei käytä sitä mihinkään, joten rahat ovat Tonyn (Danny Aiello) hoivissa. Tony on mies joka välittää Léonille tämän työtehtävät, mutta Tony vaikuttaa ihmiseltä joka vain teeskentelee ystävää, mikä ilmenee siinä vaiheessa kun Léon puntaroi rahojensa kohtaloa koska ajattelee antavansa niitä Mathildalle ja Tony käytöksellään toteaa "my precious."
Elokuvassa on myös mukana eräänlainen Lolitamainen sivumaku, joka korostuu etenkin silloin kun Mathildaa kuvataan tarpeettoman seksuaalisena olentona. Lähikuvaa navan hivelöinnistä, hutsahtavaa Madonna-imitaatiota, 12 vuotiaalle turhan paljastavaa pukeutumista ja Mathildan tapa osoittaa ihastumistaan Léoniin puhumalla hänestä rakastajana.
Kun Léon lähtee työmatkalle jättäen Mathildan yksin, alkaa neitimme päässä kehkeytyä kostosuunnitelma ja niinpä tyttönen ottaa aseita ja pitsalaatikon ja lähtee poliisiasemalle tapaamaan Stansfieldia. Suunnitelma kariutuu kun Stansfield vangituttaa Mathildan.
Saatuaan selville tapahtuneen Léon tulee paikalle kuin Neo ikään ja pelastaa Mathildan poliisiasemalta.
Nyt kun Stansfield tietää että joku haluaa saada hänet hengiltä, haluaa Stansfield toimia samoin takaisin päin. Siispä pakotetaan Tony kertomaan keitä nuo mystinen tyttö ja supertehokas tappaja oikein ovat.
Mathildan ollessa ruokaostoksilla Stansfield swat-tiimeineen saapuu paikalle ja kohta alkaa ihan älytön räiskintä. Siinä ovat huippukoulutetut kytät helisemässä kun Léon on samanaikaisesti joka puolella kuin ninjamainen Väiski Vemmelsääri ja ruumiita syntyy kuin Suomalaisissa saunomiskisoissa.
Léon saa hoidettua Mathildan turvaan ja vaikuttaa siltä kuin hän itsekin selviytyisi, mutta Stansfield lymyilee varjossa ja ampuu Léonin. Onneksi kuitenkin viime tekonaan Léon antaa Stansfieldille lahjan, räjäyttämällä itsensä ja tuhmurikytän kappaleiksi.
Mathilda vierailee Tonyn luona ja Tony ehdottaa että hän voisi säilyttää Léonin rahoja. No jopas on reilua.
Mathilda menee ja istuttaa Léonin rehun ulos.


Tämä versio jonka nyt katsoin oli se pidempi director's cut ja minun on myönnettävä että se lyhyempi versio on miellyttävämpi. Syy tähän mielipiteeseeni löytyy pitkälti siitä että siinä missä lyhyemmässä versiossa Mathildan seksuaalinen vire jää enemmän vihjailujen ja kiusoittelun varaan, niin pidemmässä versiossa esiintyvät lisäkohtaukset tekevät Mathildasta ajoittain liiankin päällekäyvän ja vihjeet muuntuvat suoriksi ehdotteluiksi. Lapsen ihastuminen muuttuu pokausyritykseksi. Sori vaan, mutta liika on liikaa.
Sinänsä pidin kyllä ideasta että Mathilda oli ihastunut Léoniin joka itse ei oikein ymmärtänyt saamaansa huomiota, sillä onhan meillä kaikilla ollut penskana ihastuksia vanhempiin ihmisiin.
En suosi lyhyempää versiota pelkästään siksi että se ei ole niin suorasukaisen seksuaalinen, vaan myös koska pidempi versio tuntuu laahaavan välillä, siitäkin huolimatta että siinä on mukana myös enemmän toimintaa. Joskus on vain syytä huomata että ne lisäminuutit ovat olleet poissa syystäkin ja niiden lisääminen ei paranna elokuvaa. Joskaan aina ei varsinaisesti huononnakaan (esim. Ilmestyskirja Nyt.)
Onneksi nuo lisäykset eivät kuitenkaan muuta sitä seikkaa että Léon on tyylikkäästi toteutettu toimintaelokuva jossa hahmot ovat kiinnostavia, heistä välittää ja heistä haluaa tietää enemmän. Mitä Léon teki ennen yhdysvaltoihin tuloa, miten Stansfield on päässyt asemaansa ja mitä Mathildalle tulee tapahtumaan? Hitto! Olisi kiva jopa tietää että onko Tony ureapää vai ei.

Toisaalta on parempi ettei näitä kysymyksiä käsitellä, sillä ei niitä oikeasti ole tarpeen tietää. Se on vain hyvä merkki jos elokuvan hahmot herättävät tällä tavoin uteliaisuutta.

Mathildan ja Léonin epäsuhta ystävyys on tarpeettoman suuresta yksisuuntaisesta seksuaalisuudestaan mielenkiinoinen ja onkin hauskaa kuinka Léon on ajoittain aivan pihalla Mathildan lähentely-yrityksistä.
Ja silloin kun elokuvassa eteen tulee toimintakohtaus, niin ne ovat toteutettu sopivan nopeatempoisina, mutta eivät ole liian sekavasti leikattuja joten katsoja pystyy oikeasti näkemään mitä on tapahtumassa. Jokainen toimintakohtaus on vielä niin julmetun cool, että on kuin näkisi sen Matrixin poliisiasemakohtauksen uudestaan ja uudestaan ennen kuin Matrix on ollut edes ajatus alkuräjähdyksessä.


Kukapa ei Jean Renosta ja Gary Oldmanista pitäisi ja he molemmat ovatkin varsin sopivia rooleihinsa. Onkin hauska katsella kuinka eri tavoin molemmat näyttelevät ja ovat silti yhtä muistettavia.


Jean Reno esittää Léonin hiljaisena ammattilaisena, joka työnsä ulkopuolella on hieman yksinkertaisen oloinen, jopa Forrest Gumpmainen, mutta keskittyessään siihen missä hän on hyvä, eli tappamiseen, hän on vailla vertaansa. Renon esiintyminen Léonina tekee hänestä suuresti sympaattisen ihmisen jollaisen ystävänä saisi olla ylpeä itsestään, vaikka ammatti onkin mitä on.


Lopulta aika vähän elokuvassa esiintyvä, mutta räjähdysmäisesti esillä oleva Gary Oldman taas puolestaan osoittaa tässä elokuvassa saman mitä Al Pacino osaa tehdä parhaimmillaan, että kuinka ylinäytteleminen voi olla taidetta. Oldmanin pyöriväsilmäinen pilleripäähahmo on vedetty ajoittain niin korkealta yli, että siihen tarvitsee kahdet tikapuut avukseen, mutta silti tämä tapa sopii niin hyvin Stansfieldin esittämiseen ettei se tunnu missään vaiheessa liioittelulta, tai ainakaan väärällä tavalla liioittelulta.


Natalie Portman on myös varsin osuva roolissaan ja hän tuo kovasti mieleen samanlainen pikkuvanhan pinnalta kovan hahmon kuin Jodie Foster Taksikuskissa ja mielestäni, vaikka Portman ihan ok näyttelijä onkin, hän ei ole vieläkään ylittänyt tätä esikoisrooliaan.

On jotenkin mielenkiintoista että tässä elokuvassa Portman esittää pikkutyttöä joka ihastuu vanhempaan mieheen ja jopa himoitsee tätä, ja kahta vuotta myöhemmin Unelmien Tytöt elokuvassa hän esittää tyttöä johon vanhempi mies ihastuu, tai himoitsee häntä näkökulmasta riippuen. Mutta missään vaiheessa en ajatellut että Portman päätyisi vain jonkinlaiseksi seksisymboliesiintyjäksi, vaikka noiden kahden roolin perusteella, tai niitä pinnalta katsoen voisi kenties näin olettaakin.
Unelmien Tytöt on muuten varsin mainio ihmissuhdedraama.

Léon on hyvällä maulla tehty toimintaelokuva jossa hahmot ja tarina ovat kiinnostavia, rakenne pysyy hyvin kasassa vaikkakin pidemmässä versiossa esiintyykin hieman tyhjäkäyntiä ja ennen kaikkea se herättää halun nähdä ja tietää enemmän ilman että tarina tuntuisi keskeneräiseltä.
Ja Eric Serran musiikki on erittäin osuvaa.


Tähdet: ****
Léon

...NOIR

5 kommenttia:

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Leon on yksi suurimpia toimintaleffasuosikkejani ja todellakin sen jälkeen kaikki, missä luki Luc Besson, kiinnosti. Niin pitkään kuin kiinnosti... sillä aivan kuten sanot, Bessonin älykkyys nyt vain tuntui lässähtävän.

Portman, Oldman ja Reno ovat loistava kolmikko tässä leffassa. Portmanin paras suoritus, siitä olen ehdottomasti samaa mieltä. Samoin Oldman tekee tyylilleen sopivasti hullun roolisuorituksen ja Reno on sellainen reppana :)

PS. huh miten silmissä aina vilisee sen jälkeen kun on blogiasi lukenut. Varsinkin näin migreenin jälkeisenä päivänä valkoinen teksti mustalla pohjalla saa silmät ihan sirrilleen...

...noir kirjoitti...

"valkoinen teksti mustalla pohjalla saa silmät ihan sirrilleen"

Se onkin tarkoitus ja perään kolkkoa naurua.

Seppo Lukkarinen kirjoitti...

Se on kyllä ihme juttu miten Luc Bessonista tuli Markus Seliniäkin pahempi paskaleffojen tuottaja, joissa ei ole mitään ylpeyden aihetta. Jos miettii miehen alku-uraa; Tyttö nimeltä Nikita, Leon ja Fifth Element olivat kaikki lähempänä taide-elokuvia kuin toimintaelokuvia. Sitten jotain tapahtui (Milla Jovovich) ja tuli Taxit, Transporterit,jne ja taide vaihtui viihteeksi.

Leon on kyllä omiakin suosikkeja ja yksi tekijä on siihen juuri Oldman. Sääli, että Oldmanin ura lähti alamäkeen Lost in Space-flopin jälkeen. Huvittavinta on, että Oldman sanoi kyseisestä leffasta, että paska leffa, mutta tein sen vain rahan takia. Toki uudet Batman-leffat toiset Gary Oldmanin takaisin hieman vanhempana. Mutta tässä leffassa pidän juuri tästä vanhasta hullusta Oldmanista. :)

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Ei huonosilmäisiä saa tahallaan kiusata :(

...noir kirjoitti...

SL.
Minä aina jotenkin vierastan ajatusta Oldmanista Lost in Shitin kaltaisissa Hollywoodtuotoksissa ja se elokuva ei ollut hyvästä kenellekään. Oldman on aina ollut enemmän ns. karaktäärinäyttelijä, joten hänessä ei ole sellaista Cruiseaanista pääosahenkeä, joten luulen että Lost in Spacesta huolimatta hän olisi urallaan silti samassa kohdassa.

P.
Hyväsilmäinen pahoittelee.