sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Lockout (2006)

”Tehokas ja omaperäinen kauhuelokuva ylläpitää jännityksensä odottamattomaan loppuun asti!”

Ilmeisesti tuo takakannen teksti kuvastaa jotain muuta elokuvaa kuin Lockoutia. Tässä ei nimittäin ole odottamatonta loppua, siinä ei ole jännitystä, eikä se ole tehokas tai omaperäinen. Kauhuelokuvaksikin Lockoutia voi kutsua vain koska sen näkeminen aiheuttaa painajaisia, mutta ei sen takia että se olisi pelottava, vaan siksi että se on pelottavan huono huono elokuva.
(Huomasitte varmaan että käytin kaksi kertaa sanaa huono, mutta en siksi että kyseessä olisi ollut virhe, vaan koska tämä on huono,,, huono.)

Aloitetaanpa Lockoutin hyvistä puolista. Hmm,,, odottakaa hetki, kyllä minä jotain keksin. Okei, tässä elokuvassa on yksi ihan kiva idea. Päähenkilö Dan (Kris Desautels) saa potkut töistään koska on perus valkoihoinen amerikkalainen, joka ei osaa muita kieliä kuin englantia. Ja tätä, sanotaanko vaikka ”käänteistä” rasismia hyödynnetään hetkittäin elokuvan alkupuolella, kun suurin osa elokuvassa edes välähdykseltä esiintyvistä hahmoista ovat muita kuin vaniljapuikkoja. Mutta mikään rodullisuuden tasa-arvoa edistävä elokuva tämä ei ole, joten ajatuskin rasismista aiheena on vain mielikuvituksen tuotetta.

Lockout kertoo siis Danista ja hänen uudisperheestään. Dan saa kenkää töistään koska ei osaa puhua muita kieliä kuin englantia ja Dan päättää vaimonsa Chrisin (Cyn Dulay) ja heidän luonaan asuvan Chrisin pikkusiskon Rowenan (Claire Davenport II) kanssa lähteä jonnekin landella olevaan taloon. Siellä Rowena aikoo myydä itseään mutta kohtaa jonkun naispuolisen uppotukin ja säikähtää. Chris tutkailee taloa ja huomaa vettä lattialla. Dan puolestaan satuttaa sormensa ja käy apteekissa. Uh-hu, pelottavaa shittiä!
Aina väillä näytetään toisistaan irrallisia kohtauksia joissa seinänraosta näkyy silmä, sokealta mieheltä otetaan suihin, liftarilla on sulaneet kasvot ja tämäntälläistä skeidaa.
Dan halvaantuu hetkeksi ja sopivasti sillä aikaa se sokea mies ja naispuolinen uppotukki leikkelevät Rowenaa ja vievät mukanaan. Dan unohtaa olevansa halvaantunut ja lähtee pelastamaan Rowenaa. Loppuun hieman kannibalismia ja Danin muuraamista seinään. Ja tottakai yllätyksettömänä yllätyksenä paljastuu että Dan oli elokuvan sekopää.

Hitto Lockout oli huono elokuva.

Tässä olisi kuitenkin ollut potentiaalia hyväänkin tarinaan. Kunhan ensin poistetaan kyvyttömät näyttelijät, ohjaaja ja säveltäjä,,, ja hankitaan tilalle uudet kuvaajat. Nyt Lockout on vain joukko sekalaisia kohtauksia ilman mitään punaista lankaa... Tai ainakaan ilman mitään JÄRKEVÄÄ punaista lankaa. Pahasti rispaantunut.
Olisi ollut hyvä jos elokuvassa olisi tajuttu hyödyntää alussa vihjailtua rasismia siten, että kun Dan saa potkut ja näitä hullunkuria ääliömäisyyksiä rupeaa tapahtumaan, niin kyse olisi Danin hermojen luhistumisesta, ei mistään sadismista/kannibalismista/naimisesta/sulanaamaliftarista/sun muista tylsistä sekopäisyyksistä. Lockoutista olisi kuitenkin saanut muutamilla muutoksilla jonkinlaisen kauhuversion Abre Los Ojos-tyyppisistä elokuvista. Toisaalta The Machinist on jo tehty, joten miksi enää yrittää.

Sitten niitä Lockoutin huonoja puolia.
-Kuvaus on ihan kädestä. Elokuva näyttää siltä kuin sen olisivat kuvanneet jotkut ala-asteen räkänokat koulutehtävänään. Kyseessä ei ole siis näiden Recin ja esimerkiksi Cloverfieldin tapaista tyyliteltyä käsivarakuvausta, vaan sitä että olet serkkusi rippijuhlissa ja sinun pitää kuvata tapahtumia ilman kiinnostuksen häivääkään.
-Äänitys on toisesta kädestä. Henkilöt kuulostavat siltä kuin puhuisivat johonkin saviruukkuun.
-Musiikki kuulostaa siltä kuin soittajilla ei olisi kuuloelimiä, sormia ja he kärsisivät aistiharhoista.
-Näyttelijöiden kannattaisi pysyä päivätöissään, joka ei ilmeisesti ole näytteleminen. Sillä jokainen elokuvan näyttelijöistä saa uskomaan että talosi kivijalka ansaitsisi Oscarin.
-Maskeeraus on tosi kökköä. Elokuvassa on kohtaus jossa sahataan jalka poikki ja se näyttää ihan feta-juustolta.

Kun tietää että Lockout on tehty ihan minimibudjetilla, niin osan elokuvan virheistä osaa antaa anteeksi, mutta rahan puutteen ei tulisi näkyä myös taitojen puutteena ja tämä elokuva on malliesimerkki taitojen puutteesta.

Ekstramiinus Lockoutille on annettava siksi, että elokuvan ohjaaja Ricardo Islas on käynyt kirjoittamassa imdb:n user commentseihin positiivisen arvostelun omasta elokuvastaan. Kuinka positiivisen? Täydet pisteet.
(Islas esittää kirjoituksen olevan jonkun Chris MacGibbonin kirjoittama, mutta se on taatusti paskapuhetta, sillä kukaan muu kuin elokuvan ohjaaja ei voisi antaa tälle guanolle täysiä pisteitä. ”Thinking man's horror film” yeah right!)

Lockout on tylsä, ruma ja tyhmä.

Tähdet: ~
Lockout


...NOIR

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa. Elokuva oli armoton kasa paskaa, ja siitä ei saa missään kohtaa mitään kauhua irti. (paitsi jo sjoku pakottaa katsomaan sen uudestaan)