Texas Chainsaw (2013)

Alunperin ihan kokonaisella The Texas Chainsaw Massacre 3D-nimellä (jolla se edelleen esiintyy alkuteksteissä) varustettu elokuva typistyi Fast & Furiousin ja Final Destinationin tavoin Texas Chainsaw 3D:ksi, josta tällä levyllä olevalta versiolta ymmärrettävästi, mutta silti ärsyttävästi pudotettiin 3D pois, kun kyseessä ei ole 3D. Ärsyttävästi siksi, että vaikka kyseessä ei olekaan jatkoa aiemmille 2000-luvun versioille, vaan Tobe Hooperin alkuperäiselle 70-luvun elokuvalle, niin kyllä tämä enemmän jatkolta näille uudemmille elokuville tuntuu kuin ensimmäiselle. Sitä jo ihan pelkästään käytetyn nykytekniikan vuoksi. Joten se 3D olisi deen ohella sopinut kuvaamaan jatko-osan paikkaa numeraalisesti. Nyt kun se on pelkkä Texas Chainsaw, niin sen mainittua keskustelu jatkuu turhan pitkään kun pitää kuitenkin jotenkin osoittaa ettei nyt puhuta siitä Texas Chainsawsta, eikä siitäkään Texas Chainsawsta, vaan tästä Texas Chainsawsta. Ja mitä ihmettä tämä uusien Texas Chainsaw-elokuvien räpellys oikein on, kun ensin tuli uusintaversio ja sille uusintaversiolle tuli esiosa, ja nyt jatko-osa alkuperäiselle elokuvalle syrjäyttämään jo Hooperin itsensä tekemää jatko-osaa, joka sentään oli mielikuvituksellinen ja oikeasti onnistuneesti erilaista jatkoa. Jonot ovat nyt juosten kustuja ja jokainen haluaa kiilata toisensa eteen ja väliin päästäkseen ensimmäisenä ei-minnekään järkevään.
Hiukan masentavaa on myös erään elokuvan ekstroissa esiintyneen maskeeraus- ja tehosteyritys KNB:n henkilökuntaan kuuluvan kommentit siitä, että he tekivät kaikkensa luodakseen elokuvasta visuaalisesti mahdollisimman yksi yhteen alkuperäisen elokuvan kanssa, sillä tämä uusi elokuva kun jatkuu suoraan siitä mihin se ensimmäinen jäi. Tuo kommentti ei ollut sitä masentavaa osaa, sillä hyvähän se vain on jos saadaan elokuva näyttämään kuuluvan oikeaan paikkaan, mutta se, että vaikka samainen herra hehkutti kuinka hienoa alkuperäisessä elokuvassa on sen luoma harhakuvitelma sen verisyydestä ja väkivallasta, niin se ei muka riitä enää, vaan sellaiset seikat on myös näytettävä. Joten nyt ei vain anneta katsojan kuvitella näkevänsä veritehosteita, vaan se myös näytetään, koska se on pakko. Siis mitä hittoa, millaisiksi paukapäiksi hän oikein kuvittelee katsojia? Aivan kuin emme tajuaisi lyönnin sattuvan jos emme samalla näe roiskuvaa visvaa ja mälliä? Vai onko valtaosa katsojista todellakin niin taikina-aivoja, että mitään ei saa jättää mielikuvituksen varaan? Silloinhan minun pitäisi olla vihainen aivan muille kuin jollekin KNB:n työntekijälle. Kuten hän itsekin sanoi niin juuri sehän alkuperäisessä elokuvassa toimi, että luuli nähneensä sahausta koko ajan, kun oikeasti niin ei tapahtunutkaan. Ei sitä tietenkään pidä väkisin piilotella veriväkivaltaa, mutta jos sitä ei ole toistuvasti tarpeen näyttääkään, niin ei, ei, EI!
Hitto, tässä nyt tosiaan olisi sahalla töitä.

Elokuva siis alkaa suurinpiirtein siitä mihin ensimmäinen päättyi, joten Sawyerin perheen talosta pakoon päässyt sai paikalliset puskajussit tulemaan ammuskelemaan ja polttamaan Leatherface (Dan Yeager) perheineen sekä taloineen tuhkaksi taivaan tuuliin. Mutta tottakai eloon jäi vauva ja sitten kunhan ollaan ensin yhdeksän minuutin ajan nähty arkistomateriaalia alkuperäisestä elokuvasta ja oltu siellä samassa ajasssa, voidaankin hypätä suurinpiirtein nykyhetkeen jossa mekin katsojina nyt elämme, että eipä se nyt hirveän kauaa sitten jaksanut siellä menneisyydessä oleskella, tehden tuosta osasta elokuvaa sellaisen että se oltaisiin yhtä hyvin voitu käydä läpi vaikkapa ruudun halki kulkevana tekstinä kauppaliitoista.
Se aiemmin mainittu tuhosta selvinnyt vauva ei ole Clark Kent aka Kal-El, joka sitten myöhemmin kasvaisi jumalhahmoksi, vaan hottis mutta ruipelo Heather (Alexandra Daddario), joka ei tietenkään sijaisperheessä eläneenä tiedä alkuperästään yhtikäs mitään. Nyt täysi-ikäisenä hän saa kuulla olevana ottolapsi ja lähtee slasherelokuvien vakiokaartin, eli räppärin, rikollisen, Niko Saarisen ja jakorasian kanssa selvittämään juuriaan, mikä tietenkin paljastaa etteivät kaikki Sawyerit (Heatherin lisäksi) kuolleetkaan lopullisen ratkaisun tuloksena. Siispä mustaa makkaraa ja massacrea, kunnes elokuva voidaan lopettaa osoitukseen kuinka saha kulkee veressä ja jatko-osaa odotellaan.

Hiukan ihmetyttää tekijöiden selitykset kuinka jo vuosia ja taas vuosia oli koetettu saada aikaiseksi sopivaa tarinaa alkuperäisen elokuvan jatkoksi ja vasta nyt tämän elokuvan myötä oltiin vihdoin keksitty se oikea tapa viedä kertomusta eteenpäin. Mutta miksi sitten tehtiin elokuva jossa alkuperäinen yhdistetään tähän jatko-osaan väkinäisen pinnallisesti ja kuin silkkana valheena saada katsojat luulemaan tämän liittyvän yhtään enempää Hooperin elokuvaan kuin Texas Chainsaw Massacre: The Next Generation, tai mikään muukaan uudemmista osista. Tämä on vain tyypillinen itseään toistava kauhuelokuva jossa ei ole yhtikäs mitään erikoista ja siinä että katsooko tämän vaiko jonkin Paris Hiltonin tähdittämän House of Waxin ei ole mitään eroa. Tai no, toki se Leatherface painaa vaakakupissa hieman, mutta käytännössä kyseessä on rutiinikauhua jossa veri ja ruumiinkappaleet ovat tärkeintä. Ja samalla kyseessä ovat elokuvan plussat, sillä veritehosteet ovat hyvin tehtyjä, eivätkä ontto tarina saatikka samanlaiset näyttelijät tule niiden tielle, joten sellaiseksi elokuvaksi tämä ei ole yhtään sen huonompi kuin mikään muukaan liukuhihnalta tuleva.

Huvittavaa on myös se, että ekstroissa käsitellään aika kattavasti sitä kuinka lavastajat pyrkivät kopioimaan alkuperäisen elokuvan taloa sisustuksineen ja Marilyn Burns oli erittäin tyytyväinen näkemäänsä, sen viedessä hänet ajassa taaksepäin. Mikä siis antaa osoituksen, että ainakin jotkut elokuvan tekijöistä todellakin halusivat jatkaa alkuperäistä elokuvaa ja sitten se raskas työ melkein heitetään hukkaan, kun se jää vain siihen elokuvan introon jossa kiirehditään polttamaan kaikki pois tieltä, eikä mitään oikein ehdi näkemään.

Alkuperäisestä tuttujen kohtausten apinointi taikka niihin viittaaminen, oikeastaan enimmän ajan jatko-osan sijaan remakena toimiminen, cameorooleihin hankitut sarjalle tutut näyttelijät (mm. Gunnar Hansen ja Bill Moseley) ja monet muut seikat vain muistuttavat kuinka onnistunut elokuva alkuperäinen (ja sen oikea jatko-osa) ovatkaan, mikä ei ole hyväksi tälle muka vuosikausien puurtamisen tuloksena syntyneelle petosjatko-osalle. Mutta jos pitää niistä kahdesta aiemmasta 2000-luvun Texas Chainsaw-elokuvasta, niin hei, ei tämä ainakaan niitä huonompi ole.
Myönnettäköön tosin, että ne kaksi tekoajallisesti tätä edeltävää osaa tuntuivat huomattavasti hurmeisemmalta ja agressiivisemmalta, joten on tämä hieman mutta vain hieman kesymmän oloinen, mutta silti enemmän goreen kuin tarinaan luottavalta. Kuitenkin niistä kahdesta edellisestä elokuvasta pitänyt saattanee pitää tätä osaa hieman laimeana, jos ne edustivat katsojan mielestä sarjan parhaimmistoa.

Jonkinlaista plussaa tarinan suhteen voi antaa siitä, että tässä on ainakin ilmeisesti ollut tarkoituksena luoda Leatherfacesta vähemmän "paha" ja tehdä paikallisista taviksista niitä oikeasti pelottavia. Mutta hei, kuinka monta takahikiälle sijoittuvaa elokuvaa on tehty, jossa niitä peräkammarin poikia ei muutoinkin kuvattaisi vastenmielisiksi ja pelottaviksi? Joten eivätpä ne hahmot oikeastaan normaalista linjasta poikkea.

Alastomuutta, verta, meteliä ja tavanomaisuutta, mutta ainakin juuri mitä sisimmissään uskoo elokuvan olevankin.

Jostain syystä minua kiusaa suuresti se, että Heatherin näytetään olevan ruokakaupassa leikkaamassa lihaa pandameikeissä, hiukset roikkumassa ja korut käsissä. Itsekin samaa työtä tehneenä ja palvelutiskillä olleena tiedän ettei niin saa tehdä. Noottiahan siitä saisi

Tähdet: **
Texas Chainsaw