Ajakuvaa ja -kulumista kuvataan biisisiirroilla Sympathy for the Devilista Walk of Lifeen ja kaikki ovat katolilaisia ja puhuvat synnistä, joten he tietenkin myös hakkaavat kaikki sitä haluavat ja haluamattomat. Siispä edellä mainitut nuoret herratkin haluavat harrastaa opiskelua ja tietenkin myös toivovat olevansa Scorsesen elokuvassa, joten suurinpiirtein joka toinen repliikki on jotain kaduilla on omat lakinsa ja jätehuolto kuuluu meille tai saat pesäpallomailasta-kuluneisuutta. Siispä kyllä te tiedätte miten tämä menee. Joku porukasta ei halua olla wiseguy, mutta haluaakin olla ja kun sisään on päästy, niin ulos ei, tai sitten lähteminen on maailman helpoin juttu ja kaulukset ovat aivan helvetin leveät.
Miksi Freddie Prinze juniorin annetaan toistuvasti olla elokuviensa kertojaäänenä? Olen aika varma, että hänen äänensä on tarkoitettu vain huligaanien karkoittamiseen kaupan edustalta.
Brooklyn Rules haluaisi kenties olla Mafiaveljet, mutta etenkin tätä päivää ajatellen tälläiselle elokuvalle se sortuu liian helppoihin ratkaisuihin kielenkäytössä, hahmojen luonteissa, musiikissa, vaatetuksessa, etc., että Sleepers - Katuvarpusetkin ohittaa helposti tämän elokuvan. Sinänsä näissä tämänkään elokuvan mafiakliseissä, tms. ei ole vikaa, sillä onhan niitä hyödynnetty aiemmin onnistuneesti ja varmasti vastaisuudessakin ihan mallikkaasti, mutta kaikkinainen todellinen tahdo ja halu pitää kliseitä arvossaan, muistuttaa niiden toimivuudesta loistavat poissaolollaan. Niinpä lopputulos on liian kuiva, tylsä ja Alec Baldwinin kovanaamavakuudet ovat vain ilmaa.
Syytän kaikesta elokuvan puuduttavuudesta käsikirjoittaja Terence Winteria, joka siitäkin huolimatta että on kirjoittanut Boardwalk Empirea ja Sopranosia, on myös syypää 50 Centin Get Rich or Die Tryin'-elokuvan tekstistä ja sillä ei tulisi kenenkään ylpeillä.
Tähdet: **
Brooklyn Rules
2 kommenttia:
Miksi Freddie Prinze Jr. ylipäätään on elokuvissa mukana?
Kunhan ei näy eikä kuulu, niin hyvä on.
Lähetä kommentti