The Unsinkable Donald Duck (1939 - 1955)

Kuten se on tullut jo pariinkiin otteeseen esille, niin olen suuri Disneysarjakuvan ja eritoten juuri Aku Ankan fani. Kenties suurempi ankkakirjallisuuden ystävä kuin elokuvien. Siispä ennen kuin turisen tuosta The Unsinkable Donald Duckista, niin tässä olkaa hyvät, tämänhetkinen ankkakirjastoni:

Se ei millään muotoa ole valmis kokoelma, mutta luettavaa siinä riittää joksinkin toviksi. Vaikka toki ne kaikki ovat tulleet jo luetuksi ja osa moneenkin otteeseen.

Onnekseni äitini jakaa hieman innostustani ankkasarjakuvaan ja vaikka hän saattoi ollessani lapsi kritisoida levy- ja elokuvaostoksiani, niin ankkasarjakuvan kohdalla hän ei koskaan ole esittänyt poikkipuolista sanaa, vaan itsekin kasvattaa kokoelmaani (hänellä on kopio listasta jossa on lueteltu puuttuvat ostokohteet). Siispä vaikka seuraavassa kuvassa esiintyvätkin hyllyttämättömät, eli toisin sanoen vielä lukemistaan odottavat ankat, niin kuva on siksi vajaa, äidilläni ollessa lainassa vielä vino pino ankkaa. Tapanani kun on antaa ne ensin äidilleni luettavaksi ja lukea itse ne vasta sitten, jotta voin heti perään hyllyttää luetut:

Mitä sitten tulee Disneyelokuvaan, en olekaan aivan yhtä fanaattinen. Ei niin ettenkö pitäisi Disneykorporaation elokuvallisista tuotoksista ja nyt puhumme luonnollisestikin animaatiopuolesta, mutta en vain tunne aivan samanlaista paloa niitä kohtaan. Paitsi jos kyseessä ovat ne vanhat lyhytanimaatiot joissa seikkailivat Aku, Mikki, Hessu ja nämä muut ankkasarjakuvistakin tutummat hahmot. Hiidenpata on mielestäni varsin mainio elokuva, Leijonakuningas on erinomainen, Bambi, Dumbo, Pinokkio, etc. Eipä niistä juuri valittamista löydä, mutta sille kuinka Aku pakottaa veljenpojat polttamaan sikareita, vain huomatakseen niiden olleen tarkoitetun hänen syntymäpäivälahjakseen, ei Arielilta löydy mahdollisuuksia voittaa.
Joten jos haluankin aina nähdä uusimman Disneyanimaation, niin sen ei aina tarvitse tapahtua heti, vaan jaksan odottaa kunnes sen elokuvateatterikierros on päättynyt. Mutta kun näen kirpputorilla vanhoja ankka-animaatioita sisältävän kasetin, niin sormeni syyhyävät ja silmäni kostuvat kuin olisi sukeltanut muurahaispesään ja vaikka kotelo olisi samanlaisessa kunnossa kuin tässä The Unsinkable Donald Duckissa oli (se näytti jääneen jyrän alle ja suurinpiirtein hajosi käsiin kuin Jyrki Kataisen uskottavuus), niin se on silti aina houkuttelevampi kuin kenties pitäisi olla.

The Unsinkable Donald Duck sisältää ruhtinaalliset neljä alle 10 minuutin pituista lyhytpiirrettyä. Joten pituutta ei näin ollen ole kovinkaan paljoa (31 min) ja jos tämän olisi ostanut täyshintaisena, saattaisi sitä kiukutella siitä, että pituus jää alle Warwick Davisin. Mutta kun se nyt oli vain yhden euron hintainen, eikä jokin 100 markkaa, niin mitäpä tuosta.

Donald's Off Day (1944)

Akulla on vapaapäivä ja hän iloitsee mahdollisuudesta päästä golfaamaan, mutta rankkasade pilaa suunnitelmat. Niinpä Aku kuluttaa aikaansa lukemalla lääkärikirjaa ja alkaa kuvitella sairastavansa kaikkia mahdollisia tauteja. Luonnollisesti veljenpojat päättävät ruokkia Akun luulosairautta ja ajavat setäänsä hulluksi.

Lion Around (1950)

Veljenpojat päättävät kiusata setäänsä pukeutumalla puumapukuun (ei vanhempi naishenkilö) ja tottakai tuolloin alueelle astelee myös oikea villi kissaeläin. Veljenpoikien suunnitelman paljastuttua, Aku luulee oikean puuman olevan edelleen poikien jekku. Seuraa siis pään työntämistä kitaan ja miksi Akulla on metsästysmuistoja jotka viittaavat hänen tappaneen lajitovereitaan.

Sea Scouts (1939)

Aku on hankkinut purjeveneen ja omaksunut itselleen eräänlainen kapteeni Bligh-despoottiasenteen, jonka vuoksi veljenpojilla piilee silmissä kapina Bountylla. Aku oppii kuitenkin hieman nöyryyttä kun kuvaan uiskenteleee verenhimoinen hai.

No Hunting (1955)

Kertojaääni kritisoi nykyajan lepsua meininkiä ja kertoo kuinka ennen metsien miehillä oli paljon kovemmat oltavat. Tämä herättää Akussa halun lähteä metsästämään Bambia (ihan oikeasti) ja seinällä olevasta taulusta astuukin esiin Akun esi-isä, joten sitten lähdetään ampumaan kaikkia hengiltä. Jostain syystä maailmansodan melskeet yltävät metsästysretkelle ja Aku on ampua tatuoidun lehmän.

Nämä on klassisia ankka-animaatioita, joten osa sisällöstä saattaa nykyaikana tuntua aika rajultakin ja epäkorrektilta. Kun veljenpojat uskottelevat setänsä olevan kuolemassa, taikka kun Aku kostoksi jahtaa heitä murhanhimo silmissään, niin tälläiset yhdistettynä aikansa ei realistiseen, mutta ei niin pehmoilevaan animaatiotyyliin, on helppo vetää hernettä nenään. Tietenkin verrattuna nykyajan Mikki Hiiren Kerhotaloihin, on huomioitava etteivät nuo tämänkään kokoelman animaatiot olleen ns. lastenpiirrettyjä samalla tavalla kuin millaiseksi sellaisen ymmärtää tänä päivänä.
Toki ne ovat lapsekkaita, mutta kaikki Dumbonkin nähneet tietävät sen sisältävän materiaalia joka ei varsinaisesti sovellu pienille lapsille. Joten The Unsinkable Donald Duckin animaatioidenkin pitää ymmärtää olevan enemmänkin Harold Lloyd ja Buster Keaton-komedioita piirretyssä muodossa, kuin Teletappeja. Mitenkään erityisen varuillaan näiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä ei näitäkään ole tehty pelottamaan, taikka loukkaamaan ketään, vaan ne ovat aikansa kuvia ja sellaisenaan aivan loistavaa viihdettä.
Piirros on erinomaista, leikkisä musiikki eritttäin miellyttävää, äänisuunnittelu mielikuvituksekasta ja vitsit aivan järjettömän hauskoja. Aku ja veljenpojat ovat hahmoja joilla on luonne, eivät pelkkiä onttoja automaatteja.

Koska mukana olevat animaatiot ovat aika laajalta aikaskaalalta valittuja, niin vuoden 1939 Sea Scoutsin ja vuoden 1955 No Huntingin välillä on rajuja eroja. Piirros on muuttunut paksuista viivoista ja eräänlaisesta maisemamaalauksellisuudesta agressiivisempaan kulmikkaaseen luonnosteluviivaan ja roiskeväriin (Maantiekiitäjä-animaatioiden kohdalla on nähtävissä hieman samankaltainen ilmiö).

Itseäni miellyttää Aku Ankan kohdalla enemmän tuo Sea Scoutsin piirrostyyli, mutta varsinkin No Huntingissa oleva kertojaääni joka pitkälti korvaa varsinaisten hahmojen repliikit soveltuu paremmin Hessu Hopo-piirrettyihin. Kuvan ohella No Huntingin äänimaailma on myös rujompaa ja itse asiassa tuosta nimenomaisesta animaatioita tulee enemmän mieleen 70-luvun piirretyt kuin 50-luvun.

Jokaisen mukana olevan kokonaisen animaation välissä on muista ankkapiirretyistä leikattu lyhyt kohtaus, kuin eräänlainen mainoskatko ja vaikka ne ovatkin ihan hauskoja, niin niiden tarpeellisuus on tarpeeton, koska ne ovat vain kuin vahingossa nauhan perään jäänyt välähdys aiemmin kasetilla olleesta nauhoituksesta.

Loistavia piirrettyjä ja ainoa varsinainen miinus onkin vain kokoelman pituus, joka toimii kuin alkupalana jättäen varsinaisen nälän kasvamaan. Mutta nämä samat animaatiot ovat helppo löytää ystäviensä kera dvd-muodossakin, ettei sitä tarvitse ruveta penkomaan pölyisiä luurankokaappeja toivoakseen törmäävänsä tähän nimenomaiseen kasettijulkaisuun. Aiemminkin suosittelemani Walt Disney Treasures-kokoelmien The Chronological Donald-levyt sisältävät myös nuo The Unsinkable Donald Duckin animaatiot, plus lukuisia muita joilla tyynnyttää kasetin jälkeensä jättämä himo.
Tosin niistä ei löydä samoja trailereita, jotka usein piirrettyjen kohdalla ovat yhtä nautinnollisia kuin lelumainokset muksuna.

Tähdet: *****