Nuijalle Töitä (Trial and Error, 1997)

Vaikka elokuvan suomenkielinen nimi toimiikin sanaleikkinä viitaten oikeussalin toimintaan, joka siis on suurelta osin tämän tarinan tapahtumapaikka, niin se myös on valittu nimeksi selvästikin muistuttamaan Jeff Danielsin elokuvasta Nuija ja Tosinuija. Nimen antaman tönäisyn kannattaa antaakin viedä sinne tuomaritoiminnan (ei Frank Castle) suuntaan, sillä elokuvana Nuijalle Töitä on enemmänkin Serkkuni Vinnyn remake, kuin Peter ja Bobby Farrellya.

Perinteisen kynäniskamainen asianajaja Charles (Jeff Daniels) on töissä tulevan snobivaimonsa isän lakifirmassa ja juuri häiden kynnyksellä hänet lähetetään jonnekin takahikiälle hoitamaan rutiinihommalta vaikuttavaa oikeudenkäyntiä. Mutta rahvaanomainen ystävä Richard (Michael Richards) päättää järjestää polttarit ja tokihan me kaikki arvaamme jo tässä vaiheessa, että sotkuahan siitä syntyy. Siispä pillerihumalassa oleva Charles jää pois oikeudenistunnosta ja Richard päättää ystävällisesti esiintyä ystävänsä identiteetillä, aiheuttaen nopeasta syytteidenhylkäyksestä normaalin oikeudenkäynnin. Siispä nyt Richard joutuu esiintymään Charlesina ja jotta juttu pysyisi kasassa, Charles saa luvan olla Richard. Ymmärrettävästi kireä Charles kokee roolivaihdoksen aikana vapautumisen ja löytää tosirakkauden tarjoilijatar Billiestä (Charlize Theron) ja Richard oppii vastuunkantoa. Eli hyvin tuttuja polkuja tallotaan.

Nuijalle Töitä on elokuva ajalta kun Michael Richards oli syttynyt suureen tähteyteen Seinfeldin ansiosta ja sitä koetettiin siirtää valkokankaille saakka, mutta lopputulos ei ollut roihuavaa elokuvatähteyttä ja nyttemmin epäonnisten sanavalintojen vuoksi Richardsilla on vaikeuksia saada mitään töitä ystäväpiirin ulkopuolelta.
Muistan kuitenkin kuinka tästä Nuijalle Töitä-elokuvasta puhuttiin nimenomaan Richardsin valkokangasvalloituksen yrityksenä ja irrottautumisena Cosmo Kramerin roolista, sekä muista sitä edeltäneistä hölmöjen hahmojen esittämisestä. Kuitenkin edelleen ymmärrettävästi pysyen komedian puolella. Totta onkin, että Richardsin hahmo tässä elokuvassa on jopa yllättävänkin asiallinen, rauhallinen ja ajoittain jopa vakavahko, vaikka onkin elokuvan selkein komediallisin hahmo, ainakin jos verrataan muihin. Kun Daniels on se pukumies jonka tulisi rentoutua, niin Richards on puolestaan se alusta alkaen rento ystävä jonka seurasta vanhemmat varoittelevat, ettei hänestä ole kuin harmia ja tottakai sitten siitä hahmon epäsovinnaisuudesta kasvatetaan kaikkien rakastama sankari.

Koska elokuvan aiheena on oikeudenkäynti jossa ns. epäpätevän harminkappaleen tulee toimia vieraissa saappaissa ja tapahtumapaikkana on peräkylä jossain Jumalan selän takana, niin kyllä tämä kovasti Serkkuni Vinnylta ja Joe Pescilta haiskahtaa. Mutta Richards ei pääse pakoon Krameria ja koska hänen hahmonsa on wannabenäyttelijä joka ajoittain sortuu fyysiseen nykivyyteen, niin ei se ainakaan saa unohtamaan Seinfeldia (asiaa ei auta elokuvan aloittavassa musiikissa vilahtava peukkubasso). Ei se nyt täysin miinusmerkkinen seikka ole, mutta kyllä se hieman Richardsin roolisuorituksesta nauttimista rajoittaa. Sitä kun kuitenkin pitäisi ajatella Richardin olevan joku muu kuin Kramer.

Näyttelijät tekevät kyllä kauttaaltaan ihan kelvollista rutiinityötä, mutta kaikki tehdään niin kovin turvallisesti, että aivan kuin oltaisiin pelätty yhdenkin ihmisen pettyvän elokuvaan ja tästä rohkeuden puutteesta johtuen kävikin varmasti juuri niin.
Kun tehdään elokuva jossa kireä kaupunkilaispukumies matkaa maalle ja tapaa runoutta lukevan tarjoilijattaren, niin kaikki toivo valtavirrasta erottautumisesta on menetetty. Siispä parhaimmat mahdolliset kicksit tästä saa, kun vain ottaa sen rauhoittavana lääkkeenä stressaavan päivän päätteeksi, sillä tämä ei ehkä innosta, mutta se ei taatusti suututakaan.

Tähdet: **
Nuijalle Töitä