Valkoisessa talossa harrastetaan haureutta ja pian paikalta löytyykin naisen ruumis.
Paikalle kutsutaan poliisiviranomaiset ja yksi heistä on etsivä Harlan Regis (Wesley Snipes). Pian selviää, että salaisen palvelun johtohenkilö Nicholas Spikings (Daniel Benzali) on se yhteistyötä vastustava ilkimys, kun taas presidentin turvallisuuspäällikkö Alvin Jordan (Alan Alda) on ystävällisyyden perikuva ja Regisin avuksi asetettu salaisen palvelun agentti Nina Chance (Diane Lane) vaikuttaisi ensialkuun olevan jonkinlainen vakoilijan ja lapsenvahdin sekoitus. Luonnollisesti tutkimusten edetessä aletaan huomaamaan, että kaikki eivät ole sellaisia kuin miltä aluksi vaikuttivat, Chance ja Regis oppivat olemaan bestiksiä ja todisteet johtavat sen verran korkealle, että oman nahan pelastus alkaa käydä murhan selvitystä tärkeämmäksi.
Christopher Youngin musiikki on ihastuttavan hengästyttävää ja nostaa onnistuneesti pulssia silloinkin kun elokuva kulkee ennustettavia polkujaan pitkin. Mitä tapahtuu usein, sillä jos on yhden poliitikkoja ja murhan yhdistävän Hollywoodelokuvan nähnyt, niin aika pitkälle tietää millä äänellä kello tikittää ja millaisia salaliittoja samankaltaisten murhien ohella on edessä.
Ei tämä huono ole, mutta ei vastaavasti mitenkään erityisen muistettavakaan. Kyseessä on hyvä, tasalaatuisesti tehty perusjännäri jollaista on mukava katsella, mutta joka ei ei missään vaiheessa ole vaarassa räjäyttää tajuntaa.
Hauskaa elokuvassa on, että Snipesin hahmo esitellään tavallisena kyttänä ja hän ei täten anna mielikuvaa muusta kuin keskipalkkaisesta henkilöstä. Sitten kuitenkin hahmon kohdalla sorrutaan siihen Frendit-ilmiöön, jossa asunnoksi paljastuu suurinpiirtein kartano jollaiseen omistajalla olisi varaa vain olisi Mika Vehviläisen edut. En nyt odotakaan, että Snipesin hahmon tulisi asua jossain rotankolossa, mutta en myöskään siellä toisessa äärilaidassa. Pikku juttu kenties, mutta sellainen syö uskottavuutta muuten varsin asiallisesti toteutetusta elokuvasta. Hei, jos ette olisi halunneet minun kiinnittävän tarpeetonta huomiota Snipesin hahmon asuntoon, niin ette olisi tehneet sitä sivujuonta jossa hän vinkuu häätöilmoituksen vuoksi.
Snipes kyllä vetää roolinsa läpi kunnialla ja muistuttaa juuri siitä mihin alussa viittasinkin, että mies osaa tehdä muutakin kuin pelkästään potkia päähän.
Mielenkiintoisinta elokuvassa lienee kuitenkin tämä informaatiopätkä: "The film is based on the novel Murder in the White House by Margaret Truman, daughter of U.S. President Harry S. Truman."
Ja Alan Alda-twisti toimii parhaiten, jos ei mene lukemaan hänen M*A*S*H-kollegoidensa muisteluja, sillä aika moni näyttelijätovereista ei tuntunut herrasta pitäneen. Klassinen nestepää-ilmiö kun kuulemma ilmaantui kuvioihin.
Niin ja jos muistatte, niin tämähän oli se elokuva jolla koetettiin tavallaan tehdä Daniel Benzalista elokuvatähteä. Siihen tosin miehen rooli on turhan pieni ja sivussa.
Benzalihan nousi kunnolla esille Harkittu Murha (Murder One) sarjan myötä ja samoin kuten esimerkiksi Michael Chiklisin (Shield) ja James Gandolfinin (Sopranos) kohdalla, Benzalilla oli entuudestaankin jo suht' näyttävää uraa tehtynä, mutta vasta tuo tietty rooli teki hänestä sen verran näkyvän, että sama koetettiin toistaa elokuvan puolella. Kukaan mainituista esimerkeistä ei kenties ole elokuvissa tehnyt yhtä merkittävää läpimurtoa, mutta onneksi yksikään heistä ei myöskään ole yrityksillään romahduttanut uraansa ja ennen kaikkea uskottavuuttaan. Ai moi David Caruso.
Tähdet: ***
Murha Valkoisessa Talossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti