Super Mario Bros. 2 (The Super Mario Bros. Super Show!, 1989)

Ei, kyseessä ei ole se peli.

Ei se meille tutuin versio, eikä Doki Doki Panic. Mistä puheen ollen, eikö olekin ärsyttävää kuinka Youtube-aikakauden myötä Super Mario Bros. 2 on saanut aika negatiivisen maineen vain siksi, että se ei ole alunperin Super Mario-peli. Enpä muista silloin Nintendon kulta-aikana kenenkään kitisseen Super Mario Bros. 2:n olevan huono peli, vaan pyöristetysti sanottuna kaikkihan sitä rakastivat. En tiedä teistä, mutta jos tämän nimenomaisen kakkososan sijaan olisimme alunperin saaneet nyttemmin Lost Levelsinä tunnetun version eteemme, niin ainakin minä olisin ollut hieman pettynyt. Varmasti olisin pelannut sitä innolla jo tuolloin, mutta pettymys olisi pelin vaikeustason sijaan tullut samankaltaisuudesta edellisen osan kanssa, kun Doki Doki Panic-versio on edelleen ihastuttava poikkeus.

Mutta se siitä ja nyt mietitään hieman sitä, että miksi tämän kasetin nimenä on Super Mario Bros. 2?
Toki sen kansikuva tuo mieleen saman nimisen pelin, mutta kun kyseessä ei ole jatko-osa, niin miksei se voinut olla vain Super Mario Bros.?
Oletettavasti nimeämiseen vaikutti se, että tämän kasetin ilmestyessä vuonna 1991 oli kakkososa se tuorein Mario-peli, sillä Super Mario Bros. 3 oli vasta julkaisuasteella euroopassa, vaikka saikin muualla ensi-iltansa jo paljon aikaisemmin.
Mainittakoon, että esimerkiksi Wikipedian englanninkielinen versio ilmoittaa pal-version julkaisuvuodeksi 1991, kun suomisivu puolestaan vuodeksi 1992. Nintendo-lehti #3/1991 mainitsee kirjepalstallaan seuraavaa: "Super Mario Bros. 3 tulee näillä näkymin syksyllä 1991". Ja saman vuoden lehdessä numero 9 mainitaan, että kyseinen peli olisi juuri ilmestynyt.
No, siitä huolimatta kakkospeli oli vielä se tunnetumpi ostavalle kansalle ainakin täällä päin maailmaa.
Super Mario Bros. 3-pelin jälkeen ilmaantui samanniminen animaatiosarja, jossa varmasti oli sama syy nimeämiseen kuin oletan tämän suomikasetin kohdallakin olleen. Mutta siitä huolimatta, että mikä osa sattuu olemaan se uusin ja parhaiten muistissa, niin on jotenkin hölmöä nimetä piirrossarja jatko-osan numeroinnin mukaan. Etenkin kun Super Marion kohdalla pelkkä Super Mario on riittämiin. Ja varsinkin kun tässä The Super Mario Bros. Super Showssa suurimmat viittaukset kakkospeliin tulevat musiikin muodossa.

Tuossa aiemmin mainitsemassani Nintendo-lehdessäkin seikkaillut Super Mario oli sarjakuvamuodossaan jossain vaiheessa nimetty Super Mario kolmoseksi.

Samapa tuo, sillä tämä kasetti, eli Super Mario Bros. 2 on siis yhtä kuin kaksi jaksoa sarjasta The Super Mario Bros. Super Show, jota muistaakseni esitettiin Filmnetillä (nimi joka on näemmä taas noussut kanavana esiin). Erona tähän kasettiin se, että noissa tv-esityksissä olivat piirretyt muistaakseni dubattu ruotsiksi.

Kevyträpillä varustettu tunnuslaulu ja nuo oikeiden näyttelijöiden esittämät sketsit ovat kasetilla edelleen alkukielellään ja teksitettyinä, mutta itse animaatiojaksot ovat suomeksi puhuttuja. Hiukan eriskummallinen ratkaisu, siitäkin huolimatta ettei tällöin vielä suuremmin muutoinkaan dubattu oikeita näyttelijöitä.

Eikä The Super Mario Bros. Super Show sisältänyt pelkkää Super Mariota, vaan välillä mukana oli The Legend of Zelda-animaatioita. Joskin tällä kasetilla kyseinen sarja jää kuitenkin vain mainosten varaan.

Kasetin jaksot ovat:

CRAMALOTIN KUNINGAS MARIO (King Mario of Cramalot)

Jossa Excaliburista muistuttaen Mario vetää ammeesta jonkin röörihärpäkkeen ja koettaa vapauttaa kansakunnan Koopan tyranniasta.
"Noin se lihapulla pomppii."
Lopussa Mario pakotetaan kuntoilemaan jonkun ilmeisesti Jigsawin suunnittelemalla juoksumatolla.

Liveosuudet jotka tapahtuvat jakson alussa ja lopussa kertovat siitä, kuinka Marion ja Luigin sukulaistyttö on karannut kotoaan ja ajaa veljeksiä hulluksi. Ei hauska.
Mutta tsek tis aut. Tuo sukulaistyttö on Danica McKellar:

MARIO JA TAIKAMATTO (Mario's Magic Carpet)

Mario ja ystävykset ovat eksyksissä hiekka-aavikolla, mutta hypätessään trampoliinin päälle he päätyvät orjia kaipaavan sulttaanin luokse. Öö, okei.
Koska mukana on taikamatto, niin luonnollisesti Steppenwolf soi.

Liveosuuksissa Mario ja Luigi odottavat Mariannea ja Luigeenaa vieraakseen. He ovat,,, öö,,, ilmeisesti transseksuaaleja, jotka koettavat sitten iskeä sänkinaamaista miestä (Lyle Alzado, joka oli näemmä jenkkifutari).

Suomidubbaus on aika tunkkaista ja liian monet puhuvat kuin rintaansa, mutta Repe Sorsamaisen vinksahtaneet hahmot ja samanlainen animointi pelastavat paljon. Tällöin ne suomidubbauksista tutut vinkuvat äänetkään eivät ärsytä yhtä paljon kuin ns. vakavammissa piirretyissä.
Pidän suuresti tämän sarjan piirrostyylistä, joka on hyvin samankaltaista kuin mitä se oli Super Mario-sarjakuvissakin, eli hieman, sanoisimmeko anarkistisempaa kuin millaiseksi Mario kumppaneineen yleensä pelikuvissa tehdään. Aina välillä vaikuttaa siltä kuin animaattorit olisivat syöneet sienivaltakunnan asukkaita, sillä sen verran psykedeelista meno ajoittain on. Eikä se jää vain piirroksiin, sillä kun Luiki (jep, Luiki. Onko jotain valittamista?) koettaa vältellä vaaratilanteita sanomalla olevansa raskaana, niin sitä ei epäile hetkeäkään.

Hauskaa on, että musiikissa kuulee ymmärrettävästi paljonkin Mario-pelien musiikkia, mutta myös Michael Jackson-covereita ja MC Hammer-henkistä popräppiä. Kuten myös hippirokkia.

Eli piirros on hahmoille sopivaa ja huumori on sopivan vääristynyttä.
Ihan samaa ei voi sanoa oikeilla näyttelijöillä tehdyistä osuuksista, jo siksikin, ettei niitä ole piirretty. Kyseessä on halvan näköistä sitcomia joissa puujalkavitsit ja bojojoing-ääniefektit saavat puistelemaan päätä epäuskosta. Samalla ne ovat kuitenkin kömpelyydessään varsin hyvin animaatio-osioiden vinksahtaneeseen maailmaan istuvia, joten kokonaisuutena The Super Mario Bros. Super Show on erinomaisen eriskummallista surrealismia.

Tähdet: ****
Super Mario Bros. 2