lauantai 16. helmikuuta 2013

The Bourne Identity/Supremacy/Ultimatum

The Bourne Identity (2002)

Merestä löydetään muistinsa menettänyt, mutta vastalahjaksi luodinreikiä saanut tuntematon nuorimies (Matt Damon). Tämä mies haluaa tietää kuka on ja tie oman identiteetin selvittämiseksi vie halki euroopan, jonka aikana samainen herra olettaa olevansa Jason Bourne. Se ei vielä selitä kissamaisia refleksejä, samanlaista aivotoimintaa, lähitaistelutaitoja jotka saavat Steven Seagalin sanomaan "dääm!" ja miksi pian perässä on laumoittain salamurhaajia.
Poliittista vehkeilyä, salaliittoja, salaisia agentteja, selkäänpuukotusta ja romantiikkaa.

The Bourne Supremacy (2004)

Jason Bourne (Matt Damon) koettaa elää rauhassa, unohtaen jo unohdetun menneisyytensä, mutta vaikka hän itse ei haluaisikaan palata puimaan vanhoja asioita, niin entinen työnantaja ei suostu päästämään irti. Tästä sukeutuu kostoretki tapetun rakkaan puolesta ja eräänlainen oman nimen puhdistus yhteydessä jossa kukaan ei sitä saisi kuitenkaan tietää, sillä edes johtajilla ei ole pääsyä kaikkialle. Samalla kuitenkin Bournen todellinen henkilöllisyys avautuu jälleen rakosen.

The Bourne Ultimatum (2007)

Tälläkään kertaa Jason Bourne ei saa olla rauhassa, kun on aika nousta esiin auttamaan salaisuuksien jäljille päässyttä toimittajaa sekä pysymään hengissä, että saamaan uutisensa julki. Tai no, ainakin yritys on hyvä.
Bournelle alkavat avautumaan salaiset ilkeät operaatiot ja myös itsensä merkitys niile.

Kuten niin moni muukin ohellani, minä olin ennen Matt Damonin tähdittämiä Bourne-elokuvia luokitellut Robert Ludlumin kirjat (ns. teknotrillerit) ja niihin pohjautuvat filmatisoinnit useinmiten ihan kelvollisiksi teoksiksi, mutta hieman kuivakkaiksi. Sama päti näiden nyt vuorossa olevien Ludlum-filmatisointien pääosassa olevaan Matt Damoniin: kelpo näyttelijä, mutta kuiva kuin kalaharin aavikko.
The Bourne Identityn, eli kotimaisittain Medusan (tai Meduusan) Verkon kohdalla oletukseen Damonin elokuvan olevan ennakkoluulojen mukainen, vaikutti tietenkin aiempi Richard Chamberlainin tähdittämä versio vuodelta 1988, joka on kyllä ihan hyvä, mutta juuri sellainen kuin luuleekin. Puhetta, ei tekoja. Siispä tottakai tämä uusi Bourne olisi samanlaista kamaa kuin jotkut Tom Clancyn Jack Ryan-elokuvat, eli korkeintaan ihan kivoja jännäreitä joissa toiminta on rutiinia ja juonenkäänteet samoin.
Suurin  yllätys tietenkin oli sitten se, että fuck, Matt Damonhan on hyvä actionstara. Sen lisäksi itse toiminta on vauhdikasta, täynnä voimaa ja taitoa, juonenkäänteet nokkelia, elokuva ei tunnu aliarvioivan katsojaansa ja näyttelijät tekevät lähes kauttaaltaan erinomaista työtä oli sitten kyseessä keskustelukohtaus, taikka naamaanpotkiminen. Ja mikä parasta, jos tältä tuntui The Bourne Identityn kohdalla, niin sama toistui vielä kahdesti, jolloin yllätys vaihtui ensivaikutelmasta tason pysymiseen. Siispä samat kehut ja kritiikit pätevät kaikkiin kolmeen Matt Damonin tähdittämään Bourne-elokuvaan, eikä ohjaajan vaihtumisella Doug Limanista Paul Greengrassiin ollut suurempaa merkitystä. Joskin yleinen mielipide taitaa olla, että jälkimmäiset osat (jotka siis on Greengrassin ohjaamia) ovat kokonaisuutena onnistuneempia kuin Identity. Tähän varmasti vaikuttaa se, että jos taso pysyi täysin samana, niin  kakkososaan oli helpompi päästä sisälle, sen ollessa jo tutumpi ja ehkä se siten tuntui karistaneen päältään mahdolliset epävarmuuden tunteet. Aika varmaa kuitenkin on, että jos pitää trilogian ensimmäisestä elokuvasta, niin pitä kahdesta jälkimmäisestäkin (The Bourne Legacyn lasken erilleen, kuten tekisin Indyn kristallikallojenkin kanssa). Greengrass kyllä jännitti Bournen lihasta, joka näkyy ja kuuluu kuvauksen ja musiikin käytön kasvaneessa liikehdinnässä.

Toki koska kaikki kolme elokuvaa kertovat pitkälti erilaisista salaliitoista ja -murhista, viranomaisjärjestöistä ja ennenkaikkea Bournen omasta identiteetin metsästyksestä, saattaa aihe ruveta tuntumaan aikamoiselta itsensätoistolta. Siltä se ainakin itsestäni tuntuu kun kaikki kolme elokuvaa katsoo putkeen ja siinä alkaa olemaan se riski, ettei Ultimatumin aikana ehkä enää välitä kuka Bourne on ja keskittyy katsomaan vain tyylikästä toimintaa ja cooleja kohtauksia joissa lausutaan repliikkejä joiden avulla vastapuoli tuntee olevansa ansassa. Jokaisessa elokuvassa on jokin suurempi taustalla oleva salaliitto joka liittyy vielä suurempaan, jokaisessa Bourne saa vihjeitä todellisesta minästään/merkityksestään, mutta niin ettei voi olla täysin varma sen todenperäisyydestä, jokaisessa on samankaltaisia vähäilmeisiä tappajia ja jokainen elokuva päättyy eräänlaiseen olen askeleen teitä edellä-lopetukseen.
Siispä yhtenä pötkönä Bournet saattavat menettää osan viehätyksestään ja herättää ajatuksen siitä, kuinka yksi elokuva olisi tarpeeksi (ai pitäisikö kakkos- ja kolmososa nähdä yhtenä elokuvana, sillä suurelta osinhan kolmosessa avataan kakkosessa nähtyjä tapahtumia ja ne tapahtuvat pääosin samanaikaisesti). Toisaalta kuitenkin jokainen elokuva onnistuu siinä, ettei yksikään tunnu missään vaiheessa tyhmältä tai tylsältä, eivätkä saa katsojaa tuntemaan itseään samanlaiseksi ja niissä kussakin on panostettu sekä vauhtiin, että paikallaoloon juuri niiden ansaitsemalla keskittymisellä.

Osa Bournejen onnistumisesta on tietenkin erinomaisen roolituksen ansiota ja näin ollen kehuja tulee antaa henkilöille kuten Clive Owen, Brian Cox, Chris Cooper, Paddy Considine, Scott Glenn, David Strathairn, Albert Finney, Joan Allen, etc.
Vaikka hieman mieli tekisi vielä kehua Franka Potentea ja Julia Stilesiakin, niin jos rehellisiä ollaan, jäävät heidän hahmonsa ruutuajasta huolimatta aika ontoiksi. Stilesia ei ainakaan auttanut se koko ajan päällä ollut hämmentynyt ilme.

Niin ja Matt Damon on edelleen hieman kuivahko, mutta sellaisenaan aivan sopiva muistinsa menettäneeksi Bourneksi.

Ja kaikkihan me tiedämme, että uusi Bourne toimi myös selvänä mallina uusille Bondeille. Mikä on sikäli hauskaa, että Bourne-elokuvien maailmanmatkailua seuratessa mieleen nousevat James Bondin vastaavat matkustelut eksoottisissa paikoissa. Tällä kertaa vain kultaiset hiekkarannat ovat harmaata asfalttia.

Tähdet: ****
The Bourne Identity
The Bourne Supremacy
The Bourne Ultimatum

4 kommenttia:

Anton von Monroe kirjoitti...

Minulle paras Bourne on ensimmäinen. Minua on aina vaivannut, kuinka Potenten deletoiminen kakkososassa loogisesti (tai ehkä sittenkin romanttisesti) ajatellen mitätöi koko ensimmäisen osan. Hyvää toimintaahan 2. ja 3. osakin ovat, mutta eivät yhtä voimakkaasti myötä eläviä. Damon on mestarillinen Bournena ja olisi pitänyt asettaa ehdolle monenmoisissa palkintogaaloissa.

...noir kirjoitti...

Mistä tulikin mieleeni Paul Greengrassin ja Matt Damonin Green Zone, jonka jätin katsomatta siksi että Bournemaisuus elokuvissa alkoi tuolloin tulla jo korvista ulos ja jotenkin olin tullut siihen tulokseen jotta Green Zone olisi Bourne armeijan leivissä. Ehkä olisi aika korjata taikka varmistaa luulot.

Mörri kirjoitti...

Mulle tuli joku mielenhäiriö ja hankin tän setin blu-rayna. Unohdin kai hetkeksi, että _vihaan_ Matt Damonia. Kun halvalla sain. Vielä näkemättä, kuten kaikki muutkiin.

...noir kirjoitti...

Ben Affleck olisi ollut minulle suurempi ongelma.