Tai sitten ei.
On 60-luvun loppupuoli ja Sydneyn kovin uhkapeligangsteri Barry (Bryan Brown) saa kilpailijoita uudelta mantereelta. Barry ei pahemmin pidä kilpailijoista, elleivät he tietenkin ole tuhlaamassa eläkkeitään hänen yksikätisiin rosvoihinsa, joten jenkit eivät kelpaa hänelle edes pitsan lähettiläinä (joka on jostain syystä hirveän tärkeä seikka tässä elokuvassa). Siispä mafian edustajat Tony (John Goodman) ja Sal (Felix Williamson) saavat harkita vakavasti murhaamisen jaloa taidetta. Poliisi ei suuremmin välitä mahdollisista gangsterikuolemista ja ylipäätään rikollisuudesta, kunhan voitelurahat pitävät kaiken liukkaana ja veri ei roisku median silmille.
Samaan aikaan Vietnamin sodasta kotiinsa ausseihin palaa Barryn sukulaispoika Darcy (Sam Worthington), joka on jotenkin sinisilmäinen tunnetun gangsterienonsa bisneksien ja väkivallan suhteen, vaikka oli itse juuri ampumassa vieraan valtion laskuun kommunisteja hengiltä.
Siispä harrastetaan kolikkokauppaa ja kameraa pidetään vähän väliä vinossa, koska ilmeisesti se on tosi coolia ja radikaalia, aivan kuin cowabunga duuds.
Elokuvan ruma vihreänkeltainen valaistus ja vinot kuvakulmat eivät ole ainakaan eduksi Dity Deedsin Guy Richie-apinoinnille, sillä eipä se Richiekään niin uniikilta vaikuttanut. Mutta nimenomaan Richien vaikutus näkyy Dirty Deedsissä välillä jopa rasittavuuteen saakka, oli sitten kyseessä visuaalisuus, hahmojen persoonat, taikka ja etenkin elokuvan jonkinlainen äijähuumori. Onhan tässä hyviä näyttelijöitä ja välilllä tosi funky musiikki, että hyvänä päivänä Dirty Deeds voisi olla minusta hyväkin elokuva.
Tämä ei ole hyvä päivä ja näin ollen kesken elokuvan aloin kuuntelemaan Pink Floydia, sillä melkein uskallan väittää jopa Lucky Number Slevinin olevan parempi. Siis ihan oikeasti, Lucky Number Slevin.
Hyvä ettei sentään Kuka On Cletis Tout?
Minä pidän Bryan Brownista (kuka muka ei diggaa F/X: Murha Tilauksesta-elokuvista) ja kyllä hänellä tuntuu olleen ihan hauskaa tätäkin elokuvaa tehdessään, mutta jotenkin miehen esittämät raivonpuuskat olivat sen verran tahattoman huvittavia, että kaikenlainen uhkaavuus on kaukana poissa. Ned Flanderskin on jokin Jeffrey Dahmer verrattuna Browniin.
Toni Collette sentään on mainio Barryn arvonsa tuntevana vaimona ja tuo ulkoisesti mieleen Sharon Stonen Casinossa.
Tähdet: **
Dirty Deeds
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti