Elokuvakokoelmani, osa. 3

Musiikki dvd:t ja dokumentit ovat molemmat jääneet kokoelmissani hiukan pienempään asemaan kuin varsinaiset elokuvat, mutta eivät niinkään siksi ettenkö löytäisi molemmista paljonkin kiinnostavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Musiikin suhteen konserttitallenteita ja videokokoelmia tuli ostettua dvd-muodossa aika vähäisesti siitä yksinkertaisesta syystä, että ne olivat niin helvetin kalliita. Kuten cd-levyjen kohdalla, musiikki dvd:n käsitys jostain keskihinnastakin on kalliimpi kuin vieressä olevan toimintaelokuvan. Musiikin hinta ei ole ollut varsinainen este ostoksilleni, sillä mieluusti edelleenkin omistan musiikkini fyysisessä muodossa, mutta onhan se nyt ihme, että kun elokuvien hinnat levymuodossa putosivat nopeasti ymmärrettävälle tasolle, niin musiikissa pidetään jääräpäisesti kiinni korkeimmaista hintatasosta. Enkä nyt väitä, ettäkö musiikintekijät eivät ansaitsisi palkkaansa, mutta kyllähän me kaikki tiedämme, että levyjen hinnan korkeus johtuu levy-yhtiöistä, ei muusikoista. Sitten sitä ihmetellään miksi levyt myyvät niin vähäisesti. Syy on aina kuluttajassa. Aivan kuten sillon kun se jokin Metallican sontabiisi (se M:I 2:ssa soiva) pääsi nettilevitykseen ja siinä ruvettiin rankaisemaan jotain perus-Jamppoja sen levittämisestä, kun ehkäpä olisi kannattanut miettiä, että miten helvetissä se ylipäätään lähti liikkeelle sieltä levy-yhtiön tiloista, taikka levytysstudiosta.
No kuitenkin, jos musiikki-dvd:t olisivat olleet edullisempia, niin niitä olisi tullut ostettua huomattavasti enemmän ja rohkeammin kokeiltua jotain uusia tuttavuuksia. Nyt kun musiikki-dvd on edelleen ylihinnoiteltu ja Youtuben kautta pääsee katsomaan saman ilmaiseksi, niin musiikki-dvd:n ostaminen on itseni kohdalla tyrehtynyt ja ne muutamakymmenen mitä hyllyssä on, saanevat riittää.
Ymmärrettävästi valikoimani niissä koostuu aikalailla samasta kamasta jota muutenkin kuuntelen. Eli on Princea ja Skinny Puppya.

Dokkareita ostelisin mieluusti enemmänkin ja niitä onkin helposti ja sopivissa hinnoissa myytävänä (nytkin on pari tilauksessa). Mutta tämän lajityypin kohdalla levyostoksia rajoittavat televisiotarjonta ja paikallinen kirjasto, jotka molemmat ehtivät usein pistää esille sen tuoreimman haluamani dokkarin ennen kuin ehdin sitä jostain cdonista etsimään.
Dokkareissa pidän hyvästä ja huonosta, siispä jokin suuvaginaleffasta kertova dokumentti istuu hyvin Schwarzeneggerin pullistelun ja merikuvauksen rinnalle.

Dvd:n tulo aika pitkälle sammutti intoni televisio-ohjelmien katseluun. Hah! Ei nyt sentään, televisiokanavat itse sen tekivät. Penskana tallensin kaseteille ihan järkyttävät määrät televisiosarjoja ja siellä on vielä kaikki alkuperäiset V:t ja Briscot sun muut edelleenkin tallessa, mutta nykyään kun televisio koostuu lifestyleohjelmista jotka eivät tälläistä no life-ihmistä kiinnosta hevonkukkuakaan, nonstoplooppina kiertävistä uusinnoista (Frendit, Frasier, etc.) ja huonosti käsikirjoitetuista realityohjelmista, niin liekö se mikään ihme ettei minunkaltaiseni ihminen katso enää televisiosta juuri muuta kuin uutiset. Nekin ohjelmat jotka minua oikeasti kiinnostavat, kuten Walking Dead tulevat niin hemmetin myöhään, että jos aamuherätys on viideltä, niin sitä ei ehkä katso puolelta öin alkavaa ohjelmaa. Tässä kun jokin tovi sitten tv2 alkoi esittämään The Wirea, niin lehdessä saakka oli kirjoitus jossa ihmeteltiin, että nyt kun Ylellä on esittää maailman parhaimmaksi kutsuttu tv-sarja, niin missä ovat katsojat? NO NUKKUMASSA TIETENKIN! Jo oli tyhmä kysymys.
The Wiren kohdalla esitysajankohta hämmentää jo siksikin, että väkivallan ja kielenkäytön suhteen ihan samanlaista kamaa näkee jossain iltaohjelmiston CSI-shitissä. Toki The Wire on huomattavasti realistisempi ja täten raadollisempi (kuten myös paljon parempi) kuin jokin NCIS: Los Angeles, mutta ei se silti kuuluisi kuuhullujen yksinoikeudeksi. Ja tässä tulee se missä dvd on hieman "pilannut" television katseluani. Sen sijaan, että tallentaisin keskiyöllä tulevat ohjelmat, niin mielummin menen ja ostan koko kauden itselleni, kun silloin ei tarvitse keskeyttää aina viikon ajaksi jotta pääsee näkemään seuraavan jakson, eikä katsoa väsyneenä. Kausiboksit ovatkin myös siitä hyviä, että monet sarjat eivät vielä ensimmäisellä jaksolla tee vaikutusta ja näin ollen jos seuraava jakso olisi vasta viikon päässä, niin en ehkä katsoisi sitä ollenkaan. Kun taas kausiboksissa tulee katsottua aina muutama jakso kerralla ja siinä pääsee kunnolla sisälmyksiin. Mistä puheen ollen, eikö olekin ärsyttävää kun nykyään monet sarjat julkaistaan niissä kausi 1: osa 1-tyyppisissä paketeissa, joissa joutuu siis ostamaan parikin boksia saadakseen sen yhden kauden kokonaan. Tosi ärsyttävää, etenkin kun boksien suuri plussa on siinä, että saa paljon pienessä tilassa.

Mitä tulee kokoelmani tv-sarjoihin, niin olin hieman yllättynyt tajutessani kuinka paljon sieltä löytyy kyttäsarjoja, tai muita sen kaltaisia juttuja. Kuvassa olevien ohella siellä on vielä jotain Taisteluparia, CSI:tä ja esimerkiksi The Wirea. Ja sama pätee sitcomeihin, kun vielä löytyy kaikkea Paritellen kaltaista kamaa. No ei siinä mitään, sillä jopa tuo kovasti dissaamani Frenditkin puolustaa paikkaansa hyllyssäni. Sanotaan se nyt, että kyllä minusta Frendit oli parhaimmillaan aivan loistava sarja, mutta sen teho heikkeni jo ensiesityksellä sen vuoksi, että se jatkui aivan liian pitkään, jolloin tuli esille juuri niitä Joey ja Rachel-yhteen juonia jotka selvästi nolottivat sarjan tekijöitäkin ja tosiaan, sittemmin kotimaamme televisiouusinnat ovat aiheuttaneet sen, että sarja alkoi haisemaan pilaantuneelta lahnalta. Joten kiitos siitä MTV3 ja Subtv.
Suurin osa hyllyni kyttä- ja komediasarjoista on enemmänkin ihan hyvä-sarjaa kuin loistavia, sillä esimerkiksi Taxi ei minusta kovin kummoinen sitcom ole ja sen kiinnostavin anti onin loistava näyttelijäkaarti. Kun taas kyttäsarjoissa,,, no itseasiassa, sieltä löytyy enemmänkin sitä tosi hyvä-sarjaa, sillä sellaisia ovat Kova Laki ja Homicide, mutta NCIS on enemmän sellainen joka mieleeni piirtyy kun mietin poliisisarjoja. Sitä sarjaakin katsoo enimmäksen Pauley Perretten ja Mark Harmonin vuoksi.
Se mikä minut tavallaan yllätti tv-sarjojeni suhteen oli kauhun vähäisyys, olemalla lähes ei mitään. Sci-fiä sieltä löytyy aika paljon, mikä tietenkin on ymmärrettävää jo pelkästään Star Trekien ja Stargayn ansiosta. Mutta sitten se välähti. Menkääpä ihan mihin tahansa elokuvia myyvään liikkeeseen ja katsokaa kuinka paljon siellä on valikoimissa kauhua tv-sarjojen muodossa ja joku Fringe tai Supernatural ei riitä vastaukseksi. Hyvällä säkällä sieltä löytää vielä Liftaaja-sarjan dvd:t, taikka jonkin pölyn peittämän Demon Townin, mutta aika vähäisesti niitä on myynnissä. Eli se menee sitten nettikauppojen puolelle.

Niin ja tuo 21 Jump Street on aika kakkaa.

Seuraavalla kerralla bokseja ja spessuversioita.