Harlinin kommentti siitä, että tämä on suurin elokuvansa sitten Deep Blue Sean, on jotain jonka heti oletin viittaavan elokuviin käytettyihin rahasummiin. Se sai minut miettimään enemmänkin hänen elokuviensa budjetteja ja niinpä vilkuilin Deep Blue Sean jälkeisiin elokuviin käytettyjen rahanippujen määriä.
Keskimäärin Harlinin leffojen budjetit ovat ovat olleet 20 miljoonaa dollaria ja vaihtorahat, poikkeuksena paljon tyyriimmät Driven ja Manaaja: Alku, joissa ensimmäisessä rahaa upposi varmasti eniten Sylvester Stalloneen ja Manaajassa efekteihin. Viime vuodethan Harlin on käyttänyt (varmasti tahtomattaankin) enimmäkseen suurimmista palkkioista enää haaveilevia tähtiä kuten Val Kilmereita, suht' tuntemattomia staroja ja efektitkin ovat rajoittuneet pääosin aseiden suuliekkeihin, sillä elokuvat ovat olleet ns. maanläheisempiä. Paitsi tietenkin Covenant, mutta siinä kaikki raha taisi upota vain ja ainoastaan valoilmiöefekteihin, sillä sen leffan näyttelijäkaarti varmaan maksoi päästäkseen kameran eteen ja käsikirjoitus löydettiin vessapaperista.
Tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tietoa keitä muita työskentelee tulevassa Hercules-elokuvassa Harlinin kanssa, mutta elokuva tehdään luonnollisesti Bulgariassa, mikä kertoo ainakin siitä, että tuon budjetin arvo voidaan nähdä hieman Hollywoodnäkemystä korkeampana ottaen huomioon tunnetun halpamaailmiön. Uskaltanen tuosta halpatyövoimasta huolimatta silti arvella valtaosan budjetista kuluvan pelkästään efekteihin ja näin ollen tähtisikermän jäävän käsikirjoituksen kanssa jonnekin taka-alalle. Ja koska tämä Hercules 3D on selvästi hyödyntämässä viime vuosien seikkailubuumia (ehkä hieman myöhässä siihen), niin katsotaanpa vertailun vuoksi vastaavien genretuotosten budjetteja. Hmm,,, Clash of the Titans maksoi 125 miljoonaa dollaria, sen jatko-osa jopa 150 miljoonaa dollaria, Immortals 75 miljoonaa dollaria ja Conan the Barbarian vain vähäiset 70 miljoonaa dollaria
Harlin on vähintään yhtä hyvä ohjaaja kuin Louis Leterrier ja Marcus Nispel, mutta ei niin hyvä kuin Tarsem, vaikka heistä jälkimmäinenkin antaa usein visuaalisuuden peittää muut asiat alleen. Toivottavaa vain on, ettei noihin verrattuna halpatuotannoksi suuresta rahamäärästään huolimatta luokiteltavissa oleva Hercules 3D päätyisi joksikin Dungeons & Dragonsiksi. Kuten jo todettua niin aika varmaa on, että Hercules 3D tulee olemaan vahvasti efektielokuva, niin toivottavasti lopputuloksena ei ole Manaaja: Alun kömpelöitä eläinefektejä, vaan vähintäänkin edellä mainittua Conan the Barbariania. Ja ajatteli sitten efektejä tai ei, niin paljoa ei vaadita tehdäkseen parempaa seikkaluelokuvaa kuin mitä nuo kaksi Titaani-elokuvaa ovat ja jos Harlin tekee sen paljon niitä pienemmällä, mutta silti pirun isolla budjetilla, niin fuck yeah! Go Renny go!
Niin ja sitten 12 Roundsin pariin.
Pahamainen ahne terroristi Miles (Aidan Gillen) pakenee kyllä nuijien ja tosinuijempien FBI-agenttien ansasta, mutta ei juosten autoja jahtaavalta poliisilta, Dannylta (John Cena). Siinä rytäkässä pahiksen tyttöystävä Erica (Taylor Cole) menee ja kuolla kupsahtaa, kiitos ironian kylmän kämmenen ja luonnollisesti Miles vannoo kostoa. Paettuaan isosta talosta Miles päättää noudattaa Davisin ohjeita, sillä vihollisen lihan tulee olla vähintäänkin kind of blue. Siispä kaapataan Dannyn tyttöystävä Molly (Ashley Scott) ja aloitetaan leikki jossa sankarimme pitää rientää paikasta toiseen suorittamassa tehtäviä ja aika on koko ajan lopussa. Jos idea kuulostaa Die Hard kolmoselta, niin ei huolta sillä tehtäväideastaan huolimatta tästä tulee enemmänkin mieleen steroideilla pumpattu Denzel Washingtonin ja John Lithgowin Harhaluoti (sillä jotenkin Gillen tuo mieleen Lithgowin). Pohjimmiltaan eikä edes vain sieltä tämä on rutiininomainen tarina ilkimyksestä joka kiusaa sankaria, että siinäpä se.
Tarjolla on paukkuja kuin irlantilaisbaarissa ja meksikolaisen ruuan jälkeen. Tai ei oikeastaan, sillä vauhtia luvataan enemmän kuin mitä annetaan, mutta jätä aivot sivupöydälle ja katso kuinka puunaama jahtaa pahista.
Okei, John Cena on aika tyypillinen tekopainiva ilmeetön näyttelijä, ettei hänkään osaa juuri kivikasaa vaikeampaa roolia uskottavasti tehdä, mutta lihaskimpputoimintatähdeksi hän sopii ihan kelvollisesti. Hän pullistelee ja näyttää tukilta, eli tekee juuri sen mitä häneltä odottaakin. Minä jopa pidin hänen elokuvadebyytistään, Marinesta hyvinkin paljon, mutta samoin kuin 12 Roundsinkin kohdalla, se mikä Marinessa toimi parhaiten ei kuitenkaan ollut Cena. Hänessä kun ei ole mitään niin kiinnostavaa, etteikö sitä voisi korvata melkein kenellä tahansa vastaavalla lihakasalla. Marinen kovin juttu oli sen hiton makeasti tehdyt aivottomat toimintakohtaukset ja Robert Patrick, joka ilmiselvästi nautti tehdessään pahisrooliaan. Niinpä 12 Roundsinkin hauskinta katseltavaa ovat lopulta hiukan mitäänsanomattomiksi jäävät toimintakohtaukset, mutta ainakin Aidan Gillen on tosi tuhma pahis. Siispä suosittelen ennemmin sitä Marinea, sen ollessa huomattavasti iloluonteisempi ja värikkäämpi. Kuitenkin 12 Rounds on paremman puuttessa ihan kelvollista törmäilyä jota katsoessa ei tarvitse ajatella, kuin ehkä kenties sitä, että jos haluaa 12 Roundsia jolla tuntuu olevan jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa, niin etsikää käsiinne samannimisen (mutta millään tavalla elokuvaan liittymättömän) yhtyeen levyt Jitter Juice ja My Big Hero. Joista etenkin Jitter Juice on mainiota kuunneltavaa.
Tähdet: **
12 Rounds
2 kommenttia:
Aika hauskaa tajunnanvirtaa elokuvissa pyörivistä rahavirroista. Drivenin (jota muuten en ole koskaan jaksanut katsoa loppuun) erikoisuuksiin kuuluu se, että "luomu"-lookistaan huolimatta siinä on noin 350 tehosteotosta. Mutta 3 euron kysymys kuuluu, onko tuo seikka hyvä vai huono tämäntasoisessa leffassa?
12 Rounds on huono leffa. Se on. Surkea käsis, kurjia näyttelijöitä. Mutta Cena ei millään tavalla häirinnyt minua - häntä ei vihannut. Onko kuitenkin tuomittavaa sanoa, että 12R on minusta aika hyvin ohjattu? Harlinilla on hyvä rytmitaju ja hän leikkaa etevästi eri formaatteja yhteen. Palkkasoturinahan hän tässäkin hääri.
Harlinin elokuvien historia huomioon ottaen, en pidä mitenkään negatiivisena, että niissä on paljonkin erikoistehosteita, en edes Drivenin kohdalla. Hän on kuitenkin juuri Marcus Nispeleihin verrattavissa oleva ohjaaja siinä mielessä, että kuten monta kertaa jo aiemminkin todettuna, hän ohjaa toimintaa ei keskustelua ja sen hän taitaa erinomaisesti. Niinpä tällöin efektit ovat usein hyvin tärkeä osa, sillä jopa Drivenin kurjuudessa parasta on vauhti. Harlin osaa tehdä efekteistä elokuvaansa tukevia ja koska Harlinin leffoissa on usein, ei aina mutta usein, sellaista rentoutta jota ei esimerkiksi edellä mainitulta Nispeliltä tunnu juurikaan löytyvän, niin uskon edelleenkin Harlinin pystyvän samaan kuin James Cameron ennen, toimintaelokuvaan jossa draamakin toimii. Enemmän vaan niitä Long Kiss Goodnightin kaltaisia elokuvia uralle.
Ja kuten totesin, 12 Roundsin parasta antia ovat toimintakohtaukset. Sillä vaikka ne ovatkin tällä kertaa hyvin moneen kertaan toistetun oloisia, niin ne ainakin osoittavat kuinka Harlin on oppinut tekemään työnsä vaikka silmät kiinni. Eli onko rutinoituminen sitten vain paha asia?
Lähetä kommentti