Siispä kokeillaan milloin mitäkin kuulien työntämistä suuhun, mutta vasta puheterapeutti Lionel Logue (Geoffrey Rush) on avuksi.
Logue on luonnollisesti suht' köyhä ja työskentelee rähjäisessä talossa, joilla korostetaan kahden kerroksen väkeä. Kuitenkin hän murtaa Albertin jäykän kuninkaallisen asenteen, mikä tietenkin johtaa bromanceen.
Kun kuningas Yrjö viides (Michael Gambon) potkaisee tyhjää ja perimisjärjestyksen mukaisesti tilalle nostettu Edward (Guy Pearce) jättää nopeasti paikkansa suhdeskandaalin vuoksi, nousee Albert kuninkaaksi ja edessä on suuri puhe kansakunnalle, se lopullinen koetus, kuin Rocky vastaan Apollo Creed.
Vaikka Kuninkaan Puhe hyödyntää sitä hyväksitodettua Oscarhoukutinta, eli kertomusta jonkinlaisesta poikkeamasta/vajavaisuudesta (sairaus, tms.), niin on myönnettävä änkytyksen olevan erittäin mukavaa vaihtelua niiden tyypillisten kuolemansairauksien, päihderiippuvaisuuksien ja kehitysvammojen sijaan. Kun vielä ajattelee kuinka moni pystyy samaistumaan sekä julkisesti puhumisen vaikeuteen ja vähintäänkiin suhinaässään, niin Kuninkaan Puhe saattaa kaikesta aristokraattisuudestaan huolimatta tuntua omakohtaisemmalta kuin muut ongelmat. Koska puhumisen vaikeus on arkipäiväisempi pulma, kuin esimerkiksi alkoholismi, jota en toki missään nimessä vähättele merkitykseltään, sellaisen ollessa hyvinkin yleistä. Mutta kun ajattelee kuinka usein sitä joutui jo koulussa pitämään esitelmiä tai soittamaan nokkahuilua luokan edessä, esittelemään itsensä milloin missäkin rippikoulussa, työyhteisössä, kerhossa, ylipäätään esiintymään jollain tavalla ihmisten edessä, niin ehkäpä ajatus siitä, että puheen pitäminen ja sen vuoksi mahdollinen itsensä nolaaminen on suurempi pelko kuin itse kuolema ei olekaan niin harvinaista.
Hyvin näyteltynä ja varmasti ohjattuna Kuninkaan Puhe on helppo valinta kun tekee mieli katsoa jotain ns. laadukasta ja vaikka se ei sellainen sieluja repivän rankka draama olekaan, niin vastaavasti on hyvin mukavaa että sen jonkinlainen tavallisuus ei tee siitä myöskään sitä normaalia pehmodraamaa, eli ei sellaista siirappimaista elokuvaa jollaisella yleensä pyritään vetoamaan ihmisten tunteisiin ja palkintoraateihin (esim. I am Sam, Pearl Harbor, etc.). Toisaalta ei Kuninkaan Puhe myöskään mitään järisyttävää saa aikaiseksi. Se on hyvä, siinäpä se. Sellainen leffa joka on turvallinen.
Parasta onkin elokuvan aihe joka eroaa normaalivalinnoista ollessaan tuttu, mutta ei mediaseksikäs. Erinomaista vieläpä on se, että koska elokuvan aiheena on puhuminen, niin musiikki ja muut äänet ovat hyvin minimissään, jättäen suurimman tilan keskusteluille.
Mutta jos änkytyksen sijaan Albertilla olisi ollut kipulääkeriippuvuus taikka kasvain, niin pudottaisin lopputuloksesta yhden tähden nopeammin kuin Pikku Prinssi ehtisi sanomaan "oh my!"
Tähdet: ****
Kuninkaan Puhe
2 kommenttia:
minustakin tämä oli ihan viihdyttävää katsottavaa ja mielenkiintoinen pointti toi, että moni voi samaistua, koska useilla ongelmia julkipuhumisen kanssa. Totta!
Itse ainakin samaistun tuohon kunkkuun, sillä julkinen puhuminen ei ole meikäläisen heiniä. Ei ainakaan jos kyseessä on jokin virallinen tapahtuma.
Lähetä kommentti