Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja näin on näemmä myös sillä vihatulla epäonnistuneella aborttimutanttiäpärälläkin
Bisnesleidi Karenin (Gina Philips) mummi kuolee ja neiti matkustaa poolopaitaisen poikaystävänsä Jeffin (Randall Batinkoff) kanssa syrjäseudulla sijaitsevaan lapsuudenkotiinsa siivoamaan sitä myyntitarkoituksessa.
Koska kyseessä on jonkinlainen kauhuelokuva, tai näin ainakin takakannessa väitetään, niin tottakai lapsuudenkoti herättää Karenissa epätoivottuja muistoja, pelottavia lapsuuden traumoja.
Elokuvan pelottavin kohtaus koetaan siinä noin 10 minuutin kohdalla kun Karen avaa leipälaatikon ja sieltä esiin hipsuttelee muutama rotta, mutta Karen reagoi kuin laatikossa olisi ollut Jack Torrance riivaamassa Regania. Ai, sanoinko pelottavin? Tarkoitin siis naurettavin.
Karen tapaa paikan talonmiehen, heti ensisilmäyksellä pahikselta vaikuttavan Piercen (Tom Sizemore) ja kunhan Jeff lähtee takaisin kaupunkiin jättäen Karenin yksin Piercen huomaan, voidaankin vaikkapa pudota ikkunasta ja toivottaa tervetulleeksi Karenin sisko Wendy (Jenny Mollen)
Karenin harhoihin kuuluvat lastenlaulut ja näyt itsestään muksuna, mutta kovin juttu lienee kuitenkin se, että hän on penskasta saakka pelännyt hevosia, mutta näkee yhdessä vaiheessa unta kuinka lähtee Piercen innoitamana ratsastamaan. Kamera heiluu kuin Histamiini, mutta mitään traagista ei tapahdu.
Histamiinista puheen ollen, katsokaapa tätä
No kuitenkin, Pierce aloittaa säikyttelyn ja hassua on se, että vaikka Karen on alusta asti pelännyt Piercea, niin silti hän jäi suosilla aluksi yksin hänen kanssaan, eikä myöhemminkään edes koeta hakea apua. Jopa siinä vaiheessa kun huolestunut Jeff soittaa paikalle poliisin, sen sijaan että kävisi vaikka itse katsomassa miksei saa yhteyttä Kareniin, ei neiti pyydä apua. Toki ajatus on siinä, ettei Karen muka erota kuvitelmia todesta, mutta olivat tapahtumat totta tai ei, niin pelko on ainakin totta ja minä en ainakaan jäisi paikkaan joka pelottaa, jos kerran mikään ei estä poistumasta sieltä. Myöhemmin tietenkin aletaan näyttämään, että Karen on jumissa siellä alueella, mutta se tapahtuu tarinallisesti vasta niin myöhään, että se on kuin osoittaisi aseella itseään naamaan ja vasta liipaisinta painaessaan miettisi sattuuko se.
Niin ja mihin ne lapsuuden traumat ja sinne sijoittavat harhat liittyvät? No ihan lopussa on pedofiliaviittaus, mutta elokuvassa tärkeintä on kuitata kaikki sillä klassisella Dallas-tempulla jossa kaikki edeltävä osoittautuikin kuvitelmaksi ja näin ei tarvitse selitellä mitään.
Otin tämän elokuvan katseluun Tom Sizemoren vuoksi, sillä joskus muinoin hän teki järjestään loistavia roolisuorituksia ja etenkin sivurooleissa mies oli tehokkaimmillaan (Strange Days, Pelastakaa Sotamies Ryan, Syntyneet Tappajiksi, True Romance, Heat), että niiden ansiosta sitä jaksaa edelleen toivoa jotta hän pystyisi vieläkin vakuuttamaan kyvyillään. Mutta kuten Arnold asian ilmaisisi, "bullshit!", sillä pakkohan se on myöntää, että Sizemore on ajautunut jonkun Michael Madsenin kanssa sellaiseen miljoona halpiselokuvaa vuodessa-suohon, että jos siellä joukossa jotain hyvää on, on se jo suoranainen ihme. No, ehkäpä häneltä ei vain riitä aikaa hyvään näyttelemiseen, kun päihde- ja hakkaamisharrastukset vievät liikaa tunteja päivästä.
Mutta jos ei Sizemore Dark Memoriesissa tuijotuksellaan vakuuta, niin sitä eivät tee kyllä muutkaan elokuvan näyttelijät.
Gina Philips sai ilmeisesti ohjeistuksekseen kuvitella haistelevansa biojätepönttöä, sillä koko elokuvan neiti nyrpistelee naamaanssa kuin haistaisi paikalla olevat pilaantuneet kalat. Sori, mutta sellaisen perusteella ei usko hahmon pelkäävän, vaan nuuhkivan missä Tanska sijaitsee.
Randall Batinkoff puolestaan näyttää koko ajan miettivän mikä seuraava repliikki olikaan ja Jenny Mollenin ainoaksi kunniaksi on sanottava, että esittäessään kuollutta, hänen vartensa on katsomisen arvoinen.
Ei se mitään jos näyttelijät jättävät enemmän kuin toivomisen varaa, niin onneksi sentään elokuva myös näyttää hemmetin rumalta valaistuksen, meikkauksen ja kuvauksen puolesta. Lopputulos näyttääkin laadullisesti enemmän humalatilassa tehdyltä kotivideolta kuin varsinaiselta ns. oikealta elokuvalta.
Tavallaan voi antaa plussaa Dark Memoriesin musiikille, joka on jylhän kolkkoa. Sääli vain, ettei se sovi mahtipontisuudessan itse elokuvaan millään lailla. Nyt se kuulostaa siltä kuin vaikkapa Alienin rauhallinen musiikki olisi korvattu O Fortunalla.
Levyltä kuunnellessa Dark Memoriesin musiikki toimisi varmasti paremmin.
Niin ja miksi tuossa kannessa on tehty tuollainen "kohdevalaisu" rintoihin, kun se näyttää siltä että joku olisi tuhrinut korjauslakalla.
Tähdet: ~
Dark Memories
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti