Vuosi on 1991 ja apinat ovat kehittyneet edelliselokuvan 70-luvun perusturricaneista Ruohonleikkaajan Jobeiksi ja samoin nämä alkeelliset ihmisapinat kelpuutetaan vain roskien keräämiseen. Muutoin he saavat olla vankeja tässä dystooppisessa "tulevaisuudessa", joka ei ainakaan visuaalisesti hirveän kaukana Soylent Greenista ole.
Sirkustirehtööri Armando (Ricardo Montalban) koettaa pitää Ziran ja Corneliuksen aikuiseksi kasvanutta lasta Miloa (Roddy McDowall) suojassa ihmisten pahuudelta, sillä Milo on muiden apinoiden kehittymisestä huolimatta edelleen ainoa täysin kehittynyt apina puhekykyineen, etc. Vaikka Armando onkin apinaystävällinen, niin Milo huomaa etteivät muut ihmiset ole samanlaisia ja hänessä alkaa syttymään pahemmanlaatuinen kapinahenki. Mutta voiko siitä Miloa toruakaan, sillä kissojen ja koirien kuoltua sukupuuttoon, otettiin apinat uudeksi ihmisen parhaaksi ystäväksi ja lopulta orjiksi, ja siltä Milo haluaa heidät pelastaa. Milo ottaa uudeksi nimekseen Caesar ja rupeaa salassa ohjaamaan muita apinoita sotaan. Apinoita valvovassa järjestössä huomataan nouseva älykkyys ja järjestelmällisyys, mutta asiaa pidetään vähäpätöisenä, eikä siihen reagoida ajoissa. Mutta olisi kannattanut, sillä kun salailusta syytetty Armando kuolee lajitovereidensa käsissä, ei enää mikään vakuuta Caesaria ihmisten hyvyydestä ja pian helvetti pääsee valloilleen.
70-luvulla tuntui olevan tieteiselokuvissa valloillaan dystopiatrendi, joka sitten pitkälti päättyi Tähtien Sodan kevyemmän fantasian kautta (jossa toki oli myös fasismiaihetta mukana), mutta Apinoiden Planeetan Valloituksessa aiempi natsismikuvaus oli vielä erittäin vahvasti läsnä. Apinat ovat vähempiarvoisia olentoja jotka kelpuutetaan vain töihin joita ihmiset eivät halua tehdä. Apinoita karsinoidaan ja heidät merkitään tilastointia varten. Joten hyvinkin suoria viittauksia mustien (ainoa viranomainen jonka esitetään tuntevan sympatiaa apinoita kohtaan on tummaihoinen ja hän tekee sen todeten olevansa orjien jälkeläinen) ja Juutalaisten asemista tehdään. Maailma on kolkko, betoninen ja metallinkaikuinen. Samalla third reichismin ohella Valloitus kritisoi muunlaistakin yhteiskuntaa ja varsinkin suuryrityshenki minimipalkkoineen ja työntekijöiden väheksymiseen tulee pinnalle siinä kuinka esimerkiksi aiemmin tarjoilijoina toimineet ihmiset järjestävät mielenosoituksia kritisoiden sitä, että työt annetaan halvemmille apinoille. Joten edellisten osien tavoin poliittisuus on edelleen mukana, mutta jos aiemmissa elokuvissa se oli enemmänkin satiiria, niin tällä kertaa se on suoraan naamaan hakkaamista ja kyseessä onkin synkin alkuperäisen sarjan osista.
Pidän kyllä elokuvan ideasta kuvata apinakapinaa ja kylmä visuaalisuus sopii siihen mainiosti, mutta ajankäyttö on hieman harmillista. Noin 20 vuotta on turhan lyhyt aika jotta uskoisi apinoiden, tai ylipäätään minkään eläimen, edes ihmisen kehittyvän näin paljoa ja sitten Valloituksessa on vielä hirveä kiire päästä lopputeksteihin. Siispä elokuvassa esitetty kapinan herääminen, kasvu ja toteutus, sekä apinoiden kehitys on kuin aiempaan Ruohonleikkaajan palatakseni Pierce Brosnan olisi pistänyt apinoille virtuaalikypärät päähän ja salamana he ovatkin yliapinallisia. Eli kiire on kova ja sen seurauksena moni mainio idea jää tyngäksi. Mutta elokuvan synkkäilmeisyys auttaa paljon ja itse kapina on hyvin näyttävää organisoitua kaaosta.
TAISTELU APINOIDEN PLANEETASTA (Battle for the Planet of the Apes, 1973)
Siirrymme aina vuoteen 2670 saakka ja meille kerrataan kahden edellisen apinaelokuvan tapahtumat, sillä kahta ensimmäistähän ei ole vielä tapahtunut. Mutta sitten hyppäämme ajassa taaksepäin aina siihen saakka kun Ceasar (Roddy McDowall) oli jo nostanut apinat kapinaan ja voittanut. Eli olemme ehkä siellä jossain 90-luvun loppupuolella, taikka 2000-luvun alussa. Mikä saakin sitten miettimään, että miksi hitossa meidän piti mennä aina sinne vuoteen 2670 saakka kuulemaan aiemmista tapahtumista, kun itse elokuva ei alussa esitettynä vuotena tapahdu, vaan ehkäpä vain muutama vuosi edellisen elokuvan jälkeen. Kirottu David Blaine!
Ihmiset ja jo täysin ihmismäisiksi kehittyneet apinat elävät enemmän tai vähemmän sopusoinnussa ja teknologisesti olemme taantuneet iloiseen leirielämään saakka, joten kaupungit ovat jätetty taakse ja metsässä ollaan. Sinänsä on ymmärrettävää ettei kaupungissa asustella, sillä ydintuho on sellaiset tuhonnut ja siellä on enää vihamielisiä mutantteja.
Apinat ovat jo jakaantuneet kolmeen rymittymään, eli on älymystö, duunarit ja sotaisat gorillat. Caesar koettaa pitää rauhaa yllä ja hänen lähimpänä uskottunaan toimii ihminen MacDonald (Austin Stoker) jonka veli MacDonald oli ollut se edellisen elokuvan ainoa sympatiaa tuntenut viranomainen.
MacDonald kertoo, että kaupungista löytyisi ääninauhoja joissa Caesarin vanhemmat Zira ja Cornelius jutustelisivat, joten kaupunkiin vie tie. Tuhoutuneessa kaupungissa tavataan hölmön näköisiä mutantteja, jotka eivät Paluun tavalla ole sellaisia kaapufuturisteja, vaan enemmänkin Anthony Quinn Navaronen Tykeissä.
Tottakai mutantit kiukustuvat ja koettavat ampua Caesarin ystävineen. Minkä jälkeen seurataan apinoita heidän maatilalleen ja ammutaan heitä siellä. Tämä saa etenkin gorillat ja heidän johtajansa kenraali Aldon (Claude Akins) raivostumaan ihmisille ja siinä eivät Caesarin tyynnyttelyt mitään auta, kun taas sota koittaa. Kuitenkaan pahuus ei ole synnynnäistä lajille tai rodulle, vaan yksilöille kuten Aldo. Tämä on hyvin sekava elokuva jos koettaa saada tolkkua sen tapahtuma-ajasta ja yhdistää se edellisiin elokuviin. Ensinnäkin elokuva alkaa kuten alussa jo mainitsin tulevaisuudesta ja se tulevaisuusosio tapahtuu ennen ensimmäisen osan tapahtumia, joten Taylorista ei ole vielä tietoakaan, mutta itse elokuva tapahtuu Caeserin tultua valtaan ja ihmisten hävittyä sodan, joten se ei lopulta hirveän montaa vuotta edellisen elokuvan jälkeen voi olla joka tapahtui vuonna 1991. Nyt kuitenkin MacDonald joka ei ole sama henkilö kuin edellisessä elokuvassa, vaan hänen veljensä toteaa sortuneen kaupungin nähdessään tuhon olevan se josta hänen esi-isänsä hänelle kertoivat, mutta jos Taistelu sijoittuu vaikkapa 10 vuotta edellisen elokuvan jälkeiseen aikaan (eli vuoteen 2001) ja se on aika jonka IMDb ilmoittaa ("ten years after conquering the Earth") ja Wikipedia on aika samoilla linjoilla ("somewhere around or after the year 2003"), mutta kumpikaan sivusto ei mene takaamaan paikkaansapitävyyttä. Useampia vuosilukuja voitaisiin heittää peliin, mutta enimmäkseen se noin 10 vuotta edellisen jälkeen tuntuu olevan lähinnä oikeaa, etenkin kun se istuu parhaiten myös Caeserin mukanaoloon. Joten kuinka pirun monta esi-isää on mahtanut MacDonaldilla olla 10 vuoden sisään, kun he ovat ehtineet kokea ydintuhon ja kertoa siitä jälkipolville. Ja tälläisiä vastaavia epäloogisuuksia on Taistelu täynnänsä, että ei liene ihme kun tämän elokuvan käsikirjoitus on saanut paikassa sun toisessa kovaakin kritiikkiä osakseen.
Toinen asia mikä elokuvan sekavuuden lisäksi ärsyttää suunnattomasti on se, että tässä ei ilmeisesti ole pahemmin harrastettu jälkiäänitystä ja näin ollen monien apinanäyttelijöiden ääni on tosi sumea kun se ei pääse läpäisemään kumimaskia. Etenkin Aldon ja Caesarin pojan Corneliuksen äänet ovat kuin käsi suun edessä puhuisivat.
Noloin juttu kuitenkin on se lopetus jossa ihmiset ja apinat elävät vielä sopusoinnussa, mutta Caesarin patsas tietää mitä tulevaisuudessa odottaa ja siksi se ITKEE!
Paras juttu tässä elokuvassa on apinoiden omissa riveissä heräävän vallankaappauksen esittely, mutta tarinan sekavuus (muussakin kuin aikakuvauksessa) tekee seuraamisesta niin rasittavaa, että se alkaa jo suututtamaan. Eikä elokuvaa voi edes katsoa omana irrallisena tarinanaan, sillä niin paljon tehdään viittauksia muihin sarjan elokuviin, että niitä ei pääse unohtamaan.
No, se visio ydintuhon jälkeisestä kaupungista on hienosti tehty.
Tähdet:
Apinoiden Planeetan Valloitus ***
Taistelu Apinoiden Planeetasta *
Tässä olivat nyt kaikki alkuperäisen apinaplaneetan elokuvat ja vaikka ensimmäinen onkin mielestäni ainoa sellainen jonka tulisi löytyä jokaisen itseään kunnioittavan elokuvaharrastajan valikoimista, niin myös jatko-osat ovat varsin viihdyttäviä kokemuksia. Jatkuvuuden kannalta sitä joutuu jonkin verran höllentämään otetta ja hyväksyä aukkoja tarinoissa, mutta vain Taistelu Apinoiden Planeetasta tarjoilee niin suuria reikiä, että sinne voisi kadota kokonainen valtamerilaiva. Pyöristettynä ja tiivistettynä näistä elokuvista löytää hauskoja toisiaan yhdistäviä tekijöitä.
Apinoiden Planeetassa Taylor ajautuu aikareiän kautta tulevaisuuden Maahan jossa apinat ovat kehittyneet ja ihmiset taantuneet ja Paluussa apinoiden ja mutantti-ihmisten taistelu johtaa siihen, että Taylor tuhoaa koko planeetan, mutta Paossa selviää, että Zira ja Cornelius ehtivät paeta menneisyyteen samanlaisen aikareiän kautta josta Taylor saapui tulevaisuuteen. Paossa tavataan nykyajassa tohtori Hasslein joka kehitti Ziran ja Corneliuksen saapumisen seurauksena teorian aikamatkailusta ja se mainitaan Apinoiden Planeetassa. Zira saa lapsen joka Valloituksessa johtaa luonnollisesti kehittyneet apinat sotaan ihmisiä vastaan ja Taistelussa näemme apinoiden jakaantuneen omiin ryhmiinsä, joka sitten on Apinoiden Planeetassa merkittävä apinayhteiskunnan kuvaaja. Apinoiden planeetassa ihmetellään kirkkaalla taivalla jyrisevää ukkosta ja puhutaan kielletystä alueesta, ja kielletty alue on vanha New York jossa asustaa mutantteja jotka tavataan Taistelussa ja jotka kehittyvät Paluuseen mennessä sellaisiksi, että pystyvät luomaan harhakuvia ukkosmyrskystä.
Joten aika mukavasti kuitenkin nämä elokuvat on osattu sitoa toisiinsa, mutta tällöin pitää pystyä katsomaan aika monen silmässä olevan roskan ohitse, jotta näitä seikkoja osaa arvostaa.
Kuitenkin idea siitä, että ihmiset joita pidetään pahoina eivät ole syypäitä apinayhteiskunnan syntymiseen ja Maan lopulliseen tuhoon on mainio. Lopulta ne ovat kuitenkin rauhaa rakastavat Zira ja Cornelius joiden aikamatkan vuoksi Caeser nousee valtaan ja aloittaa apinayhteiskunnan joka johtaa Paluun tuhoon. Eli vähän niin kuin luodaan ase jotta pystyttäisiin estämään väkivaltaa ja sitten sitä asetta käytetään synnyttämään väkivaltaa. Toki tässä sarjassa esitetään, että apinat kehittyvät ilman Corneliustakin ja ettei ihmiskunta ole muutoinkaan mikään utopistinen seikkailu, mutta olisiko se johtanut Apinoiden Planeettaan ilman Ziraa ja Corneliusta? No, se on sitä aikamatkailun aiheuttaa mutkikkuutta, jota voisi pohtia ikuisesti. Tärkeintä kuitenkin on, että vaikka apinasarjassa tulee esille joitakin hölmöyksiä ja matalan aidan yli kulkemisia, niin kyseessä on kuitenkin kauttaaltaan sopivasti ajatuksia herättävä tieteissarja, huonoimmillaankin vähintäänkin ihan okei ja parhaimmillaan järjettömän hyvä.
Jatkoa seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti