Onneksi tilannetta todistamassa on alkoholistitoimittaja (David Arquette), joka vie pimp my ridella Kingin kuolemaan sairaalaan ja saa palkkioksi herran muistelmat läpikäytäväksi. Ei niin yllättäen Kingin elämänkerta koostuu Scarface-imitoinnista, kun yrjönvärinen hepokauppa vei miehen kaikkien valkoisten vosujen pöksyihin ja hän näytti, että jos joku täällä oli todellinen kingpin, niin se ei ollut Wilson Fisk. Valitettavasti.
Samaan aikaan alkoholistitoimittaja saa vältellä Kingin puukottaneen hyypiön pomoa, joka ei jostain syystä tykkää todistajista. Ja tottakai se Kingin hengiltä puukottanut herrasmies sattuu olemaan uhrinsa poika, joka ironisesti on oikeasti arpinaama kun King itse pyrki Tony Montanaksi.
Bling bling ja alkoholistitoimittaja kirjoittaa Kingin elämästä, mutta kukaan ei halua julkaista sellaista sontaa.
Jostain syystä 2000-luvun alkupuolella DMX teki vaikutuksen etenkin Joel Silveriin, jonka silmät silveröivät siihen malliin että puhelaulaja sai nousta Romeon on Kuoltavan (2000) pikkuroolista Exit Woundsin (2001) näkyvämpään murjotukseen, sieltä tasavertaisempaan yhteistyöhän Jet Lin kanssa Cradle 2 the Gravessa (2003) ja lopulta selkeästi omaan soolotuotokseensa, eli tähän Never Die Aloneen. Edeltävistä elokuvista kolme ensimmäistä oli nimenomaan Silverin tuottamia ja ehkä hän kolmannella kerralla ymmärsi, että DMX:n kannattaisi beeämäksäillä ennemmin musiikkibisneksen parissa. Ja vaikka herra onkin satunnaisesti edelleen tehnyt näyttelemiseksi kutsuttavia elokuvatöitä, niin tuotoksien taso noudattelee enemmän State Propertyn kaltaista Beanie Sigel-moskaa. Aivan niin huono näyttelijä ei DMX kylläkään ole, mutta sen verran ulosteinen kuitenkin, että syystäkin on elokuvien profiili laskenut kuin pahinkin lehmänhäntä.
Never Die Alone kuuluu elokuviin joiden olisi pitänyt kuolla jo ennen Tupacia, mutta viimeistään ainakin ennen päätymistään elokuvasoittimen sisuksiin. Jos ei uskomattoman jäykkä näytteleminen saa vielä vihapuheita syttymään, niin elokuvan oksennusvalaistus ja jatkuva kuvan kääntäminen vinoon varmistavat sen, ettei elokuvasta ei voi nauttia edes rikkomalla sitä vasaralla. Eikö se riitä, että niitä pyssyjä pidetään sivuttain, vai onko tämä muka kiva tapa katsoa elokuvaa?
Niskathan tässä menevät. Myös Niskavuoren Heta.
Ja hei c'mon, kuka muka uskoo että David Arquette kuuntelisi Wu Tang Clania, kuten julisteet hänen hahmonsa kodin seinällä osoittavat. Spin Doctors kuulostaisi uskottavammalta.
Tähdet: ~
Never Die Alone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti