torstai 1. marraskuuta 2012

Crime Scene (2001)

Crime Scene eli Reasonable Doubt eli The Baptist. Tottakai!

CSI-aloituksessa Playboymallilta näyttävä nainen tulee kuristetuksi ja kohta paikalle saapuu Playboymallilta näyttävä kyttä Charlie (Amber Smith) joka huvittavasti pyytää rikospaikkatutkijoita poistumaan paikalta jotta mahdollinen todistusaineisto ei sotkeentuisi. Neiti hipsuttelee kilometrin mittaisessa tukkalaitteessa, lakkaa roiskuu niin, että sillä saisi Iisakinkirkon katettua ja tuolla meikkimäärällä olisi pahinkin Hurja Remontti valmis alta aikayksikön, ja hän pelkää että suojavarusteissa olevat ammattitutkijat sottaisivat. Jep jep.
Ilmeisesti tämän elokuvan kuvaajat ovat NYPD Blue-faneja, sillä koko leffa on kuvattu sillä käsivarakameralla jonka edestakasheilumisen katkaisee se nopea nytkähdys johonkin suuntaan.
No kuitenkin, kuolettava teko vaikuttaa Kastaja-nimisen sarjamurhaajan tekosilta, mutta Charlien tietämyksen mukaan hän itse ampui tuon tappajan jo vuosi takaperin, joten onko kyseessä kopiomurhaaja?
Charliella on myös pari, joku sänkinaamainen kova kyttä.
Koska Kastajan modus operandi on seksuaalirikos jossa uhrille jätetään risti, niin tottakai Charlie tarvitsee avukseen kuuluisaa Playboymallilta näyttävää seksologia, tohtori Chasea (Gigi Erneta), jonka eräs potilaista on potentiaalinen epäilty. Mutta murhatutkimuksen sijaan Charlie alkaa fantasioimaan naisrakkaudesta ja kun hän vierailee arvon tohtorin luona, niin vahingossa molemmat tönivät toisensa uima-altaaseen (hupsis) ja alkaa lesbistinen seikkailu. Ja jos emme näe paljasta pintaa naispääosiemme kautta, niin aina välillä siellä on joku uusi murha, strippibaari tai pornoleffan kuvaus jotta mukaan saadaan muitakin tissejä.
Ai niin, se tappajakin saadaan kiinni jossain vaiheessa.

Crime Scenen juoni on vain tekosyy näyttää tissejä, mutta mitäpä tuosta, sillä niitä on välillä ihan kiva katsella. Elokuvan nykivä kuvaus on todella rasittava ja ei todellakaan luo elokuvalle sen tarkoittamaa jännittävää hektisyyttä, vaan tekee siitä pelkästään hölmön näköisen ja kun näyttelijät ovat yhtä lahjakkaita kuin kuolleet lahnat, niin että jos ne tissit eivät riitä, ei tällä oikeastaan mitään muuta tarjottavaa olekaan.

Ihan siedettävää ajantappoa, mutta toisaalta, Cabaret Voltairen sanoin "why kill time, when you can kill yourself."

Tähdet: **
Crime Scene

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Äkkiä katsottuna luulin kannessa olevan Angie Everhartin, mutta hitaammin sitä tarkisteltuani huomasin sen olevankin Amber Smith...

...noir kirjoitti...

Itse elokuvassa Smith on hiukan erinäköinen. Siis tunnistettavasti sama täti kuin kannessa, mutta hiuksissa on enemmän vaaleaa ja kiharoita ja aaltoja on vaikka muille jakaa.

corum81 kirjoitti...

Minä taas katsoin nopeasti, että siinä oli Paris Hilton.. Ei tainnut ihan olla.

...noir kirjoitti...

Vannomatta Paris.