Häissä Sarahin kateellinen paras ystävä Lucy (Morgan Fairchild) teeskentelee olevansa iloinen, mutta olisi sitä oikeasti vain jos Sarahin liitto romuttuisi ja rouva sen mukana. Voi noita parhaita ystäviä, aika vekkuleita.
Siellä on myös toinen Sarahin lapsuudenystävistä, tuoreeseen rouvaan ikuisesti rakastunut Alan (Roscoe Born) ja jostain syystä IMDb:n tiedoissa Alan on kirjoitetty muotoon Allen, mutta nuorena hän sentään oli vielä Alan. Ei liene vaikea arvata ketä Sarah lopulta ymmärtää oikeasti rakastavansa.
Sarah ja miehensä Austin (Michael Woods) matkaavat edellisen vanhaan kotitaloon, kartanoon josta tuore rouva on pysytellyt vuosia poissa kiitos traumojensa. Olisi ehkä kannattanut pysyä poissa edelleenkin, sillä tottakai yön hiljaisuuden rikkoo epävireinen barokkimusiikki ja sumuun katoaa tunnistamaton naishahmo. Onko äitikulta saapunut kummittelemaan Sarahille, vai haluaako joku muu pahaa hänelle? No, muistatteko mitä mainitsin niistä parhaista ystävistä, sieltä suunnasta löytyy vastaus.
Sarah Hardyn tarina on silkkaa Jackie Collinsia aina jykeväleukaisista komeista miehistä herkänkauniisiin naisiin joiden meikki ja kampaus pysyvät koossa läpi unen ja tuiskun. Vahvoille käsivarsille on hyvä laskeutua sifonkialusvaatteissa ja lempeä kesätuuli hulmuttaa verhoja ja saa kynttilänliekin lepattamaan. Mukaan vielä se petollinen ystävä, lievää hulluutta ja lopulta vahva nainen voittaa vaikka Galactuksen, sillä itsenäinen nainen ei Fabiota kaipaa, mutta sellainen on hyvä pitää varalla romanttisia päiväunelmia varten.
Ja jos lemmenjännärit eivät vilahtele mielessä, niin sitten sitä kuvittelee katsovansa jotain Murhasta Tuli Totta-sarjan jaksoa, sillä jo pelkästään näyttelijöidensä vuoksi, mutta myös murhasuunnitelmansa takia elokuvasta tulee mieleen jokin vastaavan kaltainen mukavahenkinen tv:n jännityssarja. Ei siinä mitään, sillä Ward ja Fairchild ovat kauniita katsoa ja Murhasta Tuli Totta on kiva ohjelma. Kuitenkaan mitään Matlockia syvemmältä kouraisevaa ei kannata Sarah Hardylta odottaa, mutta jos pintaraapaisukin riittää, niin kyllähän tämän katsoo ennemmin kuin tyrmäystippojen avittamana luovuttaa munuaisensa laittomassa elinsiirtokaupassa.
Tosin on myönnettävä, että siinä vaiheessa kun pahikset paljastuvat muutoinkin kuin ennustettavuuden kautta ja elokuvan olettaisi loppuvan, mutta kun se jatkuu ja alkaa vaikuttamaan tylsältä, niin mukaan tulee kuitenkin hauska jippo jossa toinen pahiksista alkaa kokemaan Sarahinkin tuntemia pelkotiloja siitä, että joku kummittelee hänelle. Sitä olisi kannattanut painottaa enemmänkin.
Tähdet: **
The Haunting of Sarah Hardy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti