Planet of the Apes Collection

Kuten jokainen Apinoiden Planeetta-kirjoitukseni lukenut tietää, on siinä elokuva minun makuuni. Näin ollen ei liene ihme, että jossain vaihessa, eli nyt tulevat myös jatko-osat esiintymään tällä sivustolla.
Asiaan liittyen voisinkin antaa pienen vinkin siitä, että sen lisäksi että apinasarjan saa edullisesti boksina, niin ensimmäinen osa kannattaa ostaa kahdesti. Jaa että miksikö?
No, olen nähnyt yleisesti liikkeellä kahta eri dvd-boksiversiota, joista toisessa elokuvat ovat yhden kannen alla ja toisessa ne ovat jokainen omassa erillisessä kotelossaan. Molemmissa jatkoapinat, eli Beneath-, Escape From-, Conquest Of- ja Battle For The Planet Of The Apes ovat keskenään samoja versioita, mutta pelkkä Planet Of The Apes on molemmissa osittain erilainen. Itse elokuvassa ei mitään silmiinnähtävää eroa ole, jos edes muunlaistakaan, mutta ekstrojen suhteen erot ovat merkittäviä. Siinä boksissa jossa Apinoiden Planeetta on omassa kotelossaan, on sen seurana myös erittäin kattava dokumenttilevy Behind The Planet Of The Apes, joka on apinafaneille aika must have-kamaa, vähän niin kuin heroiini. Mutta tuossa toisessa boksissa oleva Special Edition-versio puolestaan sisältää kolme kommenttiraitaa (kaksi audio- ja yksi tekstimuotoinen. Joista tosin Jerry Goldsmithin kommenttiraita on valitettavan vähäpuheinen), mutta ei tuota dokumenttia. Joten saadakseen mahdollisimman täyttävän annoksen apinaa, on hankittava molemmat. Onneksi ne sen omakoteloboksin elokuvat saa myös erillisinä julkaisuinaan, joten sen kohdalla riittää vain ensimmäisen elokuvan tuplaomistus. Toki on mahdollista, että jossain pyörii painos jossa on kaikki tarpeellinen, mutta siitäkin huolimatta on todettava, että en tajua miksei uusintapainoksiin voida liittää aina edellisen version ekstroja, sillä joitakin (kuten minua) ne oikeasti kiinnostavat. Bluray-versioita en ole vielä hankkinut, mutta ihan taatusti ne eroavat taas jollakin tavalla ja kohta minulla on kolme apinaa seurassani, ja nyt en puhu kollegoistani.

            Apinapower!

PALUU APINOIDEN PLANEETALLE (Beneath the Planet of the Apes, 1970)

Apinoiden Planeetan osoittauduttua menestykseksi, oli vain luonnollista sen saavan seurakseen jatko-osan. Charlton Heston ei kuitenkaan ollut halukas tekemään sellaista, mutta tarpeeksi monen pyynnön ja palkkiokorotuksen jälkeen mies suostui eräänlaiseen stuntcastingiin ja näin ollen Heston käy elokuvassa enemmän tai vähemmän vain moikkaamassa kameralle.

Aloitamme suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi ja se kasaa aika kovia paineita tälle osalle kun elokuva aloitetaan muistuttamalle kuinka nerokas Apinoiden Planeetan lopetus olikaan.
Hetken murehdittuaan totuuden paljastumista, astronautti Taylor (Charlton Heston) kulkee mielitiettynsä Novan (Linda Harrison) kanssa eteenpäin kunnes kohtaavat tuliseinän, salamasateen, aukeavan maan ja Taylor putoaa jonkinlaisen näkymättömän oven läpi. Siis häh? Tätä minä en ole koskaan tajunnut. Vaikka ensimmäisessä elokuvassa meille esiteltiin ihmisapinoita ja uudisrakennusta, niin kyseessä ei ollut mitään magiaa ja yliluonnollisuutta, vaan Maapallo oli Maapallo, ei Eternia. Siispä miksi nyt sitä odottaa jonkun Skeletorin astuvan esiin ja koettavan vallata Harmaakallon linnakkeen. Toki ensimmäisessäkin osassa ukkonen jyrisi kirkkaalla taivaalla, mutta ei siten, että sen olisi ajatellut olevan hokkuspokkusta.
Toisaalla Maahan on syöksynyt toinen raketti menneisyydestä, kun Tayloria etsimään lähetetty pelastuspartio on kokenut saman kohtalon kuin etsittävänsä ja näin Hestonkopio Brent (rooliinsa juuri ulkonäkönsä vuoksi valittu James Franciscus) saa samoilla vihamielisessä ympäristössä. Mies tapaa Novan ja yhdessä he kohtaavat apinat joista jälleen gorillat pitävät ihmisvihapuheita ja Zira (Kim Hunter) pyrkii rauhaisaan yhteiseloon lihasäkkien kanssa.
Brent hakeutuu Ziran ja tämän miehen Corneliuksen (David Watson) seuraan ja sitten paetaankin apinoita, päätyen maan alle löytämään muinainen rappeutunut New York. Siellä kohdataan atomipommia palvovat mielenhallintamutantit. Mutta se ei olekaan pelkkä atomipommi, vaan kobolttiatomipommi ja kyllä, kun se poksahtaa niin siinä palaa koko Maapallo tuhkaksi.
Kun apinat valmistautuvat massiiviseen ihmismurhaan, on samaan aikaan nousemassa rauhanaktivismia jossa etenkin nuori apinapolvi kannattaa itsehillintää, kun taas ikäapinat ovat väkivallan puolella. Edessä on yhteenotto joka saattaa johtaa kaiken elämän päättymiseen ja Taylorktekee paluun suorittamaan sen lopun.
"In one of the countless billions of galaxies in the universe, lies a medium-sized star, and one of its satellites, a green and insignificant planet, is now dead."

Tässä elokuvassa näkee apinoita saunomassa, joten jo sen luulisi riittävän. Muutoinkin kyseessä on hyvin sujuvasti kulkeva jatko-osa joka ei ymmärrettävästi yllä ensimmäisen osan tasolle, mutta sisältää ainakin yhden niin loistavan idean, että tätä ei missään nimessä kannata sivuuttaa. Pommin palvominen Jumalana on kyllä niin tehokas jippo, että ei liene ihme sen päätyneen melkein yhtä usein kopioiduksi ja parodioiduksi ideaksi kuin ensimmäisen osan Vapaudenpatsas-paljastus. Etenkin Futurama otti itseensä paljon elementtejä tästä elokuvasta, joka varsinkin maan alaisen New Yorkin ja siellä asuvien mutanttien kautta tuli esille.
Pääosin Paluu Apinoiden Planeetalle on kuitenkin pitkälti toisinto ensimmäisestä osasta, vain hiukan nopeutettuna. Samat haaksirikot, yllätykset, vangiksi päätymiset ja kapinat koetaan. Jopa se päähenkilön puhumattomuus on mukana, joskin tällä kertaa vapaaehtoisena ratkaisuna. Niin ja kaiken lisäksi sen edellisen osan "we finally really did it"-puhetta mukaillaan.
Toistosta huolimatta elokuva rullaa terhakkaasti ja tosiaan, täysin ilman omia muistettavia osuuksia ei olla.

Muutama seikka tässä elokuvassa kyllä vaivaa minua enemmän tai vähemmän.
1. Se planeetan yllättävä muuttuminen jonkinlaiseksi yliluonnolliseksi paikaksi oli tarpeeton, kun Taylorin katoaminen olisi voitu selittää ilman turvautumista mihinkään kaivoon putoamista monimutkaisempaan. Ja se yliluonnollisuushan taitaa pitkälti johtua niistä ajatusmutanteista, mutta katsokaa kohta 4.
2. Se että Corneliusta esittää eri henkilö kuin ensimmäisessä elokuvassa ei ylivoimaisesti häiritse, mutta onhan se vähän hölmöä että elokuvassa käytetään kohtauksia ensimmäisestä osasta ja niissä Roddy McDowall Corneliuksena on hyvinkin näkyvästi esillä ja tottakai nyttemmin se tuntuu erityisen hupsulta kun tietää McDowallin esittäneen jonkinlaista apinaa myöhemmissäkin osissa. Huvittavasti ensimmäisen osan kuvamateriaali McDowellista Corneliuksena on näkyvämmin esillä Paluussa kuin siinä esiintyvä Watson. 
3. Apinamaskeissa näkee aiempaa selvemmin kuinka monilla tausta-apinoilla on sama maski käytössään ja se niiden samaan ilmeisiin jumiutuneiden kasvojen näkeminen tuo elokuvaan turhaa halpisfiilistä.
4. Ne mielimutantit ovat aika turha lisä, sillä kuten Taylorin katoamisessa, ei tässäkään olisi tarvittu mitään normaalia uskontoa vaikeampaa. Joten supervoimat ovat tarpeeton osa ja  lisäksi ne mutantit ovat hassun näköisiä.

Jumalpommi ja tyylikkäät tuhoutuneen New Yorkin rauniot kyllä korvaavat kaiken.

PAKO APINOIDEN PLANEETALTA (Escape from the Planet of the Apes, 1971)

Koska edes kobolttiatomipommi joka takuuvarmasti polttaa koko planeetan poroksi ei riitä pysäyttämään Hollywoodtuottajia, ei se siis estänyt myöskään kolmannen osan ilmaantumista ja näin ollen tulevaisuudessa tuhoutuvalta Maa-planeetalta pelastaudutaan matkaamalla menneisyyteen, aikaan jolloin Maata tuhottiin vain piilottamalla ydinjätteitä kallioon ja antamalla Ulli Lommelin tehdä elokuvia.
Olemme nykyajassa (eli 70-luvulla) kun mereen on syöksynyt tulevaisuudesta saapunut raketti ja siellä ovat matkustajina edellisista osista tutut Zira (Kim Hunter), Cornelius (Roddy McDowall) ja uutena kädellisenä nyt kovasti ylistetty tiedeapina Milo (Sal Mineo), jotka täten ehtivät välttymään tulevalta tuholta. Armeija ottaa apinat vastaan, mutta eivät tiedä mitä tehdä, joten heidät lähetetään eläintarhaan ja siellä he tapaavat ystävällisen tutkija Lewisin (Bradford Dillman). Tottakai gorilla kuristaa Milon, että siinä se Sal Mineon suoritus sitten oli.
Kunhan alkuhämmennyksestä ollaan päästy ylitse, nousevat Zira ja Cornelius mediasuosikeiksi. Yksi ei kuitenkaan usko apinoiden hyvyyteen ja hän on presidentin neuvonantaja tohtori Otto Hasslein (Eric Braeden) joka saa selville, että tulevaisuudessa apinat pitävät ihmisiä orjinaan ja että maailma tuhoutuu, joten nämä kaksi nykyaikaan saapunutta simiania saavat kantaa tulevien sukupolvien synnit. Koska Hasslein haluaa suorittaa raskaana olevalle Ziralle abortin ja varmistaa etteivät nämä apinat enää vastaisuudessa vaaranna ihmiskuntaa, on pariskuntamme paettava ja siinä avuksi tulee Lewisin eläväinen sirkustirehtööriystävä Armando (Ricardo Montalban).
On uusi apina maailmaan syntynyt ja olkoon hän tuon kuuluisan ja merkittävän Milon kaima.

Aiemmista osista tuttu riitasointuinen kylmäävä musiikki on poissa ja tilalla on rentoa funkkausta, mikä kyllä sopii 70-lukulaisuuteen, mutta tekee tunnelmasta ajoittain turhankin hilpeän.

Minua häiritsee suunnattomasti se, että miten pirussa ne apinat pystyivät matkaamaan menneisyyteen. Elokuvassa todetaan Ziran ja kumppaneiden käytössä olleen raketin olevan toinen aiemmin avaruuteen kadonneista aluksista, mikä siis tarkoittaa joko Taylorin ensimmäisen osan rakettia, taikka kakkososan Brentin rakettia. Sinänsä se on hyvä selitys, että siitä saatiin se alus. Mutta vaikka apinoiden osoitettiin olevan kehittyneitä, niin avaruusmatkailu oli vielä kaukana edessä, etteivät he kuitenkaan vielä olleet kykenevisiä rakentamaan avaruusraketteja. Etenkin kun ensimmäisessä osassa vielä todettiin heidän olevan jopa niin kaukana avaruusmatkailusta, että pelkkää tavallista lentämistä pidettiin mahdottomana. Joten miten he osasivat koota aluksen ja miten he osasivat ohjata rakettia, kun edellisen osan perusteella edes aikaa lento-opetusta varten ei ainakaan olisi ollut. No mutta, sehän oli Milo, joka oli kuulemmaa nerokas aikaansa edellä oleva tiedemies joka korjasi raketin ja lensi sitä. Kuinka sopivaa, että juuri Milo kuoli ennen kuin ehti itse asiaa selittämään. Kirottu David Blaine!
Ehkäpä nerokas aikaansa edellä ollut Milo olisi voinut selittää myös sen, että nyt kun olemme ns. normaalissa maailmassa ja nykyajassa, niin miksei tavallista gorillaa esittämään saatu parempaa näyttelijää, sillä hänen liikkeensä ovat ihmismäisempiä kuin ihmisten.

Elokuvassa on kyllä mainioita ideoita. Pidän kovasti siitä miten ns. sivistynyt ihmiskunta toimii yhdessä ns. sivistyneen apinakunnan kanssa ja tässä tulevat jopa ensimmäistä osaa paremmin esille apinoiden ja ihmisten väliset erot ja yhtäläisyydet. Ensimmäisessä osassa ihmiset olivat pitkälti vain taantuneita villieläimiä ja apinat muka sivistyneitä, mutta Paossa he ovat enemmänkin samanlaisia, jolloin kontrasti heidän välillään ei ole kärjistetty ja erot tulevat enemmän jonkinlaisesta peiliin katsomisesta. Apinoiden välinen avioliitto rinnastetaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon, apina ei voi olla yhtä fiksu kuin ihminen vertautuu ajatukseen jossa etnistä vähemmistöä oleva ei voi olla olla valkoisen ihmisen tasolla, etc. Osa esitetyistä ajatuksista on aika helppoa kamaa, mutta kuten Star Trekissä, siirtämällä normaalissa päivittäisessä elossa olevat mielenliikkeet erilaiseen miljööseen, voidaan sekä itselle helpot, että muille vaikeat ajatukset tuoda esille naamioituineina ja täten salakavalasti ymmärrykseen menevinä.
Tohtori Otto Hassleinkin on ihan taaatusti natsismia ja fasismia kuvastava hahmo jo nimensäkin takia. Vaikka mies toteaakin elokuvan fiksuimman seikan, sanoessaan ettei ratkaistavia ongelmia voi aina siirtää eteenpäin, sillä kuka tietää paljonko aikaa on jäljellä. Hauskasti tämä elokuva sidotaan Hassleinin avulla ensimmäiseen osaan, sillä tässähän apinat tulevat eräänlaisen "aikareiän" kautta menneisyyteen ja tulevaisuudessa kun Taylor ja kumppanit läpäiset saman aukon, niin sen mainitaan todistavan eräänkin tohtori Hassleinin aikateorian todeksi. Joten oletettavasti tämän osan Hasslein sai ideansa tulevaisuudesta tulleilta apinoilta, jotka saivat sen Taylorilta joka sai sen Hassleinilta. Vau!
Parhaimmillaan Pako on eräänlaisessa kala kuivalla maalla-satiirissa ja siihen se hilpeä funkkauskin sopii hyvin ja onneksi elokuva ei koskaan oikein kunnolla sorru pelkkään toimintamoodiin, vaikka loppupuoli aikalailla alkaakin painottamaan takaa-ajoja.

Hetkinen, kun elokuvan loppupuolella tohtori Hasslein ammuskelee, niin mistä se pistooli ilmaantui, sillä aiemmin näimme kuinka se oli laatikossa hänen autonsa takakontissa ja se jäi sinne hänen lähdettyään Ziran ja Corneliuksen perään. Vai onko arvon tohtorilla useampi pistooli ja kuinka monta asetta tohtori oikein tarvitsee. 

Tähdet: 
Paluu Apinoiden Planeetalle ***
Pako Apinoiden Planeetalta ***

Jatkoa seuraa.