Ai niin ja tottakai Robin on älyllisesti kyvykkäämpi parempaan kuin mitä ikkunoiden rikkominen ja myymälävarkaudet antavat ymmärtää. Enpä olisi arvannut.
Jonkinasteista huomiota herättää kannen maininta siitä kuinka "John Hughes tekee tervetulleen paluun juurilleen". Totta on, että elokuvan julkaisuvuonna 1998 nyttemmin edesmenneen Hughesin "paluu" oli tervetullut, mutta ainakin minun mielikuvani Hughesin elokuvallisista juurista tarkoittavat 80-luvun teinidraamoja kuten Breakfast Club ja niiden ulkopuolelta komedioita kuten Vauhdilla Chicagoon, ja ne mielessä pitäen Kiven Sisällä jää aika kauaksi Hughesista. Enemmänkin tämä on kuten Drillbit Taylor, jonka kohdalla ei meinaa uskoa tuon elokuvan olevan millaan lailla Hughesia ja kaiken vähänkin tutulta vaikuttavan uskoo olevan vain jonkun aksenttivikaisen imitaattorin käsialaa. Eli jos jos ei alkuteksteistä lukisi ja silloinkin epäilee.
Kenties ongelma on enemmänkin elokuvan yrittämisen ja energian puuttessa, sillä kyllähän näistä kapinoivista nuorista on ennenkin tehty elokuvia onnistuneesti, mutta tällä kertaa ei yritetä pitää edes pinnallisuuksia vahvoina. Siispä Nivolan kapinallinen ei jää muuksi kuin ovikelloja soittelevaksi pikkupojaksi, isällinen Sadler ei omaa auktoriteettia ja edes se hukkunut poika ei herätä sympatioita. Ei siis liene ihme, että Kiven Sisällä on jäänyt ainakin toistaiseksi tuottaja Bill Ryanin ainoaksi ohjaustyöksi.
Kyllä tämän läpi katsoo nimiensä (Hughes, Sadler) ansiosta, mutta sille ei voi mitään, että elokuva on väsynyt, hidas ja unettava.
Tähdet: *
Kiven Sisällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti