keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Future events such as these will affect you in the future

Uni jonka näin, nukkuessani 23.5.2011

Olin omakotitalossa joka muistutti sitä omakotitaloa jossa aiemmin asuin, sillä erotuksella että tämä talo oli arkkitehtuurisesti väärin, aivan kuten se talo jossa lapsuuteni (tai ainakin osan siitä) vietin.
Talossa oli lisäkseni sekä Bonanzan, Rawhiden että Virginialaisen lehmipoikia valmistautumassa karjanajoon.
Menin suihkuun ja kuulin kuinka itse Virginialainen,eli James Drury huuteli olohuoneessa "missä JJ? Missä JJ?", johon minä huikkasin "mä oon pesulla!"
Huomasin piirroksiani kiinnitetyn saunan lauteille ja päätin irroittaa ne. Suunnitelmani oli laittaa kuvia pidelleet naulat kertakäyttömukiin, mutta en löytänyt sellaista vaikka kiersin talon ja palasin suihkuun valkoinen poolopaita päälläni. Seurakseni suihkuun asteli neiti, jonka uskoin olevan That 70's Showsta tuttu Laura Prepon. Harrastimme haureutta hetken, kunnes hermostuin muualla talossa olevien lehmipoikien aiheuttamasta melusta ja päätin puukottaa heidät kaikki hengiltä linkkuveitsellä.
Pyysin Lauraa odottamaan suihkussa, vaihdoin kuivat vaatteet päälleni ja kuljin puukottamassa fiktiivisiä länkkärihahmoja. Jossain vaiheessa Bonanzan Ben Cartwright (Lorne Greene) uhkasi minua revolverilla, mutta hypnotisoin hänet uskomaan hänellä olevan molemmissa käsissä revolverit ja pyysin toista itselleni, kun mihin hän kahta tarvitsee. Ben antoi revolverinsa minulle ja ammuin häntä otsaan.
Latasin revolveriin nauloja ja se tuntui kestävän ikuisuuden vaikka aseeseen mahtui vain 18 ammusta. Sitten otin panttivangikseni jonkun humaltuneen Markku Toikan näköisen miehen ja uhkasin lavastavani hänet syylliseksi jos kukaan seuraisi meitä.
Minä ja Toikka astuimme autoon, joka muuttui kesken matkan polvettavaksi ja kohta se olikin jo moottoripyörä sivuvaunulla, mutta edelleen poljettava. Pakenimme pitkin vanhaa Roomalaista kivistä kävelykatua ja aina välillä jouduimme nousemaan kantamaan sivuvaunumoottoripyörää kun sen polkeminen oli liian raskasta. Toikka muuttui Tobias Beecheriksi ja minä lilliputti-Mikki Hiireksi. Juoksin maagisessa metsässä etsimässä velhon aarrekirstua ja näin matkalla tosi huonosti animoidun ikkunan.

Ei kommentteja: