Howard the Duck (1986)

Yhdestä flopista toiseen kun Dyyniä seuraa Howard.

Howard (Ed Gale) on ihan tavallinen heppu. Käy töissä päivät ja katselee televisiota illat. Joskus nuorempana hän jopa haaveili rocktähteydestä, mutta olutpullo huulilla on melkein sama asia. Niin ja Howard on ankka.
Sitten eräänä iltana taivas repeää ja Howard imaistaan ankkaplaneetalta universumin halki ja aina suoraan Maa-planeetalle saakka. Täällä hän tapaa Cyndi Lauper-imitaattori Beverlyn (Lea Thompson) jonka kanssa löytyy yhteinen sävel ja Beverly koettaakin auttaa Howardia pääsemään takaisin kotiinsa. Mutta ennen oikeaa yrittämistä Howard voikin käydä työvoimatoimistossa, sillä kaikkihan me tiedämme että elokuva jota mainostetaan vuoden hauskimpana seikkailuna oikein huutaa avukseen kohtauksia joissa istutaan työkkärissä. Oi kuinka minua naurattaakaan.
Ilmenee että mikä-lie-laserspektroskooppi-koe jota johti tohtori Jenning (Jeffrey Jones) imaisi vahingossa Howardin kotoaan, mutta koe pystytään kenties toistamaan käänteisenä ja näin palauttaa ankka lammelleen. Niin tietenkin jos uusi koe ei menisi käsille ja siirtäisi universumin pahan ylivaltiaan tietoisuuden Jenningiin ja pian tohtorin ihmisyys katoaa myös fyysisen muodonmuutoksen kautta, jonka lopputuloksena maailmaa uhkaa skorpionihummerikomeromörkö joka ampuu salamoita ja muita valoilmiöitä.

Tuntuu melkein ikävältä sanoa näin, mutta Howard the Duckin vähiten kiinnostava asia on Howard the Duck.
Howard ei missään vaiheessa vaikuta miltään muulta kuin ihmiseltä vappunaamari päässään, luonne on tylsä kuin se tylppä esine jolla joka toinen Columbon tutkimista murhista on toteutettu ja kaiken lisäksi Howardin valittava ääni saa toivomaan tämän ankan päätyvän lautaselle dvd-soittimen sijaan.
Tasan yhden numeron verran Howard the Duck-sarjakuvaa noin 20 vuotta sitten lukeneena olen luonnollisesti aika pitkälle unohtanut lukemani (se on se numero jossa Howard muuttuu ihmiseksi), mutta muistan että vaikka se sarjakuva ei saanut minua etsimään lisää luettavaa, niin ainakin siinä muodossa Howard oli paljon kiinnostavampi hahmo, kiitos kyynisen luonteensa. Tässä elokuvaversiossa Howard kyllä esittää parikin sarkastista kommentia, mutta jopa Frendien Chandler oli sillä alalla nokkelampi. Ihan oikeasti, Frendien Chandler.

Siispä elokuvan päähenkiö jää tylsäksi vikisijäksi, eikä ole edes animatronisena ihmeenä kovinkaan vakuuttava, mutta ainakin suurin osa kanssanäyttelijöistä on aivan yhtä tylsää katseltavaa myöskin. Lea Thompson näyttää kyllä pariin otteeseen ihan söpöltä, mutta luonteeltaan hänen hahmonsa on kiinnostava kuin maalin kuivuminen ja sitten taas toisessa päässä Tim Robbinsin huutaminen ja hytkynsä saavat toivomaan että Nintendon Zapperilla saisi tämän Duck huntin hengiltä.
Jälleen kerran elokuvan pahis osoittautuu mielenkiintoisimmaksi seurattavaksi ja Jeffrey Jones onnistuu vetämään rooliaan oikealla tavalla yli, toisin kuin esimerkiksi tuo Robbins, mutta parasta Jonesin Jenningissa on se elokuvan aikana askel askeleelta tapahtuva muodonmuutos normaalista ihmisestä hirviöksi. Tuolle universumin pahalle ylihallitsijalle pitäisi tehdä oma elokuva Howardin sijaan.

Seikkailuelokuvaksi Howard the Duck on liian hitaasti kulkeva ja komediaksi sen vitsit ovat liian tylsiä naurattaakseen. Lisäksi tuntuu siltä kuin tekijöillä ei olisi ollut oikein selvää kenelle Howard on suunnattu, sillä aina välillä tämä tuntuu koko perheen elokuvalta, mutta sitten siellä on ankkatissejä (jep, tästä versiosta niitä ei ole leikattu pois) ja lajien välistä seksiä on tarjolla hyvinkin Rule 34 hengessä. Aikuismaisuus on ehkä se johon olisi kannattanut tähdätä tarkemmin, sillä jo pelkästään Howard on hahmona jo tarkoitettu kyyniseksi aikuiseksi aikuisille.
Se tosin on ihan hauskaa, että vaikka elokuvaan on laitettu ne pakolliset ihmettelyt kun ihmiset kohtaavat puhuvan ankan, niin suurimmalta osin kukaan ei välitä pätkääkään nähdessään Howardin. Hän on vain yksi friikki muiden joukossa. Mutta siltikin melkein kiintoisinta on se, että She Blinded Me With Science-kappaleesta tuttu Thomas Dolby oli palkattu tähän elokuvaan luomaan musiikkia ja vastaamaan etenkin Beverlyn bändin kappaleista, jotka kuulostavatkin aivan Dolbylta ja eivät täten ole kovinkaan hyviä.

Mitä ankkoihin tulee, niin Howard ei ole yhtä kiintoisa kuin Ankardo taikka Aarne ja universumin yliankan Akun tasolle ei muilla ankoilla ole edelleenkään asiaa.

Dvd:n ekstroista pitää mainita sen verran, että pidän kovasti mukana olevasta Howard-sarjakuvakansigalleriasta ja siitä kuinka dokkarissa tekijät puhuvat aika avoimesti tunteistaan silloin kun menestykseksi povattu elokuva sai murska-arvostelut ja yhtä hyvät lipputulot.

Tähdet: **
Howard the Duck